veronmaksajat.fi

VEROT

Yhtiö puretaan – mitä veroja maksan asunnosta ja käteisvaroista?

Yhtiö puretaan – mitä veroja maksan asunnosta ja käteisvaroista?
28.7.2022

Olen omistanut noin 25 vuotta kolmasosan lopettavan yhtiön osakkeista. Yhtiön omaisuus koostuu asunnosta ja käteisvaroista.

Asunnon kirjanpidollinen arvo on noin 160 000 euroa, mutta todellinen arvo on noin 900 000 euroa. Miten tämä vaikuttaa verotukseeni? Asuntoa ei myydä, vaan sen omistus siirtyy yhtiöltä suoraan osakkaiden henkilökohtaiseksi omaisuudeksi. Tuleeko asunnosta maksettavakseni muutakin kuin 2 prosentin varainsiirtovero? En muuta asumaan asuntoon.

Osuuteni käteisvaroista on noin 30 000 euroa. Miten niitä verotetaan?

Tilitoimisto hoitaa firman verotuksen, joten olen kiinnostunut vain omasta henkilökohtaisesta tuloverotuksestani.

Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa:

Purkautumisessa saatu jako-osa on purkautuvan yhtiön osakkaan näkökulmasta verotuksessa vaihtoon rinnastettava luovutus, jossa purkautuvan yhtiön osakkeet vaihdetaan jako-osaan. Jako-osa voi olla rahaa tai muuta omaisuutta. Purkautuvan yhtiön osakkeiden luovutushintana pidetään jako-osana saatavan omaisuuden käypää arvoa.

Jako-osuuden käyvästä arvosta vähennetään osakkeiden todellinen hankintameno tai osakkeiden omistusajan perusteella määräytyvä ns. hankintameno-olettama (20 % tai 40 %).

Hankintameno-olettaman määrä riippuu luovutettavan omaisuuden luovutushinnasta ja siitä, kuinka pitkään luovuttaja on omistanut luovuttamansa omaisuuden.  Luovutushinnasta hankintameno-olettamana vähennettävä määrä on aina vähintään 20 prosenttia luovutushinnasta. Jos luovutettu omaisuus on ollut luovuttajalla vähintään 10 vuotta, vähennettävä määrä on kuitenkin vähintään 40 prosenttia luovutushinnasta.

Jos hankintameno-olettama on sinulle edullisempi tapa laskea luovutusvoitto kuin osakkeiden todellinen hankintahinta, saat luovutusvoiton, jonka suuruus on 60 prosenttia saamasi jako-osuuden käyvästä arvosta. 

Luovutusvoitto on pääomatuloa, josta maksetaan veroa 30 prosenttia, 30 000 euroa ylittävältä osalta vero on 34 prosenttia. 

Verotuksessa jako-osan luovutusajankohdaksi katsotaan yleensä se päivä, jolloin selvitysmies antaa yhtiökokoukselle lopputilityksen. Tämä vaikuttaa siihen minkä vuoden veroilmoituksessa selvität asian. Selvityksen teet Omaverossa tai paperilomakkeella 9. Lähtökohtaisesti tämän ajankohdan mukaan tulee tehdä lisäksi siirtyvän omaisuuden arvostus käypään arvoon. 

Voit hakea pääomatuloveron maksamiseksi Verohallinnolta myös ennakkoveroa jo kuluvana vuonna.

 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti