veronmaksajat.fi

TOP 20 Edesmenneet taiteilijat

Tuulikki Pietilä: Halveksuntaa (Psipsina 3) (1977). Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria/Ainur Nasretdin. Teos on esillä Ateneumin taidemuseossa 9.4. asti. Näyttely esittelee läpileikkauksen taiteilijan tuotannosta hänen 100-vuotissyntymäpäivänsä kunniaksi.

Tuulikki Pietilälle nostetta ajankohtaisuudesta 

Edesmenneiden taiteilijoiden listan ykkönen taidegraafikko Tuulikki Pietilä on hyvä esimerkki siitä, miten ajankohtaisuus kasvattaa kiinnostusta taiteilijan tuotantoon, vaikka hän on ollut aina arvostettu ja tunnettu taiteilija.  

”Tuulikki Pietilän uraa esittelevä näyttely on parhaillaan esillä Ateneumissa, ja tämä näkyy lisääntyneinä tiedusteluina. Taiteilija on ollut viime aikoina nosteessa myös Tove Janssonin elämänkumppanina Janssonin laajojen näyttelyiden yhteydessä.” 

Sekä Jaakko Sievänen että Lars-Gunnar Nordström poistuivat keskuudestamme muutamia vuosia sitten. Onkin todennäköistä, että lisääntyneet kyselyt liittyvät siihen, että taiteilijoiden kokoelmissa olleita teoksia on alkanut siirtyä vähitellen myyntiin taidemarkkinoille.

”Molemmilta taiteilijoilta kysellään nyt erityisesti 1960–1980-lukujen teoksia”, Pauliina Laitinen-Littorin sanoo. 

”Muutoin edesmenneiden taiteilijoiden lista on alkanut jälleen hieman nuorentua, mikä on pieni iloinen indikaattori paranevasta taloustilanteesta. 

   

TOP 20 Edesmenneet taiteilijat

Jaakko Sievänen: Lemminkäisen äiti.1963. Öljy kankaalle. 123 x 111 cm. Kansallisgalleria/ Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria / Henri Tuomi

1. Tuulikki Pietilä
2. Jaakko Sievänen
3. Lars-Gunnar Nordström
4. Kimmo Kaivanto 
5. Kain Tapper

6. Max Salmi
7. Unto Pusa
8. Laila Pullinen
9. Unto Kaipainen
10. Eila Hiltunen

11. Ahti Lavonen
12. Erik Granfelt
13. Yngve Bäck
14. Kaapo Rissala
15. Håkan Brunberg

Lars-Gunnar Nordström: "On osattava taipua jos et voi väistää...", Caj Westerberg - runokokoelmasta Reviirilaulu. 1978. Serigrafia, 49,7 x 35 cm. Kansallisgalleria/Ateneumin taidemuseo. Kuva: Kansallisgalleria/Nana Hietanen © Kuvasto ry 2017

16. Mauri Favén
17. Nils Wikberg
18. Susanna Nykyri
19. Aimo Kanerva
20. Valdemar Pyysiäinen

 

TOP 20 Edesmenneet taiteilijat syksy 2016

Kuvataiteen kuuma lista kevät 2017

Kuvataiteen kuuma lista kevät 2017 on julkaistu 17.3.2017.

Mainos

Blogeissa

  • Mätäkuun juttuja pörssissä
    Hokka
    Ensi viikolla, 22. päivä, alkaa mätäkuu, joka kestää 22.8. asti. Vanhan kansanperinteen mukaan mätäkuussa kaikki pilaantuu, haavat eivät parane, taudit tarttuvat ja mitä ihmeellisimpiä asioita tapa...
  • Pitäisikö syntyvyyden laskusta olla huolissaan?
    Kotamäki
    Twitterissä Allan Seuri herätteli keskustelua kysymällä pitäisikö laskevasta syntyvyydestä olla huolissaan ja miksi. Kysymys on suoraviivaisuudessaan erinomainen. Joskus minullekin on tullut tunne,...
  • Hyvin koulutettu, näin pysyt kiinni uraputkessa
    Alavalkama
    Saisinko arvata, millainen ammattilainen olet? Oletko viiden viimeksi kuluneen vuoden aikana opiskellut ammattioppilaitoksessa esimerkiksi johtamista? Jos vastasit kyllä, veikkaisin että olet jo en...

veronmaksajat.fi