veronmaksajat.fi

Blogit 2013

Blogit

  • Pankkipalikoista syntyy uusi korkomarkkina
    23.12.2013 Liljeström
    Tom Liljeström ”Pankkiunionin viimeinen rakennuspalikka on paikallaan”, totesi Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem voitonriemuisena Bloomberg.comin taannoisessa haastattelussa. Taustalla oli vasta...
  • Fortumilta hyvä liiketoimintapäätös, valtiolle jopa 900 miljoonan euron osinko
    16.12.2013 Oksaharju
    Fortum kertoi torstaina 12. joulukuuta sähkönsiirtoliiketoimintonsa myynnistä Suomessa. Julkistettu kauppahinta on 2,55 miljardia euroa, mikä on markkinaodotuksiin nähden ylälaidalla. Sähkönsiirto ...
  • Ostanko tänä jouluna hummerin?
    13.12.2013 Petäinen
    Suomalainen kuluttaa jouluun tänä vuonna 550 euroa, mikä on Nordean mukaan vain hienoisesti vähemmän kuin vuonna 2012. Ostamme lahjoja kuten ennenkin, mutta karsimme muista kuluista, kuten ruuasta ...
  • Tuleva eläkeläisköyhälistö
    9.12.2013 Uusitalo
    Joitakin vuosia sitten meillä oli käsitys, että pelkällä kansaneläkkeellä (nyt täydennettynä takuueläkkeellä) elävien määrä tulee tulevaisuudessa vähenemään. Syy oli ilmeinen. Työeläkejärjestelmä o...
  • Herlinit ostolaidan kuninkaina Oriola-KD:ssä – kolme mahdollista vaihtoehtoa tulevaan
    5.12.2013 Oksaharju
    Arvelin lokakuussa Arvopaperille, että Herlinin veljekset, Ilkka ja Niklas, olisivat valtaamassa nurkkaa Oriola-KD:stä. Tänään noin kaksi kuukautta myöhemmin on mahdollista todeta, että arvio on ol...
  • ”Asuntojen hinnat laskevat 10 % ensi tiistaina klo 17.34
    5.12.2013 Rytkönen
    Tommi Rytkönen … ja nousevat tammikuun kuudes päivä, siinä puolen päivän jälkeen, 15 %.” Jotain tällaista oraakkelimaista ennustusta minulta on työni takia pyydetty vuodesta 2005 alkaen. Valitettavasti en ole vie...
  • Veropornoa vai läpinäkyvyyttä?
    4.12.2013 Korpela
    Marraskuun ensimmäisinä päivinä lehdissä julkaistiin tuhansien kansalaisten verotietoja. Suomalainen järjestelmä, jossa yksityisten kansalaisten tulo- ja verotiedot ovat kaikkien nähtävillä, on har...
  • Hyvinvointivaltion myyttinen alasajo
    3.12.2013 Wessman
    Ainakin niin kauan, kun olen seurannut julkista keskustelua (80-luvun alusta), on valiteltu hyvinvointivaltion alasajosta. Suomessa julkiset menot henkeä kohti ovat tänä aikana reaalisesti tuplaant...
  • EU-tason talouspolitiikan valvonta joudutti päätöstä kuntaohjauksen uudistuksesta
    2.12.2013 Koev
    Mediasta olen saanut käsityksen, että ekonomistikollegat pitävät päätöstä kuntaohjausjärjestelmän uudistuksesta merkittävimpänä uutena elementtinä viimeviikkoisessa hallituksen päätöksessä rakenneo...
  • Johtajiksi ei valita supertähtiä
    2.12.2013 Marttinen
    Kun Ruotsi ja Portugali karsivat pääsystä jalkapallon MM-kisoihin, Zlatan Ibrahimovic ja Cristiano Ronaldo tekivät kahdestaan kuusi maalia seitsemästä. Kun Lionel Messi on kentällä, Barcelona voitt...
  • Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä - sekatalouden huono esimerkki
    29.11.2013 Aarnio
    Suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on eriskummallinen luomus monella tapaa. Palveluita tuottavat kunnat, kuntayhtymät, kolmannen sektorin järjestöt ja yksityiset yritykset. Sotkuista. Palveluit...
  • Entä jos rahastopalkkio pilkottaisiin osiin?
    28.11.2013 Möttölä
    Kun Suomessa selaa sijoitusrahastojen hintoja, näkee jokaisesta rahastosta tyypillisesti yhden prosenttiluvun. Juoksevina kuluina tunnettu palkkio sisältää tarkemmalla katsannolla hallinnoinnin ja ...
  • Kulusyöppö rahasto kävi kukkarollani
    28.11.2013 Simola
    Jos saa raavittua rahaa säästöön ja osa rahoista sitten häviää, ottaa aika lailla pannuun. Ensimmäinen rahastosijoitukseni osoittautui epäonnistuneeksi. Ellen väärin muista, myin rahasto-osuudet lä...
  • Nokia teki kaksi Suomen yrityshistorian parasta kauppaa?
    27.11.2013 Gorschelnik
    Nokian yhtiökokous siunasi edellisviikolla matkapuhelintoimintojen myynnin Microsoftille. Matkapuhelinten myynti on kirvoittanut monenlaisia mielipiteitä salaliittoteorioista lähtien. Ehkä hieman v...
  • Raha seisoo
    27.11.2013 Lindholm
    Suomen taloutta on tänä vuonna vaivannut kaksinkertainen kysynnän puute. Vienti päämarkkinoille ei ole sujunut normaaliin tahtiin, ja samaan aikaan kotimainen kysyntä on nuukahtanut. Ei siis ihme, ...
  • FED-mörkö pelottaa markkinoita
    25.11.2013 Hildebrandt
     Markkinoilla Yhdysvaltojen keskuspankin FED:n korkopolitiikkaa pidetään tällä hetkellä suurimpana epävarmuustekijänä. Odotukset osakemarkkinoilla ovat optimistisia, mutta pelko ja epävarmuus joukk...
  • Mistä saataisiin inflaatiota?
    25.11.2013 Lehtonen
    Inflaatio. Disinflaatio. Deflaatio. Nämä termit vilisevät aika ajoin talouskeskustelussa. Keskimäärin inflaatiota pelätään, mutta enemmän pitäisi pelätä deflaatiota. Viimeisimpien lukujen valossa e...
  • Mitähän Kekkonen sanoisi poliittisista virkanimityksistä?
    22.11.2013 Marttinen
    Kun kirjoittaa poliittisista virkanimityksistä, on paras aloittaa siteeraamalla Urho Kekkosta: ”Siihen aikaan kun työväenpuolueet olivat vähemmistönä taistelemassa tunnustetusta asemasta valtiossa,...
  • Pankkirobottia tapaamassa
    22.11.2013 Petäinen
    ”Minun nimeni on Pankkirobotti. Saanko palvella sinua pankki- tai vakuutusasioissa?” Näin puhelee robotti tervehtiessään asiakasta OP-Pohjolan Pankkilabrassa Helsingin Aleksanterinkadulla ja verryt...
  • Niin tai näin, aina väärinpäin!
    13.11.2013 Pursiainen
    Sijoitusvuoden 2013 lähestyessä loppuaan voi kehittyneisiin teollisuusmaihin varojaan sijoittanut sijoittaja onnitella itseään. USA:n pörssit ovat nousseet yli 20 % ja moni eurooppalainen markkina ...

veronmaksajat.fi