veronmaksajat.fi

Jätä kynttilän viimeiset sentit polttamatta – älä polta kynttilää loppuun edes terassilla

23.11.2017 Koti

Tiedätkö, että pöytä- ja kruunukynttilöissä viimeset kaksi senttimetriä pitää jättää polttamatta. Useimmissa kynttilöissä on turvallisuusmerkintä, joka muistuttaa, ettei niitä saa polttaa loppuun. Moni ei tätä kuitenkaan tiedä tai huomioi etenkään, jos kynttilät palavat ulkona.

 Käytä kynttilöiden ja ulkotulien alla aina palamatonta alustaa. Lasi, keramiikka ja kivi ovat parhaita alustoja.

Kynttilät ja ulkotulet luovat tunnelmaa pimeinä iltoina, mutta valvomatta jätettyinä ne ovat myös merkittävä kotien tulipalojen syttymissyy. Kodeissa tulipaloja syttyy keittiön ja saunan jälkeen eniten parvekkeella ja terassilla.

”Moni ajattelee, että kynttilän loppuun polttaminen palamattomalla alustalla on turvallista ja jättää tulen palamaan poistuessaan tilasta, ainakin, jos kyseessä on ulkona palava tuli”, Ifin vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela toteaa tiedotteessa.

Ifin tutkimat tulipalot paljastavat, että kyseessä on kuitenkin huomattava paloriski. Omakotitalon purkukuntoon tuhonnut tulipalo sai alkunsa terassille puurunkoisiin lyhtyihin yöksi palamaan jätetyistä kynttilöistä. Palo syttyi tunteja sen jälkeen, kun kynttilöiden luultiin jo hiipuneen itsestään sammuksiin.

”Samanlaisilla kynttilöillä jälkeenpäin tehdyssä testissä havaitsimme, että kynttilän sydänlanka menee palamisen loppuvaiheessa vaakatasoon ja muuttuu ikään kuin sytytyslangaksi sulan steariinin keskelle. Tämä mahdollistaa palamisen jatkumisen vielä pitkään sen jälkeen, kun kynttilä on muuten käytännössä loppuun palanut. Kynttilään sulasta steariinista tai parafiinista syntyvä allas voi syttyä palamaan koko altaan alueelta ja synnyttää niin ison liekin, että puurunkoinen lyhty ja edelleen koko terassi syttyvät palamaan”, Koskela kuvaa.

Uusi havainto tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kynttilöiden ei pidä antaa palaa loppuun.

Esimerkiksi pöytäkynttilöissä ja kruunukynttilöissä kaksi viimeistä senttimetriä pitäisi jättää polttamatta. Myös ulkona palavat kynttilät tulee sammuttaa ennen nukkumaanmenoa.

5 vinkkiä: Näin vältät kynttilöistä ja ulkotulista alkavat tulipalot

  1. Käytä kynttilöiden ja ulkotulien alla aina palamatonta alustaa. Lasi, keramiikka ja kivi ovat parhaita alustoja.
  2. Laita ulkotulien alle alusta, joka estää niiden liikkumisen esimerkiksi tuulen mukana. Huomioi terassilla riittävä etäisyys rakennuksiin.
  3. Jos samalla alustalla on useampia kynttilöitä, niiden väliin pitää jättää vähintään viiden sentin ilmatila. Muuten kynttilät lämmittävät toisiaan ja kaasuuntunut steariini saattaa roihahtaa yhdeksi suureksi tuleksi.
  4. Älä jätä kynttilöitä valvomatta. Sammuta myös ulkotulet ennen nukkumaanmenoa.
  5. Älä anna pöytä- ja kruunukynttilöiden palaa loppuun. Jätä noin 2 viimeistä senttimetriä kynttilästä polttamatta.
    Lähde: If

Paloturvallisuusviikkoa vietetään 25.11.-1.12.2017. Onko kotisi paloturvallisuus kunnossa? Tee palometri-testi, jonka avulla voit selvittää, milla tasolla paloturvallisuustaitosi ovat ja miten voit parantaa paloturvallisutta kotonasi. Lauantaina 25. marraskuuta vietetään Päivä paloasemalla -tapahtumaa, jossa koko perhe pääsee tutustumaan muun muassa paloautoihin. Tapahtuma järjestetään yli 350 paloasemalla.

Minna Petäinen

Kommentit (0)
 

Kommentoi!
Nimesi Sähköpostiosoitteesi
Kommenttisi
Varmistus robottien varalta: Mitä onkaan seitsemän ynnä seitsemän?
Välitä Taloustaidon ylläpidolle huomiosi siitä, että kommentti on mielestäsi asiaton ja toivoisit sen poistamista.
Voit myös halutessasi antaa lisätietoja ylläpidolle:
Haluatko varmasti poistaa kommentin?

Blogeissa

veronmaksajat.fi