veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Veneilijä, tunnetko jo turvallisen vesillä liikkumisen viisi perusasiaa?

Veneilijä, tunnetko jo turvallisen vesillä liikkumisen viisi perusasiaa?
19.6.2019

Yli 90 prosenttia vesiliikenteen onnettomuuksista tapahtuu huviveneilijöille. Moni haveri olisi vältettävissä ottamalla haltuun turvallisen veneilyn viisi perusasiaa.

Turvallisen veneilyn viisi perusasiaa ovat 1. sääntöjen tunteminen, 2. veneen huoltaminen, 3. vesialueen kartta, 4. pelastusliivit ja 5. selvä pää, liikenne- ja viestintävirasto Traficom listaa.

Veneilykauden alussa jokaisen veneilijän kannattaa opetella ja muistuttaa mieleensä väistämissäännöt. Kansainväliset meriteiden säännöt koskevat myös huviveneitä. Lisäksi veneilijän pitää tuntea sisävesisäännöt, jotka täydentävät meriteiden sääntöjä kansallisesti.

”On syytä muistaa, että vesillä liikkuessa ei ole etuajo-oikeuksia, vaan väistämisvelvollisuuksia”, yksikönpäällikkö Ville Räisänen Traficomista kertoo.

Traficomin tilastojen mukaan yli 90 prosenttia vesiliikenteen onnettomuuksista tapahtuu huviveneilijöille. Yleisimpiä onnettomuuden syitä ovat alukseen tullut vaurio ja karilleajo.

Vesiliikenteessä menehtyy vuosittain noin 50 suomalaista yhteensä parissa tuhannessa onnettomuudessa. Kuolemaan johtaneiden onnettomuuksien suurimmat syyt ovat toimintavirhe ja alkoholin käyttö.

Veneen pitää väistää laivaa

Läheltä piti -tilanteita syntyy usein huviveneilyn ja kauppamerenkulun kohdatessa. Meriteiden säännöissä määrätään, että veneen, myös purjeveneen, on väistettävä kauppa-alusta.

”Huviveneiden velvollisuutena on väistää kauppa-aluksia kaikilla kauppamerenkulun väylillä sekä Saimaan syväväylillä. Tämä johtuu siitä, että kauppa-alusten ohjaaminen on hidasta, eivätkä ne voi poistua väyläalueelta”, kertoo meriliikenteen ohjauksen operatiivinen johtaja Sari Talja VTS Finlandista (Vessel Traffic Services Finland Oy).

Väistämissäännöt ovat voimassa myös väylien ulkopuolisilla vesialueilla.

Väistämissäännöt pähkinänkuoressa – 5 vinkkiä

  1. Kun veneet kohtaavat keulat vastakkain, väistä oikealta.
  2. Kun veneet kohtaavat risteävästi, vasemmalta tuleva väistää.
  3. Moottorivene väistää purjevenettä, kun purjevene liikkuu purjeilla.
  4. Kun laiva ja vene kohtaavat: Suomen väylillä sekä moottori- että purjeveneiden pitää väistää laivoja.
  5. Ohittava vene väistää ohitettavaa.

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti