veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

KOTI

Jos on tulisija, pitäisi olla myös häkävaroitin

Jos on tulisija, pitäisi olla myös häkävaroitin
29.4.2020

Hiilimonoksidi eli häkä on helposti syttyvä ja myrkyllinen kaasu, jota ihminen ei voi havaita. Häkävaroitin vähentää häkämyrkytyksen riskiä.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes suosittaa asentamaan häkävaroittimen huonetiloihin, joissa on takka tai muu polttoainetoiminen laite.

If-vakuutusyhtiö on kolmena edellisvuonna teettänyt rakennusammattilaisilla noin 15 000 kotivakuutusasiakkaalleen talotarkastuksen. Niissä on ilmennyt, että häkävaroitin puuttuu joka neljännestä omakotitalosta, jossa on takka, leivinuuni tai puulla lämmitettävä sauna.

Häkävaroitin ei korvaa pelastuslain edellyttämää palovaroitinta. Vaikka tiloissa olisi toimiva häkävaroitin, mahdolliset häkälähteet pitää asentaa ja huoltaa oikein.

Marketeissa, rauta- ja verkkokaupoissa myydään myös häkä- ja palovaroittimen yhdistelmiä. Ei siis tarvitse hankkia kahta erillistä varoitinta.

Häkävaroitin ei toimi yhtä varmasti kuin palovaroitin. Niinpä johtava asiantuntija Kari Telaranta Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä suosittaa, että ainakin isoon tilaan hankittaisiin kaksi erilaista häkävaroitinta.

Pelastustoimen laitteiden ylitarkastaja Karoliina Meurman Tukesista sanoo, että häkävaroitin voi vanhetessaan täysin lakata toimimasta. Häkävaroitin pitää vaihtaa uuteen 5–10 vuoden välein.

Varoitin nukkujan turvaksi

Telaranta luonnehtii, että häkä on hankala kaasu, sillä se seuraa asunnon ilmavirtauksia. Häkä ei aina nouse kattoon, koska häkä on vain hieman ilmaa kevyempää.

Jos kuitenkin esimerkiksi takan lämmityksessä muodostuisi häkää, se nousisi lämmön vuoksi yleensä ylöspäin.

Mainituista syistä on tärkeää sijoittaa häkävaroitin oikeaan paikkaan.

”Nukkujalla on suurin häkämyrkytysriski. Siksi häkävaroitin kannattaa asentaa sänkyjen lähelle, jos huoneistossa on monia tulisijoja”, Telaranta sanoo.

Häkävaroitinta ei pidä sijoittaa suljettuun tilaan tai katveeseen, ei myöskään kosteisiin eikä kuumiin paikkoihin. Häkävaroitin ei saa altistua isolle ilmavirtaukselle eli varoitinta ei pidä sijoittaa oven, ikkunan tai tuulettimen viereen.

Takan käyttöön huomiota

Häkää syntyy niukkahappisissa oloissa, vaikkapa puun heikossa palamisessa. Häkää pääsee huoneisiin tyypillisesti, kun tulisijan pelti suljetaan liian aikaisin.

Tukesin mukaan suomalaisia kuolee häkämyrkytykseen yleisimmin asuntovaunuissa ja -autoissa sekä kesämökeillä.

Häkämyrkytykseen kuoli 1996–2018 tulipaloissa tai myrkyttymällä, joko tapaturmaisesti tai tahallisesti, keskimäärin satakunta suomalaista joka vuosi. Luvut ilmenevät Tilastokeskuksen kuolemansyyaineistosta.

Häkäriskiä vähentävät tulisijojen vuosittainen nuohous ja asunnon hyvä tuuletus.

Häkävaroitin: Viisi vinkkiä

1. Sijoita häkävaroitin huonetilaan, jossa on polttoaineella toimiva laite, kuten takka.

2. Jos kiinnität häkävaroittimen kattoon, varoittimen pitää olla 30 sentin päässä mistä tahansa seinästä.

3. Yhdistetty häkä- ja palovaroitin sijoitetaan kattoon samoin kuin palovaroitin eli vähintään 50 senttiä seinästä.

4. Toisin kuin palovaroittimen, erillisen häkävaroittimen voi kiinnittää myös seinään. Seinässä häkävaroittimen pitää olla vähintään 15 sentin etäisyydellä katosta, koska seinän ja katon kulmauksessa ilma voi jäädä seisomaan.

5. Varmista, että häkävaroittimen hälytysääni kuuluu tiloihin, joissa oleskellaan.

Lähde: www.tukes.fi

Hannu Kaskinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti