veronmaksajat.fi

VERONMAKSAJAN
TALOUSTAITO
-
TAITAVAA
TALOUDENPITOA

Pörssiyhtiöt yhteen, miten lasken voitot ja tappiot?

11.11.2021

Pörssitiedotteissa vilahtelee usein erilaisia yritysjärjestelyhankkeita. Välillä yhtiöt ovat eroamassa toisistaan ja välillä taas mennään yhteen toisen tai useamman yhtiön kanssa.

Fuusiossa eli sulautumisessa yhtiöt lyövät hynttyyt yhteen niin, että niistä tulee yksi yhtiö. Esimerkiksi Valmet ja Neles valmistelevat sulautumista vuodenvaihteessa.

Yhtiöiden sulautumiset vaikuttavat siihen, miten osakkeenomistajan luovutusvoitot ja tappiot lasketaan.

Yritysjärjestelystä ei yleensä aiheudu välittömiä tuloveroseuraamuksia sen paremmin järjestelyihin osallistuville yrityksille kuin niiden omistajillekaan. Edellytyksenä on, että järjestely on toteutettu tavalla, joka täyttää EU:n yritysjärjestelydirektiivin sekä verosäännösten vaatimukset.

Perusajatuksena on jatkuvuusperiaate ja luovutusvoiton verotuksen lykkääntyminen järjestelyä seuraavaan luovutukseen eli esimerkiksi siihen, kun omistaja myy osakkeensa.

Kirjaudu sisään, niin näet koko artikkelin.
 

Kirjaudu jäsenpalveluun

Taloustaito Bonus – Veronmaksajien jäsenille

Bonus-osastoon ilmestyy juttuja tasaista tahtia. Voit myös tulostaa artikkeleita.

Bonus on Veronmaksajien jäsenetu. Juttujen alkuosa on nähtävissä kaikille, mutta loppuosa näkyy vain kirjautuneille. Kirjautumisessa käytetään samoja tunnuksia kuin Veronmaksajien verkkosivustolla.

Jos olet jäsen, mutta sinulle ei ole tunnuksia, rekisteröidy täältä. Jos et ole jäsen, liity Veronmaksajiin täältä.

Vanhoja Bonuksia voit lukea täältä.

Taloustaito somessa

     

Näitä muut lukevat nyt