veronmaksajat.fi

VEROT

Voinko vähentää itse hankkimani maskit verotuksessa?

Voinko vähentää itse hankkimani maskit verotuksessa?
31.8.2020

Työnantajani ei ole koronatilanteesta huolimatta hankkinut meille työntekijöille maskeja työpäiviksi tai kodin ja työpaikan väliselle matkalle. Voinko vähentää itse hankkimani maskit verotuksessa?

Lakiasiain johtaja Kati Malinen vastaa:

Jos käytät työssäsi maskia itsesi, työtovereidesi sekä asiakkaiden suojaamiseksi tartunnalta ja olet lisäksi hankkinut ja maksanut maskit itse, voit vähentää kulut verotuksessa tulonhankkimiskuluina.

Maskin tulee olla tarpeellinen työtehtävissä aiheutuvan tartuntavaaran minimoinnin vuoksi, mutta välttämätön sen ei tarvitse olla. Tällainen tilanne voisi olla esimerkiksi asiakaspalvelutyössä, jossa turvavälin pitäminen ei ole mahdollista ja asiakaskontakteja on paljon.

Huomaa kuitenkin, että kaikille palkansaajille myönnetään verotuksessa 750 euron tulonhankkimisvähennys, kuitenkin enintään palkkatulon määrä. Maskikulut ja muut todelliset tulonhankkimiskulut vähennetään verotuksessasi vain, jos ne ovat yhteensä yli 750 euroa.

Jos sinulle kertyy tulonhankkimiskuluja enemmän kuin 750 euroa vuodessa, ilmoita ne kokonaan veroilmoituksessasi. Älä vähennä 750 euron tulonhankkimisvähennystä itse.

Tulonhankkimisvähennys ei kuitenkaan kata asunnon ja työpaikan välisiä matkakustannuksia eikä työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksuja ja työttömyyskassamaksuja. Ne vähennetään aina erikseen tulonhankkimisvähennyksen lisäksi.

Jos puolestasi käytät maskia joukkoliikenteessä kodin ja työpaikan välisillä matkoilla ja ostat maskit itse, voit vähentää maskien kustannukset verotuksessa matkakuluina 13.8.2020 alkaen. Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen antoi tuolloin suosituksensa maskien käyttöstä joukkoliikenteessä.

Vähennys on kaksi euroa jokaiselta päivältä, jolloin olet kulkenut asunnon ja työpaikan välisen matkan. Et voi kuitenkaan vähentää matka- ja maskikuluja etäpäiviltä. Omavastuu näissä matkakuluissa on 750 euroa.

Jos olet ollut osan vuotta työttömänä, matkakulujen omavastuu on pienempi.

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti