veronmaksajat.fi

Aloittaisinko tubettamisen? Ville Mäkipelto kertoo parhaat vinkkinsä aloittelijalle

Ville Mäkipelto on suomalainen tubettaja, jolla on yli 240 000 seuraajaa. Hän tekee faktavideoita, joissa kerrotaan mielenkiintoisia asioita maailmasta. Nyt Mäkipelto kertoo omasta taloudestaan ja jakaa parhaat vinkit tubettamisen aloittamiseen.

Tubettaja Ville Mäkipelto (38) ottaa meidät vastaan kotiinsa ja pahoittelee talon edessä olevaa putkiremonttia. Mäkipellon kissa on myös erittäin kiinnostunut vieraista ja keskeyttää haastattelun useampaan otteeseen. Istuudumme keittiöön, ja Mäkipelto alkaa kertoa elämästään.

Mäkipelto muutti Pohjanmaalta Helsinkiin opintojen perässä ja jäi pääkaupunkiseudulle valmistumisen jälkeen. Hän valmistui teologian tohtoriksi ja toimi hetken tutkijana.

Tutkijan ammatti oli lopulta Mäkipellolle liian yksinäinen, ja hän kaipasi luovuutta elämäänsä. Hänellä on ollut musiikkiharrastuksia lapsuudestaan asti, ja hän on soittanut esimerkiksi pianoa.

”Työni oli sellaista tutkijankammiossa istumista. Halusin myös luovuutta ammattiini, vaikka musiikki on jäänyt tube-uran myötä sivuun enkä esimerkiksi tee videoilleni itse musiikkia”, sanoo Mäkipelto.

Mäkipelto aloitti tubettamisen vuonna 2015, mutta alussa kyse oli vain harrastuksesta. Myöhemmin hän huomasi toiminnan olevan itse asiassa kannattavaa yrittäjyyttä. Hän perusti toiminimen vuonna 2019 ja osakeyhtiön joulukuussa 2022.

Mäkipelto oli katsonut paljon suomalaisten ja englanninkielisten tubettajien videoita. Näin hän huomasi, että juuri kukaan ei tehnyt faktavideoita suomeksi. Hän innostui tästä ja alkoi itse tehdä sellaisia suomeksi.

Tubettaminen on kannattavaa yrittäjyyttä

Mäkipelto on ollut mukana kolmen kirjan teossa. Tulevana syksynä hän julkaisee toisen itse kirjoittamansa kirjan eheytyshoidoista. Kirjassa Mäkipelto sekoittaa teologian ja psykologian oppeja. Lisäksi hän on esiintynyt eri televisio-ohjelmissa.

Mäkipelto kertoo tulojensa koostuvan nykyään pääasiassa Youtuben mainostuloista. Kirjoilla ei saa merkittävää lisätienestiä, joten Mäkipellon viime vuoden 100 000 euron liikevaihto muodostui pääasiallisesti tubetuloista.

”Tiktokista ja Instagramista ei oikeastaan tule palkkaa, joten ne ovat vain tuben lisänä. Mutta monikanavaisuus on nykyään tärkeää, joten teen siksi sinne sisältöä. Sanoisin, että noin 80 prosenttia tuloistani muodostuu tuben mainostuloista”, sanoo Mäkipelto.

Tubettajat saavat tuloja usein juuri mainosnäytöistä ja -yhteistöistä, jäsenyyksistä ja oheistuotteista. Mäkipelto kertoo tekevänsä mainosyhteistöitä hyvin harvoin ja harkitusti.

Veronmaksu tubettajana

Mäkipelto arvioi, että veronmaksussa on haasteita eniten nuorilla, aloittavilla tubettajilla. ”Palkkasin kirjanpitäjän, kun perustin osakeyhtiön ja se kyllä helpotti työtäni”, hän toteaa.

Mäkipelto nostaa ongelmaksi sen, ettei Verohallinnon neuvonnassa ole aina osattu auttaa. Tubettamisen tulot tulevat Irlannista; minkä vuoksi verotus on monimutkaisempaa. Hän on kuullut, että Verohallinto on panostanut tähän, ja tiedottaa nyt enemmän myös tubettajien verotuksesta.

Mainoslahjat, ilmaiset matkat ja alennukset tuovat oman haasteensa verotukseen. Näiden ilmoittaminen on monimutkaisempaa ja unohtuu helposti. Mainoslahjojen arvo ei kuitenkaan usein ylitä verotettavan tuotteen arvoa.

--

Mitä asioita tubettajan pitää tietää veroista? Lue verojuristin vinkit ja juttu kokonaisuudessaan elokuun Taloustaidosta (7/26).

Voit lukea Taloustaidon näköislehden myös verkossa osoitteessa digi.taloustaito.fi. Digilehdessä on valittavana sekä sivunäkymä (näköislehti) että lukunäkymä, jonka voit myös kuunnella.

Kirjaudut digilehteen samoilla tunnuksilla, joilla kirjaudut Taloustaito Bonukseen tai Veronmaksajien verkkosivuille. Jos sinulla ei ole käyttäjätunnuksia, voit luoda ne osoitteessa veronmaksajat.fi/rekisteröidy

Seela Kalliokoski