veronmaksajat.fi

Suomi 100 -luontolahjaksi annettuja yksityismaita suojeltu lähes 1 300 hehtaaria

30.11.2017 Yhteiskunta

Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjassa yksityismaita on  suojeltu tähän mennessä lähes 1 300 hehtaaria. Suojelualueita on perustettu Suomen kaikkiin 18 maakuntaan.

Uusien suojelualueiden joukossa on metsämaata, suoalueita ja jopa ulkosaariston luotoja. Lisäksi vireillä on uusia kohteita noin 500 hehtaaria eri maakunnissa.

Myös kunnat ovat lähteneet mukaan kampanjaan suojelemalla noin 800 hehtaaria omia maitaan.

Valtio osallistuu kampanjaan suojelemalla yksityisten lahjoituksia vastaavan pinta-alan. Yksi tuoreimmista valtion pysyvästi suojelemista alueista on luontoarvoiltaan arvokas Kivarnäs Kemiönsaaressa. Kohde vahvistaa suojelua kapealla hemiboreaalisella kasvillisuusvyöhykkeellä.

Tähän mennessä tehtyjen suojelupäätöksen jälkeen uusia valtion suojelualueita on yhteensä 665 hehtaaria. Uusia suojelualueita kartoitetaan parhaillaan.

Asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan Luontolahjani-kampanja on onnistunut yli odotusten. ”Näyttää siltä, että yksityismaiden suojelu ylittää kampanjalle asetetun 1 800 hehtaarin tavoitteen.”

Satavuotiaalle Suomelle lahjaksi luontoa

Luontolahjani satavuotiaalle -kampanjaan voi osallistua lahjoittamalla suojeltavan alueen tai antamalla rahalahjoituksen, jolla hankintaan metsää tai muu luontoalue, josta perustetaan luonnonsuojelualue. 

Minna Petäinen

Kommentit (0)
 

Kommentoi!
Nimesi Sähköpostiosoitteesi
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan seitsemän ynnä viisi?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogeissa

veronmaksajat.fi