veronmaksajat.fi

Kuka voitti, kuka hävisi? Sukupolvet kiistelevät eläkkeistä

8.11.2017 Mikael Kirkko-Jaakkola

Kaikilla on mielipide veroista. Vähintään sellainen, että itse maksaa niitä liikaa ja muut liian vähän. Omakohtaisten kokemusten ja uskomusten vuoksi verokeskustelu yltyykin toisinaan kiivaaksi. Mutta vielä verojakin enemmän tunteita herättää keskustelu eläkkeistä.

Eläkeuudistuksen jälkeinen keskustelu on välillä vaikuttanut jopa sukupolvien väliseltä taistelulta. Paljon huomiota sai eduskunnassa käsitelty aloite eläkeläisaktiivien ajamasta indeksitarkistusten kohentamisesta. Sen jälkeen huomio kääntyi nuorten pohdintaan siitä, pääsevätkö he koskaan nauttimaan omasta eläkkeestään vai joutuvatko he vain rahoittamaan eläkejärjestelmää, jonka suuret ikäluokat ovat luoneet lähinnä itselleen.

Eläkejärjestelmän voittajiksi on julistettu 1940-luvulla syntyneet, jotka saavat eläkkeinä parhaan vastineen maksamilleen työeläkemaksuille. Viimeisimpien laskelmien mukaan eläkkeinä laskettu keskimääräinen tuotto eläkemaksuille on vähintään neljä prosenttia 1940-luvulla syntyneillä, kun vastaavasti 1965 ja sen jälkeen syntyneet saavat vain reilun kahden prosentin tuoton.

Loivatko suuret ikäluokat ovelan puhalluksen eläkkeidensä turvaksi säätäessään työeläkelain vuonna 1962? Onko kyse kohtuuttomasta sukupolvien välisestä tulojen uudelleenjaosta?

Ei ole. Eivätkä luoneet.

Työeläkejärjestelmää ei luotu säästörahastoksi, johon palkansaaja säästää rahojaan, jotka hän saa käyttöönsä vanhuudessaan. Järjestelmä perustuu veronluonteisilla maksuilla rahoitettavaan vakuutukseen, jonka on tarkoitus turvata työuran jälkeisen vanhuuden tulovirta.

Vakuutuksen ominaisuuksiin kuuluu, että sen ottaja saa korvauksen, vaikka olisi ehtinyt maksaa vakuutusmaksuja vain päivän ennen korvaukseen oikeuttavaa tapahtumaa.

Sosiaalivakuutukset ovat toki osa laajempaa yhteiskuntapolitiikkaa, jossa tulee ottaa huomioon sukupolvien välinen kohdentuminen yhtenä tekijänä. Mutta on ymmärrettävää, että uusien työeläkkeiden vanhuuden turva on haluttu toteuttaa riittävänä jo ensimmäisistä ikäpolvista lähtien.

Jälkiviisaasti voi tietenkin todeta, että maksujen ja etuuksien suhde oli järjestelmän ensi vuosikymmeninä rakennettu toteutunutta ruusuisempien näkymien varaan. 

Pohja nykyiselle sosiaaliturvalle rakennettiin1960-luvulla paitsi työeläkelailla myös sairausvakuutuslailla ja työttömyysturvauudistuksella. Uudistukset väistämättä loivat voittaja- ja häviäjäsukupolvia.

Sama meno jatkui 1970- ja 80-luvulla, kun hyvinvointivaltio rakennettiin uusiin mittoihinsa: peruskoulu-uudistus, laajentunut korkeakoulutus, opintotuet, entistä kattavampi sosiaali- ja terveydenhuolto jne.

Allekirjoittaneen ensimmäiseen neljännesvuosisataan syydettiinkin verorahoja selvästi enemmän kuin 40-luvulla syntyneen. Suurten ikäluokkien sukupolvi pääsi osallistumaan nuorempien polvien koulutusjärjestelmän ja muun hyvinvoinnin rahoittamiseen maksamalla alati kasvavaa verotaakkaa.

Pelkkiä eläkemaksujen tuottoja olennaisempaa olisi selvittää, mitä eri sukupolvet ovat saaneet vastineeksi kaikille muillekin maksamilleen veroille. Valitettavasti siitä ei ole yhtä hyviä aineistoja kuin eläkkeestä, joten se ei ole noussut samalla tavalla keskusteluun.

Todennäköistä kuitenkin on, että vaikka nyt eläkkeellä olevat ikäluokat ovatkin saaneet paremman vastineen eläkemaksuilleen, ovat he vastaavasti saaneet huonomman tuoton muille verorahoilleen kuin nuoremmat sukupolvet. Toki nuorempien sukupolvien todellinen asema selviää vasta ajan kuluessa, joten huoletkin ovat täysin oikeutettuja.

P.S. Vuoteen 1970 asti laissa säilyi lapsen velvollisuus huolehtia ikääntyneistä vanhemmistaan.

Mikael Kirkko-Jaakkola

Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti.

Kirjoitus ilmestyi Taloustaidossa 8.11.2017

Kommentit (1)
 
  • Jouko Nurminen 8.11.2017 13:51
     
    Huomiotani kiinnitti kysymys "Loivatko suuret ikäluokat ovelan puhalluksen eläkkeidensä turvaksi säätäessään työeläkelain vuonna 1962?" Näinhän on nuorempien ikäluokkien taholta haluttu nähdä, Suurista ikäluokista vanhimmat olivat 1962 17-.vuotiaita. Äänioikeuskin oli vielä 4:n vuoden päässä - ei meistä yksikään ole voinut ollut vaikuttamassa eläkejärjestelmän perusteisiin sitä luotaessa.
    Ilmoita asiaton viesti

Kommentoi!
Nimesi Sähköpostiosoitteesi
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan seitsemän ynnä viisi?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Kirjoittajasta

Mikael Kirkko-Jaakkola

Mikael Kirkko-Jaakkola on Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti. Seuraa Twitterissä 
@veroekonomisti.

Blogeissa

veronmaksajat.fi