veronmaksajat.fi

VEROT

Ostan isäpuoleltani metsämaata – maksaako hän veroa luovutusvoitostaan?

Ostan isäpuoleltani metsämaata – maksaako hän veroa luovutusvoitostaan?
4.9.2022

Aion ostaa äitini aviomieheltä metsämaata, jonka hän on omistanut 20 vuotta. Olen kuullut, että lähisukulaisille myytäessä ei aina tarvitse maksaa veroja. Pitääkö isäpuoleni maksaa veroja luovutusvoitosta?

Verojuristi Merja-Liisa Huolman-Lakari vastaa:

Ei tarvitse. Luovutusvoitto on verovapaa, jos henkilö myy eli luovuttaa harjoittamaansa maatalouteen tai metsätalouteen kuuluvaa kiinteää omaisuutta ja saajana on joko yksin tai yhdessä puolisonsa kanssa hänen lapsensa tai tämän rintaperillinen tai hänen sisarensa, veljensä, sisarpuolensa tai velipuolensa. Lisäksi omaisuuden on pitänyt olla yhteensä yli 10 vuotta verovelvollisen tai hänen ja sellaisen henkilön omistuksessa, jolta hän on saanut sen vastikkeettomasti.

Lapsena pidetään tässä yhteydessä myös puolison lasta. Myyjän 10 vuoden omistusaikaa laskettaessa otetaan huomioon myös perinnönjättäjän tai lahjanantajan omistusaika, mikäli isäpuolesi on saanut metsäkiinteistön omistukseensa vastikkeetta kuten esimerkiksi lahjana tai perintönä. Vastikkeeton saanto voi olla myös ositussaanto.

On muistettava, että jos myyt metsämaan edelleen ennen kuin viisi vuotta on kulunut nyt tehtävästä kaupasta, vähennetään luovutusvoittoasi laskettaessa hankintamenosta tai hankintameno-olettamasta se määrä, joka olisi verotettu isäpuolesi luovutusvoittona teidän välisessänne kaupassa, ellei kauppaan olisi sovellettu verovapaussäännöstä.

Sinun kannattaa siis pitää metsämaa vähintään viisi vuotta, jotta verohyöty on lopullinen. Viiden vuoden määräaika lasketaan ostokauppakirjan tekemisestä myyntikauppakirjan tekemiseen.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti