Entinen pääjohtaja Reijo Karhinen: ”OP:n keskeinen tehtävä on luoda elinvoimaa Suomeen”
”OP-ryhmän pitää pitää talous kunnossa, mutta sen pitää luoda elinvoimaa. Sen pitää olla sillä tavalla, että se tuntuu ja näkyy”, Karhinen sanoo Karon Grillissä.
Karhinen sanoo aistineensa, että hänen seuraajansa, OP-ryhmän nykyinen pääjohtaja Timo Ritakallio, ajattelee eri tavalla.
”En minä tämän päivän OP:stä aisti niin vahvaa osuustoiminnallista ideologiaa kuin mitä itse edustin.”
Niin Terho Puustisen kirjoittamasta, juuri ilmestyneestä Karhisen elämäkertateoksesta Karhinen (Otava 2026) kuin Karon Grillin haastattelusta käy peittelemättä ilmi, että entisen pääjohtajan suhde nykyiseen on viileä.
”Emme ole koskaan riidelleet [Ritakallion kanssa]. On ollut paljon yhteistä”, Karhinen pohtii.
”Minulle on ihan täysi mysteeri. Yhtään ainoata kasvotusten tapahtunutta konfliktitilannetta en tunnista.”
Suomen ykköseksi
Karhinen (s. 1955) aloitti uransa oranssissa pankkiryhmässä vuonna 1979 kotipaikkansa Juvan osuuspankin apulaisjohtajana vain 24-vuotiaana.
Savossa saappaat vaihtuivat suurempiin, kunnes 1990-luvun laman laineet nostivat hänet Helsinkiin osuuspankkikeskuksen toimitusjohtajaksi. Vuonna 2007 hän aloitti ryhmän pääjohtajana.
Aika oli OP:lle menestyksekäs. Vahinkovakuutusyhtiö Pohjolan ostaminen ja integroiminen toi valtavat ristiinmyyntimahdollisuudet. Pohjolan markkinaosuus kasvoi kohisten, If kanteli Kilpailu- ja kuluttajavirastolle määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.
Konflikti kärjistyi ja johti siihen, että Karhinen marssitti OP-ryhmän ulos finanssialan edunvalvontajärjestöstä. Eräänlainen jälkiseuraus on myös tämän vuoden alusta voimaan astunut muutos, jonka myötä pankkiasioinnista kertyneillä bonuksilla ei voi maksaa vakuutusmaksuja ennen kuin bonukset verotetaan.
Oranssi ryhmä nousi suomalaisen finanssimaailman ykköseksi, mittasi sitä sitten lainakannalla tai vahinkovakuutuksen markkinaosuudella.
Harharetket vai strategiset askeleet?
Reijo Karhisen viimeisinä pääjohtajavuosina Vallilassa alettiin etsiä uusia suuntia. Pankki- ja vakuutustoiminnan rinnalle kehitettiin terveyspalveluita ja liikkumisen palveluita.
Oliko vain niin paljon rahaa, että oli vaikeuksia keksiä, mihin se kaikki laitetaan?
”Tuon kiistän jyrkästi”, Karhinen sanoo ja puolustaa voimakkaasti sairaalahanketta, jota Pohjolan tuolloinen toimitusjohtaja Jouko Pölönen ajoi hänen mukaansa vimmatusti.
Suomen suurin yksityinen leikkausten maksaja perusti oman sairaalan osin vastavoimaksi sairaalapalveluiden hinnoitteluvallalle. Karhinen huomauttaa, että vaikkapa magneettikuvausten hinnat laskivat Pohjolan sairaalan perustamisen myötä selvästi.
”Olen pannut merkille, että olemme jälleen pompanneet laboratoriotutkimuksissa ja vaikka magneettikuvauksissa – onhan ne järjettömän kalliita.”
Karhinen myös puolustautuu muistuttamalla, että Kulku-palvelun kaltaiset uudet hankkeet olivat finanssiryhmän mittakaavassa varsin pieniä.
Hän myöntää, että hänen pääjohtajakautensa lopulla toteutettu strategia perustui osittain virheelliseen uhkakuvaan. Pankkialalla pelättiin suurten teknologiayhtiöiden ja uusien finanssiteknologiayritysten tulevan nopeasti perinteisten pankkien markkinoille.
”Näimme turhan synkkänä, millä vauhdilla fintechit taikka applet ja googlet tulevat pankkitoimintaan”, hän arvioi.
”Strateginen muutos yritysrahoituksessa”
Karhisen mielestä tärkein strateginen muutos hänen kautensa jälkeen on tapahtunut aivan muualla kuin kuluttajille näkyvissä sairaaloissa tai yhteiskäyttö-Bemareissa.
Finanssi- ja eurokriisin jälkeen monet pankit jarruttivat yrityslainojen myöntämistä suojellakseen vakavaraisuuttaan.
”Me panostimme. Yhteisön muoto antoi siihen mahdollisuuden, koska sijoitetun pääoman tuottoa ei tarvinnut laskea eikä sillä menestystä mitata.”
OP-ryhmän markkinaosuus kipusi ja oli suurimmillaan, 40 prosentissa, vuonna 2018. Sen jälkeen osuus on supistunut. Suomen Pankin viimeisimmän tilaston mukaan OP:n markkinaosuus yritysrahoituksesta oli kesäkuun 2026 lopussa 37 prosenttia.
”Se jos mikä on ollut minun jälkeeni strateginen muutos.”
Aurinkokuningas hoveineen?
Eläkkeelle jäätyään Reijo Karhinen on paitsi tehnyt metsätöitä myös miettinyt osuustoimintaa yhtiömuotona. Yksi työn ilmenemä on hänen yhdessä johtamisen professorin Anu Puusan kanssa kirjoittamansa pamflettimainen kirja Osuustoiminta eksyksissä? (Vastapaino 2025).
Karhisen mukaan osuuskunnat muistuttavat toiminnaltaan yhä enemmän tavallisia osakeyhtiöitä. Toiseksi omistaja-asiakkaat eivät välttämättä ymmärrä omistajuuttaan eivätkä käytä siihen kuuluvaa valtaa.
Omistajavallan passiivisuus jättää osuuskuntien hallituksille erityisen suuren vastuun. Karhisen mukaan niiden kyky haastaa toimitusjohtajaa on kuitenkin usein heikompi kuin pörssiyhtiöiden hallitusten.
Valtatyhjiön täyttää toimiva johto.
”Osuuskunnat ovat toimitusjohtajakeskeisiä. Jos joku toista väittää, ei tunne, mistä on kysymys”, Karhinen sanoo.
Eikö tämä ole omiaan johtamaan tilanteeseen, jossa johtaja on aurinkokuningas häntä ympäröivine hoveineen?
”Toimitusjohtajakeskeisyys johtaa minun mielestäni siihen, että älyttömän korkealle nousee toimitusjohtajan moraalinen kompassi. Osuuskunta omalla tavallaan elää toimitusjohtajan moraalin mukaan, kun pörssiyhtiössä mittarina on pörssikurssi”, Karhinen sanoo.
Valtio ei tiennyt, mitä halusi
Karhisella on kokemusta myös Suomen valtiosta omistajana. Hän toimi OP-uransa jälkeen valtion kehitysyhtiön Vaken hallituksen puheenjohtajana.
Juha Sipilän (kesk.) hallituksen perustaman Vaken oli tarkoitus sijoittaa valtion omistuksia ja vauhdittaa uusien liiketoimintojen syntymistä. Vaken tehtävä ja poliittinen ohjaus muuttuivat hallitusten vaihtuessa.
Karhisen mielestä ongelma oli perustavanlaatuinen: yritystä on mahdotonta johtaa, ellei omistajan tahtoa tunneta.
”Herranjumala, siis olla hallituksen puheenjohtajana yrityksessä, jossa ei tiedä, mitä omistaja haluaa!” hän taivastelee.
Karo Hämäläinen
Kirjoittaja on kirjailija ja sijoittamiseen erikoistunut grillinpitäjä. Hän on OP Suur-Savon edustajiston jäsen.



