veronmaksajat.fi

VEROT

Lyhennän lapseni opintolainaa – onko lainanlyhennys lahja?

Lyhennän lapseni opintolainaa – onko lainanlyhennys lahja?
11.4.2022

Lapsellani on opintolainaa. Voiko vanhempi maksaa verottomasti lapsensa opintolainaa suoraan pankkiin?

Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa:

Lainan maksaminen toisen puolesta on veronalainen lahja. Lahjaveroa on maksettava, jos saa samalta lahjoittajalta veronalaisia lahjoja vähintään 5 000 eurolla kolmen vuoden aikana. Jos lahja on annettu samana päivämääränä kolmen vuoden päästä, lahjoja ei kumuloida. Siten esimerkiksi 15.3.2019 annettua lahjaa ei lasketa yhteen 15.3.2022 annettuun lahjaan.

Kaikki samalta lahjanantajalta kolmen vuoden aikana saadut veronalaiset lahjat lasketaan yhteen, vaikka ne olisivat eri tyyppistä varallisuutta, esimerkiksi rahaa ja arvopapereita tai toisen puolesta maksettuja lainanlyhennyksiä.

Lahjojen yhteenlaskussa vaiheittain annetut veronalaiset lahjat lasketaan yhteen ja summasta määrätään lahjavero, josta vähennetään aiemmasta lahjasta maksettu vero.

ESIMERKKI: Äiti lahjoittaa tyttärelle ensin 10 000 euroa, josta määrätään lahjaveroa 500 euroa. Kahden vuoden kuluttua äiti lahjoittaa toisen 10 000 euroa. 
Kun jälkimmäisestä rahalahjasta määrätään lahjaveroa, ensimmäinen ja toinen lahja lasketaan yhteen ja vero määrätään 20 000 eurosta. Tästä summasta maksettava vero on 1 300 euroa. Verosta vähennetään ensin annetusta lahjasta maksettu vero 500 euroa. Jälkimmäisestä lahjasta maksettava vero on siten 800 euroa.

Lahjojen yhteenlaskussa ei oteta huomioon henkilökohtaiseen käyttöön tarkoitettua lahjaksi saatua tavanomaisesta koti-irtaimistolahjaa, ellei yksittäisen esineen arvo ylitä 4 000 euroa.

Myös koulutusta, kasvatusta tai elatusta varten annettu lahja on veroton, jos lahjaa ei ole mahdollista käyttää muuhun tarkoitukseen. Voit esimerkiksi maksaa tällaiseen lahjaan liittyvän laskun suoraan laskun lähettäjälle.

Verottomana lahjana pidetään myös hinnanalennusta kaupassa, jossa vastike on enemmän kuin ¾ saadun omaisuuden käyvästä arvosta. Tämä tarkoittaa omaisuuden käyvästä hinnasta laskettua alle 25 % alennusta.

Lahja voidaan ottaa huomioon myös perintöverotuksessa. Huomioon voidaan ottaa perinnönjaossa ennakkoperintöinä käsiteltävät lahjat sekä muut kolmen vuoden aikana ennen kuolemaa annetut lahjat perittävältä perinnön- tai testamentinsaajalle. Näistä perintöverotuksessa huomioon otettavista lahjoista maksetut lahjaverot otetaan myös huomioon vähennyksinä perintöverosta.

TESTAA! Lahjaverolaskuri kertoo lahjasta maksettavan veron euromäärän lahjan arvon perusteella laskettuna. Se koskee verotusta vuodesta 2017 alkaen. Kokeile lahjaverolaskuria

Näitä muut lukevat nyt

Blogeissa

Rahat, verot, työ & eläke, koti