veronmaksajat.fi

Verottajan lahjaverolinjauksesta kanneltu oikeuskanslerinvirastoon

12.9.2017 Suku+Perhe

Verohallinnon lahjaverotusta koskevasta salaisesta työmenettelyohjeesta on kanneltu oikeuskanslerinvirastoon. Asiasta kertoi tiistaina STT. 

Kantelussa mainitaan Suomen Kuvalehden viime viikolla julkaisema artikkeli, jonka mukaan Verohallinto kehottaa salaisessa ohjeessaan työntekijöitä jättämään ottamatta huomioon ilmiannot alle 30 000 euron rahalahjoista tai perinnöistä. 

Verohallinto toteaa perjantaina julkaisemassaan tiedotteessa antaneensa väliaikaisen työmenettelyohjeen 30 000 euron tutkimiskynnyksestä lahjaverotuksen ilmiannoille, koska perättömät ilmiannot ovat työllistäneet Verohallintoa enemmän kuin ilmiannoista saatu taloudellinen hyöty on ollut. 

”Verohallinnon työohjeita muutetaan jatkuvasti tilanteen mukaan eikä historiatiedon perusteella voi ennustaa, mihin verovalvonnan resurssit tänään suunnataan”, muistuttaa Veronmaksajain lakiasiain johtaja Vesa Korpela. ”Veronmaksaja nukkuu yönsä parhaiten täyttämällä aina oman ilmoitusvelvollisuutensa huolellisesti.”

Verohallinto saa vuosittain vihjetietolomakkeen välityksellä 10 000 ilmiantoja. Näistä 2 500 johtaa toimenpiteisiin. Verohallinnon mukaan kaikista ilmiannoista 75 prosenttia on perättömiä. 

Oikeuskanslerille voi tehdä kantelun viranomaisesta, virkamiehistä ja muista, jotka hoitavat julkista tehtävää.

Minna Petäinen 

 

Kommentit (1)
 
  • homo hominis vasikka est 2.11.2017 11:38
     
    Verottajan menettely on yksinomaan järkevä ja osoittaa virkamiehenkin olevan kiinnostunut kustannustehokkuudesta. Kansalaisten ilmianto- ja valitusmania sitävastoin ei ole järkevää. Tässäkin kyse lienee kateudesta eli siitä, että joku ilmiantaja on pahoittanut mielensä, kun näki naapurinsa antavan kaverilleen satasen ilman kuittia eikä verottaja ottanut ilmiantoa tutkittavakseen.
    Ilmoita asiaton viesti

Kommentoi!
Nimesi Sähköpostiosoitteesi
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan kuusi ynnä kahdeksan?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogeissa

veronmaksajat.fi