veronmaksajat.fi

RAHAT

Metsäyhtiöillä paras tuloskausi miesmuistiin – tuloskauden tähdet pärjäsivät inflaatiolle

Metsäyhtiöillä paras tuloskausi miesmuistiin – tuloskauden tähdet pärjäsivät inflaatiolle
2.12.2022

Inflaatio riivaa pörssiyhtiöitä, mutta tuloskauden parhaat pystyivät vierittämään kasvaneet kulut asiakkaidensa maksettavaksi. Esimerkiksi metsäyhtiöt kuuluvat parhaiten pärjänneisiin.

Venäjän hyökkäyssota, ennätysmäinen inflaatio ja korkojen nostot varjostavat talouden näkymiä. Helsingin pörssiyhtiöiden heinä–syyskuun tuloksiin kasvaneet huolet heijastuivat kuitenkin kohtalaisen vähän.

Analyysiyritys Inderesin pääanalyytikko Antti Viljakainen sanoo, että lopuillaan oleva tuloskausi on täyttänyt vähintäänkin odotukset.

Kustannusten kasvu söi Terveystalon ja Pihlajalinnan tuloksia, Antti Viljakainen kertoo. ”Kummankin kannattavuus oli heikko.”

"Liikevaihdoissa ja tuloksissa on ollut tähän mennessä suunnilleen yhtä paljon ylityksiä ja alituksia suhteessa odotuksiin."

Yhtiökohtaiset erot ovat olleet kuitenkin suuret jopa saman toimialan sisällä. Konepajoista Konecranesin ja Cargotecin tulos ylitti huomattavasti odotukset, kun taas Koneen ja Wärtsilän suoritukset olivat sijoittajille paha pettymys.

Esimerkiksi Wärtsilän kannattavuudelle inflaatio on aiheuttanut paljon harmia. Tuotantokustannukset ovat nousseet viime aikoina rajusti, mutta jo kauan aikaa sitten sovitut laitetilaukset on toimitettava vanhoilla hinnoilla. Hinnankorotuksia jo sovittuihin kauppoihin on vaikeaa tai jopa mahdotonta tehdä enää jälkikäteen.

Metsäyhtiöt löivät ennätyksiä

Viljakaisen mielestä tuloskauden ehdottomia tähtiä ovat olleet metsäyhtiöt. Metsä Board, Stora Enso ja UPM pystyivät parantamaan tulostaan selvästi suhteessa edellisvuoden vertailukauteen, vaikka vertailuluvut eivät olleet erityisen matalla tasolla.

"Metsäyhtiöiden tuloskausi oli selvästi paras miesmuistiin. Etenkin UPM pystyi tekemään erinomaista tulosta kaikissa liiketoiminnoissaan, ei vain myymällä sähköä kalliilla hinnalla."

Viljakaisen mukaan tuloksiin ovat vaikuttaneet ennen muuta puujalosteiden kohonneet myyntihinnat, jotka nousivat enemmän kuin yhtiöiden muuttuvat kustannukset.

"Metsäyhtiöt onnistuivat vierittämään kohonneet tuotantokustannukset asiakkaiden maksettaviksi. Myynnin määrällinen kehitys oli sen sijaan vaisumpaa, mikä johtui toimitusketjuongelmista ja talouden yleisestä epävarmuudesta. Näyttää kuitenkin jo siltä, että noususyklin huippu on alalla saavutettu."

Konepajojen välillä isoja eroja

Myös Helsingin pörssin konepajoilla meni kolmannella vuosineljänneksellä keskimäärin varsin hyvin, vaikka yhtiökohtaiset erot olivatkin suuret.

"Yleisen taloustilanteen arveltiin vaikuttavan konepajojen uusien tilausten määrään, mutta valtaosa yhtiöistä onnistui kuitenkin euromääräisesti kasvattamaan tilauksiaan", Viljakainen huomauttaa.

Myös finanssialan yritykset pystyivät pitämään yllä hyvää vauhtia. Pankkien korkokatteita nostivat koronnostot. Varainhoitopalvelut puolestaan kärsivät pääomamarkkinoiden heikentymisestä odotettua vähemmän.

Sen sijaan moni kuluttajatuotteita valmistava ja myyvä pörssiyhtiö tuotti sijoittajille pettymyksen. Korona-ajan poikkeuksellisten myyntipiikkien jälkeen yhtiöiden myynti oli jo laskenut, minkä lisäksi inflaatio ja kuluttajien ostovoiman heikentyminen painoivat yhtiöitä edelleen heinä–syyskuussa.

Esimerkiksi Verkkokauppa.com raportoi jälleen heikoista talousluvuista. Myös Fiskars jäi jonkin verran odotuksista.

Kustannusten nousu tuntui myös terveysalan Pihlajalinnan ja Terveystalon tuloksissa. Koronatestien vähennyttyä kysyntä näyttää kohdistuvan matalakatteisiin palveluihin, kun taas kilpailu terveysalan työvoimasta nostaa palkkakuluja. "Kannattavuus oli kummallakin yhtiöllä heikko tällä tuloskaudella."

Rakennusalan pörssiyhtiöiden tuloskunto oli edelleen kaukana tyydyttävästä tasosta. Viljakaisen mielestä rakennussektori ei kuitenkaan Lehtoa lukuun ottamatta varsinaisesti pettänyt. YIT, SRV ja Consti tekivät tuloskaudella suunnilleen ennustetut tulokset.

"Kannattavuuden puolustaminen nopeasti kohonneita kuluja vastaan on tulkittavissa jopa pieneksi osavoitoksi. Rakennusyhtiöiden nykyinen tulostaso ei toki saa sijoittajia heittämään kärrynpyöriä."

Yritykset vaiteliaita tulevasta kehityksestä

Menneiden talouslukujen ohella pörssiyhtiöt esittävät tulosraporteissaan näkemyksiään liiketoiminnan tulevasta kehityksestä. Tällä kertaa sijoittajat eivät näkymistä juuri viisastuneet, sillä etenkin ensi vuodesta yhtiöiden arviot olivat äärimmäisen niukkoja.

Epävarmuustekijöitä riittää, kun talouskasvun, ostovoiman, energiakriisin ja Ukrainan sodan kehitystä ei kukaan osaa arvioida.

Monelle Helsingin pörssiyhtiölle Eurooppa on tärkein markkina-alue, joten Saksan ja muiden keskeisten vientimaiden ajautuminen taantumaan olisi huono uutinen.

Konepajoja edustava Teknologiateollisuus ry ennustaa tuoreimmassa arviossaan, että alan tuotanto ja työllisyys pysyvät vielä loppuvuoden kohtalaisen hyvällä tasolla. Syksyn edetessä tuotteiden kysyntä on kuitenkin alkanut heikentyä, vaikka tilauskanta näyttää edelleen vahvalta.

Konepajoissa ylittäjiä ja alittajia

Inderesin poiminnat Helsingin pörssin heinä–syyskuun tuloksista.

ONNISTUJAT

UPM

Metsäyhtiön tulos oli järisyttävän vahva, kun tuotteiden hintojen korotukset valuivat hyvällä hyötysuhteella tulokseen. Tämä tapahtui kaikissa liiketoiminnoissa. Siten yhtiön tulos on laaja-alaisesti vahva, eikä kyse ole pelkästään poikkeuksellisen energiatilanteen yhtiölle kumuloimista hyödyistä.

Kempower

Sähköautojen latauslaitteita valmistavan yhtiön liikevaihto ja tulos kasvoivat ennustetun vahvasti. Uudet tilaukset nousivat kuitenkin odotettuakin nopeammin erinomaiselle tasolle, mikä vahvistaa ja varmistaa yhtiön kasvunäkymiä.

Fondia

Lakipalveluyrityksen liikevaihto ja kannattavuus kehittyivät hyvin. Kasvu vahvistui etenkin Suomen-liiketoiminnoissa. Aiemmin yhtiötä häirinneet haasteet eivät ole välttämättä täysin ohi, mutta suunta on oikea.

Caverion

Sijoittajaryhmän tekemä ostotarjous kiinteistöpalveluja tarjoavasta yhtiöstä varasti tulospäivänä päähuomion. Caverionin tuloksen perusteella yhtiö eteni jälleen oikeaan suuntaan. Yhtiön tavoitteet huomioon ottaen ostotarjouksen hinta vaikuttaa korkeintaan kohtuulliselta.

Konecranes

Konepajayhtiö esitti komean täyskäden, sillä liikevaihto, kannattavuus ja uudet tilaukset ylittivät kirkkaasti markkinoiden ennusteet. Näkymä tulevasta on sumea, mutta yhtiön hyvä tilauskanta lupaa kohtuullista ensi vuotta.

PETTYMYKSET

QPR Software

Ohjelmistoyhtiön vanhojen hankkeiden ongelmat painoivat tuloksen selvästi tappiolle. Yhtiö keräsi osakeannilla rahaa kasvuun, mutta huomattava osa kassasta on huvennut vanhojen ongelmien selvittelyssä.

Wärtsilä

Konepajayhtiön kannattavuus alitti reippaasti odotukset, kun inflaatio nakersi marginaaleja. Myös yhtiön kommentit lähiajan kysynnän kehittymisestä olivat varovaiset.

Sanoma

Inflaatio söi merkittävästi kannattavuutta molemmissa liiketoiminnoissa. Yhtiön kommenttien perusteella kohoavat kustannukset tuovat paineita marginaaleihin myös ensi vuonna.

Detection Technology

Röntgenilmaisimia valmistavan yhtiön liikevaihto kasvoi mukavasti, mutta kannattavuuspuolella oli ongelmia saatavien alaskirjauksesta komponentteihin. Elpyminen voi kestää odotettua pidempään.

Solteq

It-yhtiö on kärsinyt tuoteliiketoiminnan vaikeuksista jo jonkun aikaa. Nyt myös palveluliiketoiminnan kannattavuus sakkasi. Ongelmia selvitellään ainakin ensi vuoden alkupuolelle saakka, joten nopeaa käännettä ei ole luvassa.

Matti Remes

KUVIOIDEN LÄHDE: FACTSET DIGITAL SOLUTIONS

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti