veronmaksajat.fi

KOTI

Asuntolaina on lähes pelkkää marginaalia

Asuntolaina on lähes pelkkää marginaalia
16.5.2016

Valtaosassa suomalaisten asuntolainoista on viitekorkona jokin euriborkorko. Lyhimmät euriborit ovat olleet nollan alapuolella jo toista vuotta, ja 12 kuukauden euribor valahti miinukselle helmikuussa. Eikä nousun merkkejä näy.

Euroopan keskuspankki elvyttää, minkä ehtii, ja euroalueen keskimääräinen talouskasvu on piristymään päin, mutta korkokäyrät eivät värähdä. Ekonomistit ovat ymmällään: kukaan ei tiedä, mihin tilanne johtaa.

Jokseenkin yksimielisiä he tuntuvat olevan siitä, että halpojen korkojen aika jatkuu vielä ”pitkään”. Monen vuoden ennusteita ei ole mielekästä esittää, mutta rivien välistä voi lukea, että korkoihin ei ehkä vielä pariin vuoteen odoteta suuria käänteitä – ellei mitään mullistavaa tapahdu.

Kun korkotilanteeseen yhdistää pankkien kilpailun laina-asiakkaista, saadaan tulokseksi historiallisen halvat asuntolainat. Taloustaidon tämänkertaisessa vertailussa halvimman esimerkkitarjouksen korko on 1,07 % ja kalleimman 1,50 %.

Asuntolainan korko, %

Lainan korko muodostuu nyt lähes kokonaan pankin perimästä marginaalista. Se tekee esimerkkitarjousten puntaroimisen hankalaksi, sillä marginaali on aina asiakaskohtainen.

Uusien asuntolainojen marginaalit liikkuvat keskimäärin 1,2-1,5 prosenttiyksikössä. Taloustaidon esimerkkitarjousten marginaalit ovat keskimäärin noin 1,15 eli alakanttiin.

Euriborkorot ovat uudistumassa, kuten Taloustaidossa jo tammikuussa kerrottiin. Uudistuneet euriborit oli määrä ottaa käyttöön kesällä, mutta hanketta on lykätty ensi vuoden alkupuolelle. Uudistuksella ei käytännössä ole paljon merkitystä velallisille.

Tarjouksen korko on lainan kokonaiskorko. Se sisältää marginaalin (palkin tumma osa), viitekorkoon sidotun osuuden sekä lainan nosto- ja hoitokulut.

Asuntojen hinnat alueittain


Ulla Simola
 

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti