KARON PÖRSSI Olli-Pekka Kallasvuo teki poikkeuksellisen pitkän ja yhtenäisen uran Nokian palveluksessa. Hän aloitti juuri ja juuri 27-vuotiaana varatuomarina Nokian lakimiehenä vuonna 1980 ja jatkoi muotoaan monesti muuttaneen yhtiön palveluksessa syksyyn 2010, jolloin hän sai jättää paikkansa kohottuaan viime vuosikseen yhtiön toimitusjohtajaksi.
Kallasvuon aloittaessa Nokia oli pankkien hallitsema monialayhtiö, mutta viime vuosikymmenet Nokian omistus on ollut varsin hajallaan ympäri maailmaa nopealiikkeisten finanssisijoittajien käsissä. Aivan viime vuosina valtion sijoitusyhtiö Solidium on hakeutunut yhtiön ankkuriomistajaksi.
Tarinan mukaan entinen Yhdysvaltain ulkoministeri ja huippudiplomaatti Henry Kissinger olisi kysellyt, kenelle hän soittaa, jos haluaa soittaa Eurooppaan. Kissinger on sittemmin kiistänyt lausuneensa sellaista, mutta ottaa mielellään krediitit osuvasta oivalluksesta.
Samankaltaisessa tilanteessa oli Nokia Kallasvuon toimiessa sen toimitusjohtajana. Tätä jonkinmoista isännättömyyttä hän ei juuri käsittele vastikään ilmestyneessä, Talouselämän toimituspäällikön Juhana Rossin kirjoittamassa muistelmateoksessaan Puhelin soi öisin (Otava 2021). Ilmeisesti se ei ollut hänelle ongelma, tai vaihtoehtoisesti oli. Toimitusjohtajan pomo on hallitus, erityisesti hallituksen puheenjohtaja, Kallasvuon tapauksessa siis hänen edeltäjänsä Jorma Ollila.
Kallasvuon ei tarvinnut soittaa omistajalle. Riitti, että Ollila soitti.
Kasvollinen omistajuus arvossaan
Vaikka omistuksen kasvottomuus näennäisesti onkin hallituksen ongelma (tai etu, miten asiaa sitten katsookin), ei se voi olla vaikuttamatta siihen, kuinka yhtiötä ohjataan. Omistusrakenne vaikuttaa myös operatiivisen nokkahenkilön eli toimitusjohtajan työhön.
Siksi ei voi olla kiinnittämättä huomiota siihen, että muistelmateoksensa loppupuolella Kallasvuo puhuu hyvin positiiviseen sävyyn kasvollisesta omistajuudesta.
"Yksi selkeä omistaja mahdollistaa yhtiön pitkäjänteisen kehittämisen, vaikka yhtiön osake olisi listattu pörssissä. Mikäli omistaja luottaa yhtiön johtoon ja yhdessä johdon kanssa laadittuun strategiaan, hän hyväksyy yhtiön osakkeen hinnan vaihtelut eikä välitä, vaikka ajoittain hänen omaisuutensa laskennallinen arvo pienenee. Sen vuoksi kannattavuuden ja kenties myös osakkeen hinnan notkahduksen koittaessa yhtiössä ei ole pakko alkaa heti miettiä, mistä säästetään ja miten tehostetaan, jotta osakemarkkinoiden lyhyen ajan odotukset pystytään täyttämään."
Kone sijoitussalkun kulmakivi
Olli-Pekka Kallasvuo nostaa esimerkiksi kasvollisesta omistajuudesta Koneen.
"Uskoisin, että Koneen toimitusjohtajana työskennelleet Matti Alahuhta ja Henrik Ehrnrooth – jotka kumpikin ovat ensiluokkaisia yritysjohtajia – ovat hyötyneet siitä, että Antti Herlinin heille antama luottamus on mahdollistanut Koneen pitkäjänteisen kehittämisen."
Kone onkin yksi Kallasvuon pörssiosakesalkun kulmakivistä.
Toinen salkun kulmakivi on ruotsalainen terveyshuollon tekniikkaa valmistava Getinge, jonka hallituksen puheenjohtaja ja suurin omistaja (20,0 prosenttia osakepääomasta, 50,1 prosenttia äänistä) on Carl Bennet.
Kasvollinen omistus oli kirjan mukaan perusteena myös sille, että Kallasvuo lähti keväällä 2011 rakennusyhtiö SRV:n hallitukseen. SRV on leimallisesti Ilpo Kokkilan luomus; tällä hetkellä SRV:n hallituksessa Kokkiloiden ääntä käyttää varapuheenjohtajana toimiva Timo Kokkila, Ilpo Kokkilan poika. Kallasvuo omistaa noin 267 000 SRV:n osaketta, vaikkei enää kuulu yhtiön hallitukseen.
Kymmenen vuotta ilman hittiä
Samoihin aikoihin, kun Olli-Pekka Kallasvuo jäi pois Nokiasta, start up -kulttuuri alkoi kukoistaa Suomessa. Hänet esiteltiin kahden start upin perustajille. Hän innostui.
"Tein kumpaankin yhtiöön pienen sijoituksen. Toinen yrityksistä kaatui melko pian sijoitukseni jälkeen. Toinen yrityksistä jatkaa yhtä toimintaansa, mutta varsinaista liiketoiminnallista läpimurtoa se ei ole pystynyt tekemään."
Kallasvuo kertoo sijoittaneensa kymmenen vuoden aikana yhteensä noin kolmeenkymmeneen listaamattomaan yhtiöön, alkuvaiheen start upeista jo toimintansa vakiinnuttaneisiin yhtiöihin. Start upeihin hän on sijoittanut yleensä noin 50 000 euroa, vakiintuneempiin yhtiöihin mahdollisesti enemmänkin.
"Omalle kohdalleni ei ole osunut vielä sellaista onnistumista, jossa verraten pieni alkuvaiheen sijoitus olisi paisunut monin- tai jopa monikymmenkertaiseksi siinä vaiheessa, kun yritys on myyty eteenpäin alkuperäisiltä omistajiltaan tai se on listattu pörssiin. – Iso onnistuminen minulta puuttuu, vaikka olen kymmenen vuoden ajan aktiivisesti sijoittanut moniin lupaaviin yrityksiin", Kallasvuo sanoo ja Rossi kirjoittaa.
Olli-Pekka Kallasvuolla on pitkän työuransa myötä kokemusta yrityselämässä menestymisestä ja myös siitä, mitä pitää välttää. Hänelle tuskin esitellään mitä tahansa yhtiöitä. Hän pääsee valitsemaan kohteet ennen kuin niitä tuodaan kaiken kansan rahoituskierrokselle ja neuvottelemaan valuaatiosta.
Suuryhtiön toimitusjohtaja on oppinut seulomaan ideoita ja valitsemaan tarkemman harkinnan kohteeksi vain ne, joissa näkee eniten potentiaalia. Kallasvuo pystyy auttamaan sijoituskohteekseen valitsemiaan aloittavia yhtiöitä omalla kokemuksellaan ja kontakteillaan. Jo hänen nimensä yhtiön omistajaluettelossa lisää yhtiön uskottavuutta.
Kaiken järjen mukaan Olli-Pekka Kallasvuon pitäisi kuulua niihin, joilla on edellytykset menestyä sijoittamalla listaamattomiin yhtiöihin. Silti menestys on ollut tiukassa.
Kuinka vaikeaa start up -kunnarin lyöminen onkaan tavalliselle yksityissijoittajalle?
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa toimittaja. Mainituista yhtiöistä hän omistaa Nokiaa.
