veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

VAPAALLA

Lukijamatkat Lyoniin – koe taidetta ja musiikkia tai maataloutta ja makuelämyksiä

Lukijamatkat Lyoniin – koe taidetta ja musiikkia tai maataloutta ja makuelämyksiä
6.11.2018

Taloustaidon musiikki- ja taidematka Lyoniin tehdään 29.–31.3.2019. Maataloutta ja makuelämyksiä on puolestaan luvassa 26.–30.3.2019.

Lyon musiikin ja taiteen kaupunki 29.31.3.2019 Minna Lindgrenin ja Liisa Väisäsen opastamana

Historiallinen Lyon on kuvataiteen ja musiikin vahva kaupunki, jonka ei yhtään tarvitse hävetä Pariisille. Nyt saat keväisellä matkalla mahdollisuuden tutustua Lyonin parhaisiin puoliin kahden todellisen asiantuntijan musiikkitieteilijä Minna Lindgrenin (oik.) ja taidefilosofi Liisa Väisäsen (vas.) johdolla. Musiikki ja kuvataide ovat molemmat taidemaailman osa-alueita ja on selvää, että niiden välillä on vaikutussuhteita, usein ehkä yllättävälläkin tavalla.

Musiikkiohjelmaa on kahtena iltana. Monteverdin Odysseusken paluu ja Purcellin Dido ja Aeneas johdattavat meidät oopperan alkusijoille antiikkiin ja selittävät senkin, miksi ooppera syntyi Italiassa ja pop-musiikki Britanniassa.

Lyonin oopperatalo

 

Kuvataiteen huippuja näemme Lyonin taidemuseossa ja parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevassa Viennessä.

Matkaohjelma 

29.3. perjantai | kohti Lyonia – Odysseuksen paluu

Aamulla Finnairin suora lento Geneveen. Kuljetus n. 2 h Lyoniin, jossa teemme kävelykierroksen vanhassa kaupungissa ja tutustumme Lyonin historiaan.

Majoittautuminen hotelliin. Illallinen yhdessä lähellä hotellia ja Minna Lindgren esittelee illan teoksen Odysseuksen paluun (Le Retour d’Ulysse), joka esitetään Maison de la Dancessa. Bussikuljetus mennen tullen. 

30.3. lauantai | Taidetta ja ooppera – Didon et Enée Remembered

Aamulla menemme Lyonin valtavaan taidemuseoon, johon tutustumme kahdessa osassa. Aamupäivällä klassisen taiteen puolella näemme suuria klassikoita, kuten Rubensia, El Grecoa ja Lucas Cranachia ja yhteisen lounaan jälkeen jatkamme modernista taiteesta nykytaiteeseen muun muassa Deagsin, Monet´n ja Pierre Soulagen parissa. Illallinen omatoimisesti.

Illansuussa ennen oopperan lähtöä Minna Lindgren esittelee Lyonin oppeerassa esitettävän Didon. 

31.3 sunnuntai | Viennen arkeologisen museon kuvataide

Retki parinkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Viennen pikkukaupunkiin, jonka vanha roomalainen historia näkyy kaikkialla. Viennen museo on omistettu arkeologialle ja taiteelle. Keskitymme nimenomaan sen kuvataideantiin. Yhteinen lounas ja kuljetus Geneven lentokentälle, josta illaksi kotiin. 

Finnairin lennot:

29.3. pe AY1531 Helsinki–Geneve 08.00–10.05

31.3. su AY1534 Geneve–Helsinki19.00–22.55

Majoitus: Hotel Globe & Cécil ****

Viihtyisä ja lämminhenkinen hotelli sijaitsee Lyonin sydämessä Rhône- ja Saône- jokien väliin jäävällä niemekkeellä. Hotellissa on kaikkiaan 60 huonetta, joissa puhelin, WiFi -internetyhteys, tv-muutamin satelliittikanavin, ilmastointi, kaksinkertaiset ikkunat ja kylpyhuoneessa hiustenkuivaaja. 

Hotellista varattu molemmille illoille 1 h loungesalonki, jossa Minna voi esitellä illan teokset rauhassa matkalaisille. 

Lähin metroasema: Bellecour, linjat A ja D.

Matkakohde Lyon                              

Matkan ajankohta 29.3.–31.3.2019

Matkan hinta  1 720 €/hlö jaetussa 2h-huoneessa

1h-huoneen lisämaksu 125 €/hlö

Matkan alustavaan hintaan sisältyy                    

  • Finnairin lento Helsinki–Geneve–Helsinki turistiluokassa lentoveroineen
  • 23 kg matkatavaraa + 8 kg käsimatkatavaraa
  • majoitus tarjotussa hotellissa, 2-hengen huoneessa aamiaisineen ja veroineen
  • kuljetukset: Geneve–Lyon–Vienne–Geneve
  • ateriat: 1 x illallinen ja 2 x lounasta ruokajuomineen (¼-viini, mineraalivesi, tee/kahvi)
  • Le Retour d’Ulysse -lippu Maison de La Dancessa
  • bussikuljetus hotelli - Maison de la dance - hotelli
  • sisäänpääsy Musée de Beaux Arts -museoon
  • Didon Et Enée Remembered -lippu (série A)
  • sisäänpääsy Musée Archéologique
  • Liisa Väisäsen ja Minna Lindgrenin matkajohtajuus-opastus matkan aikana

Käytämme kokonaishinnoittelua, jolloin matkan hintaan sisältyy kaikki oleellinen. Hintaan ei lisätä toimitus- tai palvelumaksuja. Hinnat sisältävät verot. 

Ilmoittautumiset ilmoittautumiset@kontiki.fi / p. 09 466 300

Maksuehto Ennakkomaksu 300 € / hlö, jolla matkustaja vahvistaa lähtönsä. Loppumaksu 6 viikkoa ennen matkan alkua. 

Ryhmästä poikkeaminen Ryhmämatkasta poikkeavien yksittäisten matkustajien lento- tai majoitusvarauksien ym. palveluiden muutoksista veloitamme 100 € muutoskulut / muutos ja lisäksi palveluntarjoajien perimät kulut. 

Matkavakuutus  Suosittelemme, koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtaista matkavakuutusta peruutusturvalla. 

Lisätietoa matkan maksamisesta luottokortilla, sähköpostiin lähetettävä lasku:

Sähköpostin liitteenä .pdf muodossa lähettyy ennakko- ja loppulasku. Samaan sähköpostiin liittyy myös linkki, jota seuraamalla voi matkan maksaa verkkokaupan puolella. Verkkokaupassa matkan voi maksaa luottokortilla (Visa, MasterCard, Diners) tai verkkopankin kautta. Veloituksesta ei tule erillistä palvelumaksua.

Hinnat perustuvat 5.12.2017 päivitettyyn, voimassa oleviin valuutta- ja verotietoihin. Matkan toteutuminen edellyttää ryhmän minimikokoa 15. Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden Kon-Tiki Toursista riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa.

Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) noudattaen kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkojemme erityisluonteen, kuljetusmuotoa koskevien poikkeuksellisten määräysten (mm. reittilentojen varaus- ja myyntiehdot), poikkeuksellisten majoitusehtojen sekä matkakohteen erityisolojen vuoksi sovellamme lisäksi erityisehtoja, joista asiakas saa tiedot matkan laskun liitteenä ja verkkosivuillamme

Maataloutta ja makuelämyksiä Etelä-Ranskassa 26.–30.3.2019  

Lyon on vilkas yliopistokaupunki, ostosparatiisi, merkittävä kulttuurikaupunki ja ennen kaikkea Ranskan kulinarismin pääkaupunki. Rhône- ja Saône-jokien jakaman kaupungin vanha keskusta on Unescon maailmanperintölistalla.

Kauppahalli Lyon

Tämän maa- ja metsätalouden opinto- ja virkistysmatkan aikana saamme ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua alueen maa- ja metsätalouden harjoittamiseen paikallisten asiantuntijoiden opastuksella. Vierailemme maito- ja lihakarjatilalla ja maatilamajoitusyrityksessä, joka toimii myös meijerinä. Tutustumme metsäalan ammattilaisten kanssa Ranskan korkeimman Douglas-kuusen kasvatukseen sekä patoalueeseen. Käymme luonnollisesti myös viinitiloilla ja Lyonin kuuluisassa kauppahallissa. Paikallisoppaanamme on Minna Larkovirta

Matkaohjelma

26.3. tiistai | Matkustuspäivä - Lyon

Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentoasemalla, jossa matkatoimiston edustaja saattaa ryhmän matkaan. Finnairin suora lento lähtee Helsingistä klo 7.45 ja saapuu kohteeseen klo 9.55 paikallista aikaa. Suomenkielinen opas ja bussi ovat ryhmää vastassa lentokentällä.

Lentokenttäkuljetuksen jatkoksi tehdään opastettu kaupunkikierros. Sen aikana nähdään mm Fourvieren kukkula, jonka päällä komeilee Notre Dame de Fourvièren basilika, Lyonin nykyinen ydinkeskus Place Bellecour Saône- ja Rhône-jokien välisellä niemekkeellä, Croix Roussen silkintekokortteli, Part Dieun -liikekeskus sekä pittoreski vanha kaupunki salakujineen. Kierroksen välillä lounas mukavassa paikallisia herkkuja tarjoilevassa rennossa ravintolassa kaupungin keskustassa. Ilta vapaata aikaa. 

27.3. keskiviikko | Maatilavierailut ja Barrage du Chartrain -patoalue

Aamiaisen jälkeen ajo 30 kilometrin päähän tutustumaan paikalliseen La Ferme des Gones -maatilaan. Tällä 221 hehtaarin tilalla kasvatetaan vehnää, ruista, colzaa ja maissia sekä Limousin- ja Montbéliard-rotuista maito- ja lihakarjaa. Lisäksi tilalla on myös muita tavallisia maatilan eläimiä. Isäntä esittelee tilan rakennukset, työkaluja, lypsysalin sekä kertoo maanviljelijän työstä ja elämästä tämän päivän Ranskassa.

Muutaman kilometrin päässä maatilasta tutustutaan maatilamatkailua harjoittavaan majataloon, jonka emäntä pitää yllä paitsi ravintolaa, myös kasvattaa possuja sekä vuohia, ja valmistaa vuohenmaidosta juustoa ja jugurttia. 

Majatalolta jatkamme Barrage du Chartain’lle reilun tunnin ajomatkan päähän, jossa kasvavat Ranskan korkeimmat, upeat Douglas-kuuset. Niistä korkein on yli 66 metrin mittainen. Tutustumme mielenkiintoiseen patoalueeseen, jossa kävelyretki oppaan johdolla. 

Lounas päivän aikana. Mikäli aikaa jää, voidaan paluumatkalla poiketa vielä yhdessä Ranskan kauneimmista kylistä, joka on nimeltään Oingt. Se on upeasti säilynyt ja restauroitu keskiaikainen kylä Azergues-joen laaksoon antavan kallion kukkuloilla.

Guichard d'Oingtin herrat rakensivat 1000-luvun tienoilla kalliolle maa- ja kivivalleilla vahvistetun puulinnan, josta saatettiin seurata Lyonista tulevaa liikennettä. Oingtin kulta-aikaa oli myöhempi keskiaika, jolta on vielä merkkejä näkyvissä: Nizyn kivinen kaupunkiportti, paikalle rakennetun kivilinnan vartiotorni, 1200-luvulta peräisin oleva kirkko puuveistoksineen.

Paluu hotelliin illaksi, vapaa-aikaa.  

28.3. torstai | Päivä metsäalan ammattilaisten kanssa

Aamiaisen jälkeen lähtö maaseudulle, jossa on tapaaminen CFPR:n (metsäomistuksen aluekeskus) Rhône-Alpes-läänin henkilökunnan kanssa. Kokoontuminen, jossa asiantuntijat esittäytyvät ja kertovat sitten Douglas-kuusen kasvatuksesta ja käytöstä Ranskan metsätaloudessa.

Lähdemme maastoon, jossa tutustaan joko hakkuualueeseen, sahaan tai muuhun puualan yritykseen. Lounas päivän aikana. Paluu Lyoniin illaksi, vapaa-aikaa.  

29.3. perjantai | Lyonin Kauppahallit ja Beaujolais-viinitilat

Aamupäivällä tutustutaan perinteiseen kauppahalliin, jossa tavalliset lyonilaiset kuin myös kaikki suuret ravintoloitsijat käyvät tekemässä päivän ostoksensa. Halleilla on 58 myyntitiskiä, ja se työllistää 400 henkeä. Hyvin varhain aamulla voi tavata jopa itsensä Paul Bocusen. Kauppahallista löytää parhaimmat liha- ja makkarakaupat, juustokaupat, kalakaupat, vihannes- ja hedelmäkaupat yms. 

Kun kauppahallin aromeista ja tunnelmasta on kylliksi nautittu, kivutaan bussiin ja lähdetään jälleen maaseudulle. Retken aikana tutustutaan kahteen erilaiseen viinitilaan, joista toisella tuotetaan viiniä tavallisin nykyaikaisin menetelmin. Toinen on puolestaan luomuviinitila, jossa viini pyritään kasvattamaan mahdollisimman puhtain ja luonnonmukaisin menetelmin.

Molemmissa opastettu vierailu, joka päättyy viininmaistajaisiin. Mahdollisuus ostoksiin. Illalla paluu Lyoniin, missä nautitaan vielä matkan viimeinen yhteinen illallinen. 

30.3. lauantai | Kotimatka

Kuljetus hotellilta lentoasemalle, josta Finnairin suora lento lähtee klo 10.45 ja saapuu Helsinkiin klo 14.55.  

Finnairin lennot

AY1597 26.3. Helsinki–Lyon   7.45–9.55 

AY1598 30.3. Lyon–Helsinki 10.45–14.55

Majoitus

Comfort Suites Rive Gauche Lyon Centre 3***, 31 Rue Chevreul, 69007 Lyon

Hyvä turistiluokan hotelli Lyonissa 1,4 km Perrachen rautatieasemalta ja Bellecour-aukiolta. Hotellissa on 78 studioita ja duplex-huoneistoa. Kaikissa huoneistoissa on varusteltu keittonurkkaus, taulu-tv, ilmainen WiFi, sekä kylpyhuone. Vastaanotto on avoinna vuorokauden ympäri ja vastaanotossa on myös tallelokero.                

Matkakohde Lyon ja ympäristö

Matkan ajankohta 26.–30.3.2019

Matkan hinta 1 530 €/hlö Taloustaidon lukijoille, 1 580€/hlö muille                            

Matkan hintaan sisältyy

  • suorat Finnairin lennot Helsinki–Lyon–Helsinki
  • majoitus jaetussa 2-hengen huoneessa aamiaisella
  • ohjelman mukaiset kuljetukset ja vierailut (2 maatilaa)
  • ateriat 4 x lounas, 1 x illallinen ja 2 x viininmaistajaiset
  • suomenkielisen oppaan palvelut ja opastukset matkan ajan
  • paikallisen metsäasiantuntijan esittelyt kohteissa                     

Lisämaksusta                 

  • yhden hengen huone 280 €/hlö
  • ruokajuomat 

Käytämme kokonaishinnoittelua, jolloin matkan hintaan sisältyy kaikki oleellinen. Hintaan ei lisätä toimitus- tai palvelumaksuja. Hinnat sisältävät verot. 

Ilmoittautumiset 18.1.2019 mennessä Kon-Tikin toimistolle:                               Verkkokauppaan www.kontiki.fi. Tällöin matkustajat voivat maksaa matkan luottokortilla tai s-postitse ilmoittautumiset@kontiki.fi tai puh. 09 466 300 ilman palvelumaksua.

Maksuehto Ennakkomaksu 300 € / hlö, varauksen yhteydessä. Loppumaksu 6 viikkoa ennen matkan alkua.                                                  

Hinnat perustuvat 22.10.2018 voimassa oleviin valuutta- ja verotietoihin. Matkan hinta edellyttää ryhmän minimikokoa 20.

Ryhmämatkasta poikkeavien yksittäisten matkustajien lento- tai majoitusvarauksien ym. palveluiden muutoksista veloitamme 100 € muutoskulut / muutos ja lisäksi palveluntarjoajien perimät kulut.

Pidätämme oikeudet mahdollisiin hinta-, aikataulu- ja ohjelmamuutoksiin. Pidätämme myös oikeuden Kon-Tiki Toursista riippumattomista syistä tehtävään hinnantarkastukseen esim. polttoaine-, viranomais- tai lentoverokustannusten noustessa.

Suosittelemme, että kaikilla osanottajilla on koko matkan keston voimassa oleva henkilökohtainen matkavakuutus sisältäen peruutusturvan.

Vastuullinen matkanjärjestäjä on kotimainen Oy Kon-Tiki Tours Ltd, joka kuuluu Kilpailu- ja kuluttajaviraston ylläpitämään matkanjärjestäjärekisteriin (1929/00/Mj Mv) noudattaen kaikkia matkailualan yleisiä valmismatkaehtoja. Matkojemme erityisluonteen, kuljetusmuotoa koskevien poikkeuksellisten määräysten (mm. reittilentojen varaus- ja myyntiehdot), poikkeuksellisten majoitusehtojen sekä matkakohteen erityisolojen vuoksi sovellamme lisäksi erityisehtoja, joista asiakas saa tiedot matkan laskun liitteenä ja verkkosivuillamme.

 

Rahat, verot, työ & eläke

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.