Keneltäpä asiaa ei olisi lapsena tiedusteltu. Mutta onkohan kyseessä vuosisadan suurimman karhunpalveluksen tekevä kysymys?
Elinikämme pidentyessä ja eläkeiän noustessa emme yhä useammin tule enää pärjäämään yhdellä ammatilla tai uralla. Olisikohan lasta mieluummin ohjeistettava valmistautumaan jatkuvaan kehittymiseen ja elinikäiseen oppimiseen?
Pienenä minulla ei ollut kysymykseen vastausta ja mietitytti, onkohan normaalia, ettei haaveammattia ole kirkkaana mielessä?
Ensimmäinen ajatus mahdollisesta tulevasta ammatista syntyi vasta lukiossa, jolloin hampaidenoikomishoidon myötä kiinnostuin hammaslääkärin ammatista. Haave jäi yhtä lyhyeksi kuin lyhyt matikkani.
Penkkarilavalla päätin hakea kauppatieteitä lukemaan ja seuraavana syksynä suuntasin Hankenille, missä niin ikään kesti toista vuotta ennen kuin löysin oman pääaineeni johtamisen ja organisaation maailmasta. Tyytyväisenä ilmoitin kotona, että minusta tulee henkilöstöpäällikkö!
Noh, ei minusta HR-päällikköä tullut, mutta ympyrä on sinänsä sulkeutunut, kun toista vuotta johdan Suomen kokeneinta henkilöstöpalveluyritystä!
Yläasteen ja lukion ohella tehtyjen asiakaspalvelutehtävien kautta päädyin markkinoinnin ja myynnin pariin ja KTM:n papereiden saamisen jälkeen olen ehtinyt hankkimaan kaksi ammattitutkintoa (somistaja ja diplomivyöhyketerapeutti) sekä perustaa oman yrityksen.
Uteliaisuudesta uuden oppimiseen olen viime vuosina suorittanut muutamia yliopistokursseja, itseopiskellut sertifikaattiin johtavia sosiaalisen myynnin ja markkinoinnin kursseja sekä lukenut lukuisia myyntiä ja johtamista käsitteleviä kirjoja.
Kuultuani elinikäisen oppimisen käsitteestä ymmärsin, että sehän tässä oli juuri kyseessä. Toisille on luonteenomaista janota uutta tietoa, etsiä uusia vaikutteita ja innostua uusista asioista, toiset joutuvat näkemään asian eteen enemmän vaivaa. Voiko kuitenkin olla, että meidän kaikkien olisi syytä alkaa valmistautua seuraavaa uraa varten? Mitä jos yhdellä uralla ei pian enää pärjää? Itse en ainakaan uskaltaisi ottaa sitä riskiä.
Uudenlaiset, monipuolisemmat työnteon muodot alkavat olla jo valtavirtaa
Sukupolvesta toiseen elinikämme pitenee ja digitaalisuuden myötä yhteiskunta kehittyy yhä nopeammin. Eri alojen johtavillekin yrityksille disruptio heittää keppejä rattaisiin ja globalisaatio asettaa kansalliselle kilpailukyvylle haasteita pitää tuotantoa maissa, joissa työvoima on kallista. Itsestä riippumattomista syistä voi yhtäkkiä huomata olevan ilman työpaikkaa ja elantoa.
Toisaalta mm. milleniaalit ovat jopa jaloillaan osoittaneet, etteivät he toivo säännöllistä toimistotyötä, vaan haaveilevat useammasta osa-aikatyöstä, jotka yhdistettynä vastaavat kokopäivätyötä. Tätä kutsutaan portfoliouraksi, ja kyseinen ilmiö onkin noussut Euroopassa ja Amerikassa hyvin suosituksi.
Portfoliouraa harjoittava on vapaampi valitsemaan milloin, missä ja mitä työtä tekee, mutta taloudellisesti tämä vaatii järjestelmällisyyttä ja korkeampaa riskialttiutta.
Portfoliouraa eivät tee vain uber-kuskit tai viestinnän freelancerit, vaan esimerkiksi myös kirjanpitäjä, joka kaksi päivää viikossa on tietyn työnantajan leivissä, osa-aikaisesti opettaa paikallisessa ammattikorkeakoulussa, ja lisäksi tarjoaa oman toiminimen kautta vero- ja kirjanpitokonsultointia.
Jo ennen koronasta aiheutuneita lockdowneja OECD:n teettämä The Future of Work -tutkimus osoitti, että puolet kehittyneiden maiden työvoimasta 2030 mennessä olisivat keikkatyöntekijöitä. Veikkaan, että tähän päästään koronan pakottaman digiloikan ja etätyöskentelyn myötä nopeammin.
Oppiiko vanha koira uusia temppuja?
Koskaan ei ole liian myöhäistä oppia uutta! Uuden oppiminen vaatii rohkeaa päätöstä, motivaatiota ja panostusta, mutta meille suomalaisille kynnys on laskettu kadehdittavan matalaksi.
Suomessa yliopisto- ja ammattikorkeakoulutarjonta on laaja, usein mahdollista suorittaa etänä, pitkälti ilmaista ja monelle työelämässä olevalle aikuiskoulutustuen myötä taloudellisesti mahdollista. Opintovapaan lisäksi vaihtoehtona on myös osa-aikaopinnot, johon moni työnantaja suhtautuu positiivisesti.
Näiden lisäksi esimerkiksi internet ja kirjastot ovat pullollaan kursseja ja materiaaleja itseopiskeluun. Kysymys on lähinnä siitä, viitsitkö uhrata aikaasi ja energiaasi satsaten omaan onnelliseen tulevaisuuteesi.
Isoisäni opasti aikoinaan pohtiessani, mikä minusta pitäisi isona tulla, kuuntelemaan sisäistä ääntäni ja valitsemaan sen mukaan. Tie menestymiseen on tehdä sellaista, mistä syttyy. Viisaammin en osaa neuvoa. Muutamia vuosikymmeniä myöhemmin haluan kuitenkin lisätä tähän, että sisäinen äänikin kaipaa uutta inspiraatiota ja oppimista, joten tarjoathan niitä sille. Mielellään usein.
Erika Ehrnrooth
Kommentoi