veronmaksajat.fi

Olut huikeassa nosteessa - mikropanimoiden juomat kuohuvat tuopeissa

8.10.2017 Viini

Kuukauden suosikki:746014, Teerenpeli Suomi 100 Juhlaolut, Suomi, 3,94€ (0,33l)

Keskioluen myynnin vapautuminen vuonna 1969 oli  merkkitapaus. Olut oli ollut raittiusväen hampaissa vuosisadan alusta lähtien. Mallasjuoman katsottiin turmelevan nuorison väkijuomien käyttäjiksi.

Tosiasiassa oluen saatavuutta rajaamalla saatettiin kuluttajia pikemminkin kotipolttoisen ja muun väkevän viinan juojiksi. Erityisesti maaseudulla näitä aineita oli helposti saatavilla ohi virallisten myyntikanavien.

Raittiusväki järkyttyi kunnolla, kun Alko alkoi muuttaa kurssiaan 1950–1960 lukujen taitteessa uuden hallintoneuvoston ja pääjohtajan myötä. Vuodesta 1959 lähtien Alkon myyjät saivat jopa alkaa suositella asiakkaille juomia.

1960-luvun alkupuolella Alko teki vielä radikaalimman liikkeen. Vastaperustettu Kantaravintolat Oy etunenässä aloitettiin olutravintolakokeilu, jossa anniskelusäännöksiä väljennettiin. Tavoitteena oli eurooppalaistyyppinen seurusteluravintola, jossa olutta sai nauttia jopa ilman ruokailupakkoa.

Kokeilu ei päässyt täysimääräiseen lentoon paikkamääränsä suhteen, johtuen kiivaasta vastustuksesta. Silti kokeiluvuosina 1962-1965 saatiin mukaan toistakymmentä ravintolaa, joista osa myös maaseudulle.

En tiedä kuinka pettynyttä raittiusväki oli, tai kuinka vahingoniloista toinen puoli, mutta ravintolakokeilu ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia, häiriöitä tai negatiivisia lieveilmiöitä. Päinvastoin. Usealta paikkakunnalta raportoitiin viihtyisyyden lisääntyneen kylällä ja jopa pukeutumisen parantuneen. Suomen Kuvalehti kiersi kaikki olutravintolat ja raportoi kokemastaan hyvin positiivisesti. Tämä mikä sai raittiusliikkeen pyytämään vastinetta paikkakuntien asukkailta. Yhtään kirjoitusta ei ilmestynyt (Sillanpää 2002).

Oluen myyntivapautukset olivat merkki ajan liberaalimmasta hengestä. Ensi kertaa esitettiin, että ravintolasta voisi muodostua viihtyisä vapaa-ajan viettopaikka. Rohkeimmat visionäärit havittelivat asiakkaalle vaikutusmahdollisuutta ravintolan tyyliin ja hänen mieltymystensä ottamista tarjonnassa huomioon.

Suomen oloissa tällainen vapaamielinen kehitys ei voinut jatkua loputtomiin. Stoppi tuli 1970-luvun loppupuolella niin sanotun keskiolutsodan muodossa. Silloin pääsi jälleen raittiusväen sanoma agendalle. Alkoholiasioista päättävä komitea suositteli oluen selvempää luokittelua alkoholijuomaksi ja anniskelun kiristystä ja valvontaa. Esitettiinpä myöskin keskioluen siirtämistä Alkon hyllyihin.

Olut on nyt trendijuoma

Tällä hetkellä olut näyttää olevan huikeassa nosteessa. Erilaisia pien- ja mikropanimoita on syntynyt tukuittain. Oluesta on tullut kaupunkilaisen nuorison trendijuoma. Lasissa ei ole juuri tilaa massatuotetulle lagerille.

Itseäni tässä oluthuumassa ihmetyttää oluen voimakkuudella kisaaminen: alkoholiprosentit huitelevat monesti lähellä 10:tä ja jopa yli.

Suomalaisena kuriositeettina mainittakoon olutpulloihin jääneet veroluokat. Ne syntyivät osana lainsäädäntöä vuonna 1916 ja elivät laissa aina EU-jäsenyyteen saakka. Kansan suussa käsitteet III ja IV istuvat niin tiukasti, ettemme ole niistä vieläkään raaskineet luopua. 

Kolme ajankohtaista olutta

736994, Saimaan Brewer's Special Oktoberfest, Suomi, 3,18 e (0,33 l)

Kevyen karamellinen lager.

  • Bratwurst

769496, Prykmestar Oktoberfestbier, Suomi, 4,95 e (0,5 l)

Melko maltainen juhlaolut.

  • Bretzel 

723026, Hofbräu Oktoberfestbier, Saksa, 4,15 e (0,5 l)

Saksalainen verrokki Oktoberfestin alkulähteiltä.

  • Sianpaisti 

Kokeile myös tummaa ja vaaleaa lageria

000021 Olvi Export A, Suomi, 1,39 e (0,33 l)

Neutraali suomalainen lager.

  • Saunajuoma 

775294, Karhu Tumma lager, Suomi, 2,48 e (0,33 l)

Suositun lagerin tumma versio.

  • Pulled pork 

732736, Marsalkka Vaalea, Suomi, 3,28 e (0,5 l)

Hedelmäinen luomu-lager.

  • Kinkkupiiras 

Kolme uutta makua

764996, Iso-Kallan Savu Kekri, Suomi, 5,53 e (0,5 l)

Melko tumma ja kevyen savuinen kausiolut.

  • Riistapaisti 

917914, Sonnisaari Aprikosmos Sessio IPA, Suomi, 4,94 e (0,33 l)

Voimakkaan humalainen IPA Oulusta.

  • Leivitetty possunleike

939804, Mustan Virran Neito Golden Ale, Suomi, 5,28 e (0,33 l)

Mieto ja hedelmäinen ale Savonlinnasta.

  • Wokki

Risto Karmavuo

 

Kommentit (0)
 

Kommentoi!
Nimesi Sähköpostiosoitteesi
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kaksi ynnä yksi?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogeissa

  • Miksi kliininen lääketutkimus on tärkeää meille kaikille?
    Nyman
    Riihimäellä on noin 30 000 asukasta. Asuinpaikkana se on melko tavallinen: eteläsuomalainen rauhallinen ja viihtyisä pikkukaupunki, mutta luku 30 000 itsessään on merkittävä.  Noin riihimäellinen i...
  • Lapselle vitonen viikkorahaa – useimmat saavat euronsa käteisenä
    Petäinen
    Suomalaiset vanhemmat luottavat käteiseen rahaan, kun on kyse viikkorahasta. Neljä viidestä maksaa viikkorahan käteisellä. Ruotsissa neljännes vanhemmista siirtää viikkorahan lapsen pankkitilille, ...
  • Onko yritys verokilpailun uhri?
    Korpela
    Useimmat viime aikojen verokeskusteluun osallistuneet ovat oppineet erottamaan puheessaan veropetoksen eli lainvastaisen toiminnan verosuunnittelusta, joka on lainmukaista toimintaa. Tämä jaottelu ...

veronmaksajat.fi