Osakkeiden EM-kisat: mitkä maat kärjessä, miten pärjää Suomi?
KARON PÖRSSI Siinä missä Euroopan kärkiatleetit taistelevat senteistä, sekunneista ja mitaleista Birminghamissa, Karon Grillissä radalle ja nurmikolle astelevat pörssiyhtiöt. Millaiseksi muodostuu tulostaulu, kun suuret eurooppalaiset yhtiöt pannaan ottamaan mittaa toisistaan ja lajeiksi otetaan muiden muassa arvostus, kasvu ja kyky hurmata analyytikot?
Grillin EM-jaksossa vastakkain asettuvat Ison-Britannian, Saksan, Suomen ja muun Euroopan kolmijäseniset joukkueet, ja jaossa on kuusi pokaalia.
Euroopan taso kaukana kärjestä
Kiinnostava on jo joukkueiden muodostuminen. Mukaan otetaan kultakin alueelta kolme markkina-arvoltaan suurinta listayhtiötä. Kriteerinä toimii Companiesmarketcap.com-sivusto.
Euroopan suurin yhtiö, alankomaalainen puolijohdeteollisuuden laitevalmistaja ASML, on maailman suurimpien yhtiöiden listalla vasta 21. sijalla alle 600 miljardin euron markkina-arvollaan.
Viimeaikaisten tulosjulkistusliikkeiden myötä maailman arvokkaimman yhtiön titteli on palannut Nvidialle (noin 4 700 miljardia euroa), joka on yksinään selvästi arvokkaampi kuin kymmenen suurinta eurooppalaista pörssifirmaa.
Muun Euroopan joukkueeseen tulevat ASML:n rinnalle sveitsiläiset lääkeyhtiöt Roche ja Novartis.
Toisena kolmikkonsa saa täyteen Iso-Britannia: HSBC, Arm Holdings ja Shell. Arm Holdings on joukon erikoisuus. Softbank lunasti yhtiön pois pörssistä kymmenisen vuotta sitten ja listasi sittemmin Yhdysvaltain Nasdaqiin. Listauspaikkansa vuoksi brittiyhtiö ei kuulu Lontoon pörssin FTSE100-indeksiin.
Ison-Britannian ja Sveitsin vahva edustus arvokkaimpien eurooppalaisten yhtiöiden kärkipaikoilla muistuttaa penkkiurheilijaa siitä, että sijoittaminen euroindeksiin kuten esimerkiksi Eurostoxx 50:een on eri asia kuin sijoittaminen Eurooppa-indeksiin. Iso-Britannia ja Sveitsi eivät kuulu euroalueeseen ja niiden yhtiöt jäävät siten euroindeksien ulkopuolelle. Ruotsista ja Tanskastakin tulee tärkeitä eurooppalaisia, mutta euroalueen ulkopuolisia yhtiöitä.
Saksan joukkue koostuu Siemensistä, SAP:stä ja Allianzista, kun taas Suomea edustavat Nordea (maailmanlaajuisen markkina-arvon listasijalla 375), Nokia (460) ja Kone (831).
Loppukilpailuun valikoitunut kahdentoista yhtiön joukko ei ole totuus eurooppalaisista pörssiyhtiöistä, mutta kiinnostava yhtiöjoukko, jossa on edustettuina selvästi laajempi joukko toimialoja kuin maailman suurimpien yhtiöiden kärjessä.
Yhtiöt kamppailevat kuudessa lajissa
Yhtiöt mittelevät toisiaan vastaan kuudessa lajissa, jotka ovat laatu, arvostus, liikevaihdon kasvu, kyky hurmata analyytikot, momentum ja osinkotuotto.
Kutakin niitä mitataan yhdellä numeerisella kriteerillä. Vertailussa käytetään Yahoo! Financen tietokantaa, paitsi osinkotuoton osalta Nordnetia. Vertailut on tehty elokuun ensimmäisellä viikolla silloisen tilanteen mukaan.
Vertailussa silmään pistää se, että yhtiöiden suoritustaso oman pääoman tuotolla on mainiota, mutta finalistitusinaa ei voi pitää erityisen halpana – Shelliä lukuun ottamatta.
Jos arvostuskilpailun yritysarvon ja käyttökatteen suhteella (EV/EBITDA) vertautuisi moukarinheittoon, Shell olisi kuin Neuvostoliittoa edustanut moukarimies Juri Sedyh, joka viskoi Stuttgartin EM-kisoissa sarjan 83,94–85,28–85,46–86,74–86,68–86,62. Sarjan paras kiskaisu on yhä voimassa oleva maailmanennätys ja heikoinkin parempi kuin tämän vuoden maailman kärkitulos.
Kemiallisella valmennuksella lienee ollut osuutta asiaan, ainakin Sedyhin osalta.
Arvostuskilpailussa skandaalinkäryä aiheuttaa se, että kriteerinä käytetyn tunnusluvun vuoksi kolme finanssialan yhtiötä ei pääse lainkaan mukaan loppukilpailuun. Jos arvostuskriteerinä käyttäisi p/e:tä, Nordea ja Allianz menestyisivät kilpailussa ja veisivät oletettavasti himmeämmät mitalin Shellin perässä.
ASML on mitalirohmu
Varsinaiseksi mitalirohmuksi osoittautuu ASML, joka saa nousta palkintokorokkeelle peräti neljä kertaa: kultaa laadussa ja hurmaavuudessa, hopeaa kasvussa ja momentumissa.
ASML olisi yksinään ollut mitalitilastossa toisella sijalla.
Mitalitilaston kärkipaikan nappaa kuitenkin Ison-Britannian joukkue kolmella kultamitalilla: Arm Holdings voittaa kasvun ja momentumin, Shell arvostuksen. Muita mitaleita brittijoukkueelle ei herukaan.
Osinkotuottoa mittaava kilpailulaji suosii suomalaisia, ja viimeisenä oteltavasta osinkotuotosta Suomi saakin kaksi mitalia: Nordealle kultaa, Koneelle pronssia.
Nordean kullan ansiosta Suomi päihittää Saksan, jonka mitaleista kolme tuo SAP, yhden Allianz.
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut vapaa grillinpitäjä. Mainituista yhtiöistä hän omistaa Nordeaa, Nokiaa ja Allianzia.



