veronmaksajat.fi

VEROT

Lahjaksi kiinteistö – mistä ajankohdasta omistusaika alkaa?

Lahjaksi kiinteistö – mistä ajankohdasta omistusaika alkaa?
20.3.2023

Sain sisarusteni kanssa lahjakirjalla isältäni kiinteistön yli 10 vuotta sitten. Minun saamani osuus oli 1/6 kiinteistöstä.

Kiinteistö lohkottiin vuonna 2016, ja sain kiinteistötoimituksessa samasta kiinteistöstä osuudekseni kaksi tonttia, jotka vastasivat yhteensä vastasi 1/6:aa koko kiinteistön arvosta. Järjestelyihin ei liittynyt mitään vastikkeita. Myin toisen tontin vuonna 2022 yksityiselle henkilölle.

Mistä ajankohdasta alkaen olen omistanut myymäni kiinteistön? Mikä on hankintameno-olettaman määrä luovutusvoittoa laskettaessa? Puolet yli 10 vuoden takaisesta lahjaverotusarvosta oli kovin alhainen myyntihintaan verrattuna.

Verojuristi Juha Salmikivi vastaa

Molempien tonttien omistusaika alkaa lahjoitushetkestä, eli tuosta yli kymmenen vuoden takaisesta lahjoituksen ajankohdasta. 

Hankintameno-olettama ja verovapaa osuus ovat siten 40 prosenttia myyntihinnasta, ja loput 60 prosenttia on verotettavaa pääomatuloa. 

Pääomatuloista maksetaan veroa 30 prosenttia 30 000 euroon saakka ja kaikkien pääomatulojen 30 000 euron ylittävältä osalta 34 prosenttia. 

Kun luovutusvoiton laskemissa käytetään hankintameno-olettamaa, myyntikuluja tai mahdollisia perusparannusmenoja ei voi vähentää luovutusvoittoa laskettaessa. Hankintameno-olettamaa käytettäessä ei synny koskaan luovutustappiota.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti