veronmaksajat.fi

Talouspäättäjä 2016

Sauli Niinistöön ja Sixten Korkmaniin yhä vahvin luottamus

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, emeritusprofessori Sixten Korkman, Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja elinkeinoministeri Olli Rehn nauttivat vankinta luottamusta  Taloustaidon lukijoiden keskuudessa. Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen on vuoden nousija ja liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner naisista arvostetuin.

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen Kuva Suomen Pankki

”Kenen talouspäättäjän mielipiteet ovat niin viisaita, että uskaltaisit – kuvaannollisesti - antaa vaikka omat rahasi hänen hoivaansa?”

Tällä haastavalla kysymyksellä testattiin loka-marraskuussa jo yhdeksännen kerran Taloustaidon lukijoiden mielipiteitä talousvaikuttajista. Vaihtoehtoina oli 73 julkisista talousasioista päättävää poliitikkoa ja johtavaa virkamiestä, eläke- ja työmarkkinajohtajaa.

Kyselyyn vastasi peräti 5 840 henkilöä. Vastaajat edustavat ikä- ja sukupuolijakaumaltaan varsin hyvin lehden lukijakuntaa, mutta vastauksia ei ole painotettu edustamaan koko kansan mielipiteitä.

Ehdokkaat oli valittu nimenomaan muodollisen päättäjäasemansa perusteella. Mukana oli ministereitä, puolueiden korkeimpia päättäjiä, johtavia virkamiehiä sekä suurten eläkeyhtiöiden ja työmarkkinoiden keskusjärjestöjen johtajia. Vaikka nimiä oli paljon, joillekin vastaajille tuotti vaikeuksia löytää joukosta yhtään mieleistään henkilöä.

Erikseen kysyttiin ehdotuksia arvostetuista talousvaikuttajista tämän listan ulkopuolelta. Tässä joukossa oli mahdollisuus esittää professoreita, yritysjohtajia ja muita mielipidevaikuttajia.

Sixten Korkman sai tuttuun tapaan tässä toisessa vaikuttajalistauksessa aivan ylivoimaisen kannatuksen ja niin runsaasti spontaania suosiota, että hän olisi ilman muuta sijoittunut myös varsinaisen kyselyn kärkipäähän, jos vain olisi sellaisessa tehtävässä. 

Luotetuimmat talouspäättäjät 2016
Inka matkustaa Pariisiin
Näin kysyttiin

  • Talouspäättäjä 2016: Kai Mykkänen vuoden nousija
    7.12.2016 Yhteiskunta
    Sauli Niinistö, Sixten Korkman, Erkki Liikanen ja Olli Rehn nauttivat vankinta luottamusta Taloustaidon lukijoiden keskuudessa. Kai Mykkänen on vuoden nousija ja Anne Berner naisista arvostetuin.
  • Luotetuimmat talouspäättäjät 2016: Listalla 73 nimeä
    7.12.2016 Yhteiskunta
    Kyselyn ehdokkaat oli valittu nimenomaan muodollisen päättäjäasemansa perusteella. Mukana oli ministereitä, puolueiden korkeimpia päättäjiä, johtavia virkamiehiä sekä suurten eläkeyhtiöiden ja työmarkkinoiden keskusjärjestöjen johtajia.
  • Antti Rinne ahtaimmilla
    7.12.2016 Yhteiskunta
    Kolme puoluetta vaihtoi johtajaansa viime kesänä. Kyselyn valossa vaihdokset eivät ole aiheuttaneet suuria muutoksia – ainakaan huonompaan suuntaan.
  • Sauli Niinistön kannatus vankkaa
    7.12.2016 Yhteiskunta
    Selvitimme Sauli Niinistön luottamuksen jakautumista tutkimalla, miten eri puoluejohtajien kannattajat luottavat häneen. Esimerkiksi Petteri Orpoon luottavista Sauli Niinistöön luottaa 70,0 prosenttia.
  • Sixten Korkman ja Raimo Sailas arvostettuja
    7.12.2016 Yhteiskunta
    Talouskirjailija ja emeritusprofessori Sixten Korkman on suomalaisista taloustietäjistä tänäkin vuonna ylivoimaisesti arvostetuin.
  • Mitä myönteistä sanotaan päättäjistä?
    7.12.2016 Yhteiskunta
    Sosiaalisessa mediassa päättäjät saavat päivittäin kuulla kunniansa. Mitä myönteistä tämän kyselyn vastaajilla oli heistä sanottavana.
  • Näin kysyttiin
    7.12.2016 Yhteiskunta
    Kysely toteutettiin loka-marraskuussa 2016. Kyselyyn osallistui 5 840 Taloustaidon ja taloustaito.fi -verkko- ja somepalveluiden lukijaa, joilla oli valittavanaan 73 talouspäättäjää.
  • Inka matkustaa Pariisiin
    7.12.2016 Yhteiskunta
    Talouspäättäjä-kyselyn vastaajien kesken arvotun keväisen viikonloppumatkan eurooppalaiseen kaupunkiin voitti Inka Järventaus-Martimo Espoosta. Inka valitsi matkakohteeksi Pariisin.
  • Miten vaikuttivat kikyt, sotet ja gatet: Kenestä luotetuin talouspäättäjä 2016?
    27.10.2016 Yhteiskunta
    Taloustaidon perinteinen Luotetuin Talouspäättäjä -kysely on avautunut. Ehdolla on nyt 72 asemansa perusteella keskeisintä poliitikkoa, virkamiestä sekä työmarkkina- ja eläkejohtajaa. Kysely toteutetaan jo yhdeksännen kerran.

Blogeissa

veronmaksajat.fi