Etusivu
-
RAHAT 2.8.2024
Karon pörssi: Neuvottelut venyivät loppumetreille – tästä Purmon Haier-diili jäi lopulta kiinni
Rettig halusi ostaa sisäilma-alan yhtiön Purmon pois pörssistä ja röyhkeästi blokkasi kiinalaisen Haierin selvästi korkeamman tarjouksen. Niin kuuluu sosiaalisen median spekulaatioiden tarina. Tarinaa tukee moni seikka. Juuri Rettigin haluttomuus suostua Haierin tarjoukseen teki sen toteutumisen mahdottomaksi, sillä Rettig omistaa yli 60 prosenttia Purmosta. -
BLOGIT 2.8.2024
Välillä pitää törsätä, jotta voi elää täysillä – eli tarina siitä, kuinka rohkaistuin ja päädyin lopulta Coldplayn keikalle
Viime viikon lauantaina – Coldplayn ensimmäisenä konserttipäivänä Helsingissä – minusta alkoi tuntua, että olin tehnyt virheen. SUUREN virheen. Lehtijuttuja ja somejulkaisuja lukiessa alkoi vaikuttaa siltä, että olin jäämässä paitsi aivan erityislaatuisesta elämyksestä. -
TYÖ & ELÄKE 2.8.2024
Ajan yritykseni ajoja omalla autollani – miten matkakulut kannattaa vähentää?
Olen käyttänyt omaa henkilöautoani yritystoiminnan ajoissa. Kannattaako minun tehdä matkalasku yhtiölle, vai vähennänkö nämä ajot veroilmoituksellani tulonhankintaan liittyvinä kuluina? -
VAPAALLA 2.8.2024
Sovitaan ja tavataan! Kalenterityökalu ratkoo aikataulupulmat
Onko tuskaa saada kurssin vuosijuhlan osallistujat tai taloyhtiön hallitus koolle samaan aikaan ja paikkaan? Doodle-kalenterityökalu on omiaan pienen tai isommankin ryhmän aikataulujen sovittelussa. -
KOTI 2.8.2024
Asuntoa tarjoavia nettihuijareita on vaikea tunnistaa – joskus pienet yksityiskohdat paljastavat vilpin
Vuokra-asuntojen kysyntä kasvaa loppukesää kohti etenkin isoimmissa kaupungeissa. Joukkoon valitettavasti myös mahtuu nettihuijareita, jotka tarjoavat vuokralle asuntoa, jota todellisuudessa ei ole olemassa. -
VEROT 1.8.2024
Onko sinulle tulossa veronpalautus maanantaina 5.8.? Tässä syyt, miksi se voi jäädä saamatta
Osalle suomalaisista veronpalautuspäivä osuu elokuulle. Veronpalautukset eivät näy kaikille heti aamusta, vaan rahat ilmestyvät tileille päivän aikana. Jos odotettu summa ei kuitenkaan saavu , verotuspäätös kannattaa käydä uudelleen tarkistamassa Omaverossa. -
KOTI 1.8.2024
Ikäihmisen apuvälineistä voi olla iloa nuoremmillekin – tässä seitsemän täsmävinkkiä
Entä jos palohälyttimen patterinvaihto sujuisikin katonrajaan kipuamatta ja yöllisen kylppärireissun valaistus toimisi automaattisesti? Kodin fiksujen pikku apureiden avulla onnistuu – eikä maksa paljoa. -
RAHAT 1.8.2024
Ruuan hinta laskee tänä vuonna, mutta alvin nosto kurittaa kukkaroa
Elintarvikkeiden kuluttajahinnat kipusivat koronavuosien jälkeen ennätyskorkealle ja ylittivät jopa yleisen inflaatiokehityksen. Hintojen odotetaan laskevan tänä vuonna. -
TYÖ & ELÄKE 1.8.2024
Loman loppuminen harmittaa monia, ja se on ihan normaalia – näillä työterveyspsykologin vinkeillä saat työt taas sujumaan
Lomalta töihin paluuta voi pehmentää monin keinoin, ja silläkin on väliä mitä teet loman aikana. Joskus loman päättyminen tuottaa ahdistusta. Milloin siitä kannattaa huolestua? -
BLOGIT 31.7.2024
Nyt olisi hyvä hetki nostaa inflaatiotavoitetta
Erityisen tästä taantumasta tekee se, että se on osittain tarkoituksella aiheutettu. Keskuspankkien on ollut pakko jäähdyttää taloutta saadakseen inflaation kuriin. Jos inflaation olisi annettu kiihtyä rajatta, se olisi aiheuttanut vielä enemmän vahinkoa kansantaloudelle. -
KARON PÖRSSI 31.7.2024
Kurssi laskee, osake kallistuu – pörssikurssi ja osakkeen arvostus ovat sijoittajalle aivan eri asioita
🅑 JÄSENILLE
KARON PÖRSSI Tuloskaudella pörssiyhtiöiden uutiset nousevat myös yleistiedotusvälineiden aiheiksi. Kun yhtiö ABC Oyj:n osakekurssi laskee tulospäivänä viisi prosenttia, otsikossa saattaa lukea, että ABC:n arvo laski viisi prosenttia, tai jopa että ABC:n arvostus laski viisi prosenttia. Otsikkoväitteet saattavat pitää paikkansa. Todennäköisesti kuitenkaan eivät. -
RAHAT 30.7.2024
Yhteinen koti, yhteinen tili? Yhteistili saattaa ratkaista rahapulmat
Jos et pääse itse hoitamaan raha-asioitasi, yhteinen tili puolison tai muun luotetun kanssa saattaa ratkaista ongelman. Oikeantyyppinen yhteistili voi olla iso apu myös puolison kuoltua. -
VEROJURISTI VASTAA 30.7.2024
Meneekö pääomatuloista vähennetty tappio hukkaan, jos pääomatuloja ei ole?
🅑 JÄSENILLE
Olen elinkeinonharjoittaja, ja toimintani oli viime vuonna tappiollista. Meneekö tappio kokonaan hukkaan, jos vaadin veroilmoituksella elinkeinotoiminnan tappion vähennettäväksi pääomatuloista, vaikka minulla ei ole kyseiseltä vuodelta pääomatuloja? -
RAHAT 29.7.2024
EK:n suhdannebarometri povaa käännettä taloudessa – rakennusalan tilanne edelleen vaikea
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n heinäkuun suhdannebarometrin mukaan talouden kasvua selittää vähäinen kysyntä. Rakennusalalla tuotannon ennakoidaan vähentyvän koko vuoden, mutta korkojen laskulla uskotaan olevan elvyttävä vaikutus. -
VEROT 29.7.2024
Muista maksaa kiinteistövero – useimmilla eräpäivä tiistaina 6.8.
Kiinteistöveron yleisin maksupäivä henkilöillä on tänä vuonna tiistaina 6.8. Suurimmalla osalla yrityksistä ja yhteisöistä eräpäivät ovat 8.7. ja 6.9. Jäännösverojen eräpäivä on torstaina 1.8. noin 293 000 henkilöllä. -
BLOGIT 29.7.2024
Kohutun kolmen kirjaimen takana on lakisääteistä ja bisneskriittistä toimintaa
Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokkaan Donald Trumpin salamurhayrityksen jälkeen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyötä vastaan on ammuttu kovilla. Oikeisto Yhdysvalloissa on väittänyt, että monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja inklusiivisuutta edistävien DEI-tavoitteiden takia salaiseen palveluun on palkattu kyvyttömiä naisia. Tätä viestiä on toistettu myös Suomessa. -
VEROT 29.7.2024
Miten vastaanottavien yhtiöiden osakkeiden omistusaika määräytyy jakautumisessa?
Yhtiö on jakautumassa ilman veroseuraamuksia kahdeksi vastaanottavaksi yhtiöksi, joista toisen yhtiön aion myydä. Mistä ajankohdasta lähtien olen omistanut myytävän vastaanottavan yhtiön osakkeet? -
VEROT 26.7.2024
Sähköauton latauslaite osakkaan autopaikalle – saako asennustyöstä kotitalousvähennyksen?
Asumme asunto-osakeyhtiössä, ja meillä on autopaikka taloyhtiön omistamassa, erillisessä yhtiön tontin ulkopuolella sijaitsevassa autohallissa. Saako tämän asennuksen työn osuudesta kotitalousvähennystä? -
TYÖ & ELÄKE 26.7.2024
Älypuhelin muuttanut suomalaisten viestintää – Whatsapp pikaviestisovellusten kärkipaikalla
Yhä harvempi suomalainen soittaa tai lähettää tekstiviestejä puhelimella. Nykyisin monet asiat hoituvat työpaikalla Teamsin välityksellä. -
BLOGIT 26.7.2024
Yritysten tehtävä ei ole luoda työpaikkoja
Suhteettomaksi mennyt suurten työnantajayritysten ihannointi on aiheuttanut Suomessa sen, ettei mikroyrityksiä arvosteta, tueta eikä huomioida hallituksen yrittäjyysstrategioissa tai periaatepäätöksissä, tai missään innovaatio-ohjelmissa, vaikka ylivoimaisesti suurin osa suomalaisista yrityksistä on juuri mikroyrityksiä.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 4.11.2025Onko lesken varat pakko ilmoittaa perunkirjoituksessa?Valmistelen edesmenneen aviopuolisoni perunkirjoitusta. Onko lesken varat aina pakko ilmoittaa perunkirjoituksessa, vaikka puolisoilla on ollut täysin poissulkeva avioehtosopimus? Verojuristi Tuomo...
-
VEROT 6.11.2025Varo, verohuijarit kalastelevat tunnuksiasi – älä mene lankaanTällä hetkellä on liikkeellä lukuisia huijausviestejä Omaveron, pankkien ja luotettujen yritysten nimissä. Suomen telemarkkinointiliiton Kilpi-sovelluksessa näkyy nyt erityisesti verotukseen liitty...
-
VAPAALLA 6.11.2025Onnea isät ja ukit! Isänpäivän lahjalistalla 5 lahjavinkkiäIsät ja isoisät viettävät juhlapäivää sunnuntaina. Tässä viime hetken lahjavinkit isälle, joka ei kaipaile enempää tavaroita. 1. Mieli virkistyy kansallispuistossa, ota ilo irti pimeästä Kansalli...
-
KOTI 5.11.2025Vain puolet suomalaisista selviäisi 72 tuntia ilman sähköä ja vettäSuurimmalla osalla suomalaisista on kotivarassaan riittävästi ruokaa häiriötilanteita varten. Sen sijaan vain noin puolet pärjäisi ilman vettä tai sähköä omatoimisesti kolme vuorokautta. Puolet suo...
-
VEROJURISTI VASTAA 6.11.2025
🅑 JÄSENILLE
Asuin kuolinpesän asunnossa monta vuotta – saanko vähentää pääomavastikkeet luovutusvoitosta?Äitini kuolemasta on lähes viisi vuotta. Kuolinpesässä on kaksi osakasta, minä ja veljeni. Äidiltäni jäi asunto, jossa asuin hänen kuolemansa jälkeen aina myyntihetkeen saakka. Äitini oli eronnut. ...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
RAHAT 1.3.2024Käteistä kukkaroon, mutta mitä sen nostaminen maksaa?Suomalaiset suosivat korttimaksuja, mutta käteistä nostetaan yhä automaateilta. Nostot kauppojen kassoilta yleistyvät, konttoriasiointi vähenee. Pankkiautomaatista saa kätevimmin käteistä. Katsauks...
-
RAHAT 26.2.2024Autopaikka sijoitussalkkuun? Tämä ratkaisee osakkeen arvonnousunAutopaikkaosakkeissa sijoittaja voi päästä kiinni pieniin mutta tasaisiin vuokratuloihin. Tuotto riippuu sijoituskohteen onnistuneesta valinnasta. Taloyhtiöiden osakemuotoiset autopaikat saattavat ...
-
TYÖ & ELÄKE 23.2.2024Työnantaja piffaa kyydin – kolme tapaa hankkia verovapaa työsuhdematkalippuTyömatkaedun verovapautta voidaan soveltaa vain työnantajan hankkimiin matkalippuihin. Jos työntekijä ostaa lipun itse ja työnantaja maksaa hänelle lipun hinnan tai osan siitä, työnantajan maksama ...
-
RAHAT 23.2.2024Myin sijoituskultaa tappiolla – voinko vähentää tappioni?Ostin vuonna 2021 sijoituskultaa ja myin ne 2023. Myynnissä tuli tappiota 2 000 euroa. Onko tappio vähennyskelpoinen pääomatulojen verotuksessa? Verojuristi Maisa Katisko vastaa: Kyllä on. Sijoitus...
-
TYÖ & ELÄKE 23.2.2024Lounari täyttää pyöreitä – etua käytetty Suomessa 50 vuottaLounasetu täyttää Suomessa tänä vuonna 50 vuotta. Nykyään se on rahallisesti Suomen käytetyin työsuhde-etu. Brittiläinen bisnesmies John Hack keksi lounasedun 1950-luvulla, kun hän ruokaili ravinto...
-
VAPAALLA 4.3.2024Kiinalaisia autoja kiihtyvällä tahdilla Suomen teille? Halpojen merkkien vyöryä ei vielä näkyvissäViime vuonna Suomen markkinoille tuli useita kiinalaisia, aiemmin täysin tuntemattomia, automerkkejä. Lähivuosina uusia merkkejä on odotettavissa lisää, jos ei varsinaisena vyörynä, niin ainakin vä...
-
VEROT 1.3.2024Työmatkan päivärahat pähkinänkuoressaTiedätkö, milloin voit saada päivärahaa kotimaan ja ulkomaan työmatkoilla? Minkä maan mukaan päivärahat lasketaan? Entä paljonko kotimaan päiväraha on vuonna 2024? Katso Taloustaidon selkeät neuvot...
-
TYÖ & ELÄKE 1.3.2024Työkaveri mukana työmatkoilla – saanko korotettua kilometrikorvausta?Minulla on käyttöetuauto. Kuskaan silloin tällöin työhön liittyvillä matkoilla myös työkaveriani. Korvaus käyttöetuatolla ajetusta työmatkasta on 13 senttiä kilometriltä. Voinko saada korotettua ki...
-
VEROT 26.2.2024Miten veljelleni lahjoitettu perintöosuus merkitään perukirjaan?Äitini kuoli. Hän oli lahjoittanut perintöosuutensa isänsä ja äitinsä jakamattomista kuolinpesistä (maa- ja metsätila) veljelleni yli kolme vuotta sitten. Pitääkö perukirjaan merkitä lahjoitetut pe...
-
KOTI 21.2.2024Onko omakotitaloni myyntivoitto kokonaan verovapaa?Omistan omakotitalon (160 m²), josta omassa käytössä on 90 neliötä ja vuokrattuna 70 neliötä. Jos nyt myyn kiinteistön, onko myyntivoitto kokonaan verovapaa vai vain omaa käyttöä vastaavalta osin? ...
-
KOTI 26.2.2024Asuntolaina 100 000 euroa – tällaisia eroja kuukausierissä eri viitekoroillaKun asuntolainan viitekorkona on joko kahdentoista tai kolmen kuukauden euribor, oli lainasta tammikuussa maksettu kuukausierä suurempi kuin kolmen tai viiden vuoden kiinteään korkoon sidotun asunt...
-
VEROT 29.2.2024Ensimmäisiä esitäytettyjä veroilmoituksia on jo OmaverossaToiminimiyrittäjät ja maataloudenharjoittajat sekä heidän puolisonsa ovat saaneet esitäytetyt veroilmoituksensa Omaveroon. Näillä lähes puolella miljoonalla henkilöllä tarkistamisen määräpäivä on 2...
-
TYÖ & ELÄKE 29.2.2024Suomalaisten työhyvinvointi heikentynyt – sairaana työskentely yleistyyHuoli työn tulevaisuudesta kuormittaa suomalaisia työntekijöitä. Töitä tehdään yhä useammin sairaana, ja erityisesti johtajien ja nuorten aikuisten irtisanoutumisaikeet ovat kasvussa. Suomalaisten ...
-
TYÖ & ELÄKE 22.2.2024Askelma kerrallaan menestyväksi yritykseksi – tässä kymmenen steppiä aloittelijalleYritysneuvojilla on omat näkemyksensä siitä, miten menestyvä yritys synnytetään. Hämeen Uusyrityskeskuksen yritysneuvoja Marko Ahtiainen listaa kymmenen askelmaa, joille uuden yrittäjän on astuttav...
-
VEROT 27.2.2024Vuokrattu hallirakennus tuhoutui tulipalossa – onko vahingonkorvauksesta maksettava veroa?Osakeyhtiön omistuksessa ollut ulkopuolisille vuokrattu hallirakennus tuhoutui tulipalossa, ja yhtiö on saamassa vakuutusyhtiöltä vakuutuskorvauksen tuhoutuneesta rakennuksesta. Tulossa oleva korva...
-
RAHAT 22.2.2024Kulutusluotto 20 000 euroa – vain yksi tarjous hitusen alle seitsemän prosenttiaVakuudellisen 20 000 euron kulutusluoton korot vaihtelivat Taloustaidon saamissa tarjouksissa 6,99 prosentista 8,54 prosenttiin. Tällä kertaa vain yhden pankin tarjous pankin alitti seitsemän prose...
-
VAPAALLA 27.2.2024Kevätsiivous lähestyy – mitä teen ylimääräisille tavaroilleni?Asunto vaihtuu pienempään, lapset muuttavat pois kotoa, edessä on sukulaisen kuolinpesän tyhjennys. Aina välillä on luovuttava ylimääräisistä tavaroista. Mitä niille voi tehdä? Kuolinsiivous on ter...
-
VEROT 27.2.2024Mitä on hyvä tietää lahjaverosta? Verojuristin 3 rahanarvoista vinkkiäLahjojen antamisessa ja saamisessa on muutama sudenkuoppa, joihin voi kopsahtaa, jollei ole tarkkana ja se voi tulla kalliiksi. Verojuristin vinkeillä voit säästää euroja. Miksi lahjahevosta on hyv...
-
KARON PÖRSSI 28.2.2024
🅑 JÄSENILLE
Miten tietoturvalla tehdään rahaa, Mikko Hyppönen?KARON GRILLI ”Mehän ei myydä tuotetta. Eikä edes palvelua. Me myydään luottamusta.” Withsecurella on näkyvyys asiakkaan verkkoon. He näkevät asiakkaansa datan. Asiakkaan on voitava luottaa siihen, ... -
VEROJURISTI VASTAA 22.2.2024
🅑 JÄSENILLE
Milloin asuntosijoittaja voi poistaa perusparannusmenot tasapoistoina?Omistan asunto-osakkeen, joka on ollut koko omistusaikani vuokralla. Taloyhtiö teetti muutama vuosi sitten laajan perusparannusremontin rakennuksessa. Maksoin tuolloin remonttiin liittyvän lainaosu...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






