Eläkejärjestelmämme ei ole kestävällä pohjalla ja tarvitsemme uudistusstrategia sen kestävyyden turvaamiseksi, kuten edellisessä blogissani kirjoitin. LähiTapiolan kyselyssä selvitettiin millä toimenpiteillä suomalaiset mieluiten kehittäisivät eläkejärjestelmää.
Puran kyselyn kuusi pääkeinoa suosittuusjärjestyksessä. Keinoilla on aina kaksi alakohtaa, mitä on visualisoitu alla olevassa kuvassa.
1. Tulonsiirtojen lisääminen
Suosituin eläkejärjestelmän kehityskeino on suurien eläkkeiden laskeminen esimerkiksi eläkekaton avulla. Eläkejärjestelmässä noudatetaan mielellään periaatetta, jonka mukaan eläkettä kertyy tulotasosta riippumatta samoilla säännöillä. Tällöin tulonsiirtoon vaikutetaan verotuksella. Kolmanneksi suosituin keino onkin suurien eläkkeiden rajumpi verottaminen (ns. raippavero). Teoreettisestihan eläkekatto muodostuu myös sadan prosentin marginaaliveron kautta.
Selvästi isot eläkkeet aiheuttavat epäoikeudenmukaisuuden tunnetta, etenkin kun isoja eläkkeitä saavat ovat jo valmiiksi vauraita. Suosion taustalla vaikuttaa varmasti myös se, että suuria eläkkeitä saavia on suhteellisen vähän eli useiden on helppo kannattaa toimia, jotka eivät itseään rasita.
ETK on useasti selvittänyt eläkekattoa, mutta keskittynyt eläkepalkkakattoon, joka tarkoittaa eläkettä kerryttävän ansion rajaamista. Eläkejärjestelmän tasapainottamisen kannalta siinä ei kuitenkaan ole pihviä, koska se johtaisi palkkasumman pienenemiseen ja siten paineisiin korottaa eläkemaksuja.
Seuraavassa selvityksessä kannattaa tarkastella ainakin ns. taitettua eläkekattoa, jolloin eläkeoikeuden kertyminen pienenisi tulojen kasvaessa. Tämä voisi olla vaihtoehto vihatulle raippaverolle, jos tulonsiirtoa joskus päätetään toteuttaa myös eläkejärjestelmän sisällä. Taitetun eläkekaton takautuva käyttöönotto vaatisi omaisuudensuojan uudelleen tarkastelua, jota osa poliittisista nuorisojärjestöistä ilmoittaa kannattavansa.
2. Omaehtoinen säästäminen
Toiseksi suosituimmaksi kehittämiskeinoksi nousee vapaaehtoisen eläkesäästämisen tukemisen. Osakesäästötili on tästä hyvä esimerkki. Aiemmin verosanktio on käytännössä vesittänyt vapaaehtoisen eläkevakuutuksen.
Kuudesosa suomalaisista kannattaa vapaaehtoisia lisäsijoituksia lakisääteiseen eläkejärjestelmään. Eläkeyhtiöiden toimilupa kuitenkin taipuu vain lakisääteisen eläketurvan puskurivarojen hoitoon, mutta palkasta voi automaattisesti ohjata osan rahastoihin tai muihin sijoitustuotteisiin.
3. Eläkeiän nostaminen
Eliniän pidentymisen luonnollinen seuraus on myös työelämän jatkuminen pidempään. Suomalaiset kuitenkin arvostavat valinnanvapautta eläkkeelle jäämisessä, sillä eläkeiän nostamiseen tähtäävä porkkana saa tuplaten enemmän kannatusta kuin minimieläkeiän nostaminen risuna.
Eläkeiän nostamisen suomalaiset suvaitsevat helpommin kuin kaksi muuta järeää peruskeinoa eli eläkemaksun nostamisen ja eläkkeiden leikkaamisen. Toisaalta ehkä juuri tässä syystä eläkejärjestelmässä on jo automaattisia sopeutusmekanismeja, joilla minimieläkeikä on sidottu elinajanodotteeseen ja eliniän pidentyminen leikkaa elinaikakertoimen kautta eläkkeitä. Kansainvälisen arvion mukaan lisäsopeutus olisi vaikeaa.
4. Eläkemaksujen nostaminen
Vuoden 2017 eläkeuudistus vakautti eläkemaksun alle 25 prosenttiin palkoista lähivuosille, mutta syntyvyyden laskun vuoksi nousupaineet palaavat 2050-luvulla. Useampi kuin joka kymmenes uskoo, että eläkemaksua voidaan tarvittaessa tulevaisuudessakin nostaa. Harvempi olisi kuitenkaan valmis nostoon heti, jotta pienille ikäluokille saataisiin kerättyä enemmän puskureita. Eläkeasioissa ongelmien potkiminen eteenpäin on yleistä.
Jatkossa eläkemaksujen nostamiseen ei voida tuudittautua. Palkansaajan kukkarolla on myös paisuneen julkisen velan ja kestävyysvajeen riivaama verottaja. Veroastetta ei voida rajatta nostaa kilpailukyvyn kärsimättä. Muuten eläkejärjestelmästä uhkaa tulla Suomen suurin osaoptimointi, jos eläkemaksujen nostamisen hintana on julkisten palvelujen ja investointien karsiminen.
5. Tuottojen lisääminen
Eläkevarojen tuottohakuisempi sijoittaminen on yllättävän väheksytty keino. Monet ilmeisesti pelkäävät lisääntyvien riskien realisoitumista sijoitustappioina, jotka heikentäisivät järjestelmän kestävyyttä. Eläkesijoittamisen horisontti on kuitenkin vuosikymmeniä, jolloin riskit ehtivät tasoittua. Käytännössä tänä keino on etenemässä ensimmäisenä ja saa kannatusta sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöiltä.
Monet olisivat valmiit tehostamaan eläkejärjestelmää vähentämällä eläkeyhtiöitä. Norjan tapaisessa yhden rahaston mallissa sijoitusten sääntely olisi helpompaa. Yhtiöiden vähentyessä palveluja kehittävä kilpailu vähenisi ja kotimaista likviditeettiä ylläpitäviä markkinatoimijoita olisi vähemmän. Järjestelmässä voi hyvin olla pari kolme tarpeetonta toimijaa.
6. Eläkkeiden laskeminen
Eläkkeiden laskeminen on odotetusti vähiten suosittu keino. Tarkalleen ottaen leikkaus tosin löytyy listan molemmista päistä, kun isojen eläkkeiden leikkaus oli suosituin keino. Jos leikkauksiin kuitenkin joudutaan, suomalaiset mieluummin valitsevat myös maksussa oleviin eläkkeisiin kohdistuvan indeksijarrun kuin vain tulevia eläkkeitä pienentävän eläkeuudistuksen. Mielestäni indeksijarru tulisi lisätä järjestelmään.
Kyselyn keinot on rajattu eläkejärjestelmän ominaisuuksiin. Lisäksi kaikki kansantalouden tuotantoa ja huoltosuhdetta parantavat toimet vahvistavat sekä eläkejärjestelmän että julkisen talouden kestävyyttä. Näistä keinoista tärkeimmät ovat työllisyysasteen nostaminen, maahanmuutto lisääminen, syntyvyyttä tukeva perhepolitiikka ja tuottavuuden edistäminen.
Nämä keinot voivat olla huomattavasti suositumpia kuin kovempina koetut eläkejärjestelmän rakennetta muuttavat keinot. Mutta niitä tarvitaan myös julkisen talouden kestävyysvajeen paikkaamiseen, joten eläkejärjestelmä olisi hyvä saada seisomaan tasapainossa omilla jaloillaan.
Eläkejärjestelmän kehityskeinot
Hannu Nummiaro
Kommentoi