Etusivu
-
KOTI 14.8.2024
Ekaluokkalaiselle äly- vai kellopuhelin? Vertailimme kellopuhelimien plussia ja miinuksia
Koulutaipaleen aloittaminen on iso muutos lapselle ja perheelle. Lapsi liikkuu kodin ulkopuolella yhä itsenäisemmin ja vanhemmat saattavat kaivata välinettä, jolla lapseen saa yhteyden päivän aikana. Älypuhelimen sijaan moni vanhempi valitsee lapselleen kellopuhelimen. -
BLOGIT 14.8.2024
Korkea korko: hyötyä vai haittaa juuri sinulle?
Uusien nostettujen asuntolainojen keskikorko kävi nyt korkeimmillaan lokakuussa 4,73 prosentissa. Vaikka siitä on tultu jo muutama prosentin kymmenys alaspäin, ottaa aikansa, että korkotason lasku välittyy laajemmin velallisille. -
KOTI 13.8.2024
Millaisessa kunnossa on taloyhtiöiden talous?
Suomessa on noin 90 000 taloyhtiötä. Taloyhtiöiden yhtiövastikkeet ovat viime vuosina nousseet rajusti ja Suomessa on nähty myös ensimmäisiä taloyhtiöiden konkursseja. Miltä näyttää tulevaisuus taloyhtiöiden ja osakkaiden kannalta? Millaisella nousukulmalla vastikkeet kohoavat tänä vuonna? -
VEROT 13.8.2024
Myyn oy:n osakkeita ja lainasaatavan – onko molemmista kaupoista maksettava varainsiirtoveroa?
Olen myymässä omistamani osakeyhtiön osakkeita ostajalle, joka mahdollisesti ostaisi samalla myös antamani lainan, joka minulla on myynnissä olevan yhtiön tytäryhtiöltä. Kummastakin kaupasta tehdään erillinen kauppakirja. Onko molemmista kaupoista maksettava varainsiirtoveroa? -
VEROJURISTI VASTAA 13.8.2024
Miten määrittelemme perinnöksi ja lahjaksi saadun mökin arvon?
🅑 JÄSENILLE
Perin vuonna 1990 kahden sisarukseni kanssa isäni omistaman puolikkaan vanhempiemme yhteisestä kesämökistä. Äitimme lahjoitti meille vuonna 2003 oman puolikkaansa, jonka jälkeen kukin meistä omisti... -
BLOGIT 12.8.2024
Kenellä on varaa ikäsyrjiä? Paras työnhakija voittakoon
Ikämyönteisessä ympäristössä kuusikymppisen palkkaaminen ei näyttäydy enää riskinä, kun hänellä on todennäköisesti yli kymmenen hyvää työvuotta jäljellä. -
VEROT 12.8.2024
Yksi perillinen on saanut leskeltä ennakkoperintöä – onko ennakkoperintö merkittävä perukirjaan?
Leski on molempien vielä eläessä antanut yhdelle yhteisistä rintaperillisistä ennakkoperintöä avio-oikeuden alaisista varoistaan. Pitääkö tämä merkitä perukirjaan -
KOTI 12.8.2024
Suhdannekuva tiivistettynä: näkyy jo merkkejä siitä, että aletaan odottaa merkkejä
Talous kääntyy – jos kääntyy – parempaan päin piinallisen hitaasti. Ennusteita ja barometrejä luetaan tarkalla luupilla, jotta kaikki mahdolliset myönteiset vihjeet tulevasta talouden kasvusta varmasti huomattaisiin. Käännettä on odotettu pitkään ja kuumeisesti myös asuntomarkkinoilla. Heinäkuussa toivo käänteestä taas virisi. -
VEROT 9.8.2024
Asun Kiinassa ja saan Suomesta vuokratuloa – minne maksan verot?
Olen Suomen kansalainen asun pysyvästi Kiinassa ja omistan Suomessa osakehuoneiston, josta saan vuokratuloa. Mihin maksan veron vuokratuotosta? -
VAPAALLA 9.8.2024
Yrteillä maustettu vermutti vie kulttuurikierrokselle halki vuosisatojen
Elokuun suosikki on viinipohjainen ja väkevöity, sekä lisäksi yrteillä maustettu vermutti. Samantyyppistä juomaa olisi voitu nauttia niin Turun hovissa, kartanoiden verannalla kuin taitelijayhteisön pihajuhlissa. Ja löytyypä se myös Alkon ensimmäisestä tuoteluettelosta, joka julkaistiin huhtikuussa 1932. -
BLOGIT 8.8.2024
Hallituksen valinta: oma ohjelma vai sixpack 2.0?
Hallitus aloitti kesäkuussa 2023 julkaistussa hallitusohjelmassa tukevasti Sipilän hallituksen linjoilla. Kuuden miljardin euron sopeutustoimet ankkuroitiin pelkästään menosäästöihin ja rakenneuudistuksiin. Verotusta ei kokonaisuutena kiristetty. Alku olikin lupaava. -
TYÖ & ELÄKE 8.8.2024
Oletko jäämässä työttömäksi? Toimi näin!
Monelle palkansaajalle työttömyys on uusi tilanne, eivätkä viranomaisten toimintatavat ole entuudestaan selviä. Näiden vinkkien avulla saat työnhakusi voimaan ja hoidettua viranomaisasiat kerralla kuntoon. -
BLOGIT 7.8.2024
Kuinka palkkaa verotetaan Suomessa ja Virossa 2024?
Sekä Viro että Suomi verottavat hanakammin niitä tulotasoja, joita maassa esiintyy keskimääräistä runsaammin. Keskeinen ero maiden välillä on, että Virossa lisätulojen marginaalivero on etenkin suurilla tuloilla huomattavasti Suomea matalampi -
BLOGIT 7.8.2024
Hintojen nousu on rauhoittunut selvästi – olethan huomannut sen?
Ihmisten oman taloudenpidon kannalta pahempiakin virheitä voi varmasti tehdä, kuin arvioida mennyt inflaatio yläkanttiin. Toisaalta taloudelliset päätökset on hyvä tehdä mahdollisimman rationaalisin perustein. Periaatteessa odotus korkeasta inflaatiosta voisi saada kuluttajat aikaistamaan ostopäätöksiään, jos odotuksissa on, että hankittavan kohteen hinta nousee tulevaisuudessa. -
RAHAT 7.8.2024
Pörssiosakkeista luovutusvoittoa – miten teen ennakkoveroilmoituksen?
Haluaisin maksaa etukäteen verot vuonna 2024 saaduista pörssiosakkeiden luovutusvoitoista. Näin välttyisin jäännösveron maksulta ensi vuonna. Miten teen ennakkoveroilmoituksen? -
KOTI & AUTOT 6.8.2024
Osakehuoneiston rekisteröinnissä ei kannata hötkyillä – ruuhkat Maanmittauslaitoksessa jatkuvat
🅑 JÄSENILLE
Rekisteröinti maksaa tänä vuonna 69 euroa. Taloyhtiölle lisäkuluja voi tulla isännöinnin uusista järjestelmistä. -
TYÖ & ELÄKE 6.8.2024
Aloita työstä palautuminen jo työpaikalla – ota mikrotauot avuksi
Työasentoihin on hyvä kiinnittää huomiota, mutta niin myös taukoihin. Näillä vinkeillä pystyt palautumaan paremmin työstäsi. -
RAHAT 6.8.2024
Kymppitonnin määräaikaistalletus: tällaisia korkoja pankit maksavat
Taloustaito vertaili, millaista korkoa pankit tarjoavat 3,12 ja 24 kuukauden talletuksille, kun talletettavana on 10 000 euron summa. -
KOTI 5.8.2024
Milloin alaikäiselle pitää hankkia ulkopuolinen edunvalvoja?
Yleensä lapsen edunvalvoja on oma huoltaja. Mutta milloin tarvitaan ulkopuolista edunvalvojaa? Kysyimme asiaa johtavalta asiantuntijalta Jani Saarelalta Digi- ja väestötietovirastosta. -
TYÖ & ELÄKE 5.8.2024
Työskenteletkö toimistossa? Tämä tila on konttorin inhokki
Avokonttori ärsyttää suomalaisia eniten toimistolla. Pinna kiristyy, kun kollegat juttelevat toisilleen tai puhuvat puhelimessa. Näppäimistön nakuttelukin kiukuttaa.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 7.11.2025Kilometrikorvaus 2026 on 55 senttiä– kotimaan kokopäiväraha on 54 euroaVerovapaa kilometrikorvaus laskee neljällä sentillä ja on 55 senttiä kilometriltä vuonna 2026, kun matka on tehty autolla. Verovapaa kotimaan kokopäiväraha nousee eurolla ja on 54 euroa vuonna 2026...
-
TYÖ & ELÄKE 7.11.2025Irtisanouduin ja saan erorahan tänä vuonna – voidaanko se verottaa vasta vuonna 2026?Työsuhteeni loppui muutosneuvottelujen seurauksena ja minulle tarjottiin rahallista pakettia, jos irtisanoudun itse. Paketin suuruus on merkittävä ja tarkoitukseni olisi elää sen turvin ensi vuoden...
-
TYÖ & ELÄKE 7.11.2025Yritysten verojenmaksu yksinkertaistuu pian – yleinen viitenumero lähes kaikille veroilleMarraskuun 18. päivä käyttöönotettava verojen yleinen viitenumero helpottaa etenkin pienten yritysten verojenmaksua. Yritykset ja yhteisöt voivat tuolloin maksaa lähes kaikki veronsa yhdellä ja sam...
-
VEROT 10.11.2025Teemme parhaillaan perinnönjakokirjaa – miten se laaditaan oikein verotukseen?Minä ja sisareni olemme nyt jakaneet isämme kuolinpesän omaisuuden. Perunkirjoitus järjestettiin vuoden alkupuolella. Tiedän, että osakkaiden on laadittava perinnönjaosta jakokirja. Mitä tietoja me...
-
VAPAALLA 7.11.2025Yllätä vieraasi vegaanisella viinillä – tässä sinulle 7 maukasta viinitärppiäViini on kasviperäinen tuote, mutta kaikki viinit eivät ole vegaanisia. Viinin kirkastukseen käytetään usein eläinperäisiä aineita, mutta tarjolla on yhä enemmän vegaaneillekin sopivia vaihtoehtoja...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 8.3.2024Asuntokauppa miinuksella – oman asunnon myyntitappiosta ei yleensä heru vähennystäOman vakituisen asunnon myyntitappiota ei voi vähentää verotuksessa, jos asunto olisi ollut myytävissä verovapaasti. Eli jos asunto on ollut omassa tai perheen vakituisessa asumiskäytössä yhtäjakso...
-
KOTI 7.3.2024Kotiini asennettiin ilmalämpöpumppu – saako taloyhtiön valvontakäynnistä kotitalousvähennyksen?Osakehuoneistooni, jossa asun asennettiin ilmalämpöpumppu. Asennustyö oikeutti kotitalousvähennykseen. Ilmalämpöpumpun asennus vaati taloyhtiön edellyttämän valvontakäynnin, jonka taloyhtiö laskut...
-
RAHAT 11.3.2024Neuvot leskelle: Näin hoidat vakuutukset kuntoonPuolison menehtymisen jälkeen hoidettavia käytännön asioita ja paperisotaa on paljon. Vakuutusasioiden selvittämisessä selviää sentään samoilla dokumenteilla kuin esimerkiksi pankissa. Kuinka tulee...
-
RAHAT 11.3.2024Säästöt tilille määräajaksi – tällaisia korkoja tarjollaTaloustaidon vertailussa 10 000 euron määräaikaistalletuksen vuosikorko nousee muutamassa pankissa yli neljän prosentin. Talletuskoroilla ei inflaatiota vieläkään voita. Taloustaidon määräaikaistal...
-
RAHAT 4.3.2024Virtuaalirahakaupat ilmoittamatta verottajalle – mitä teen?Olen harjoittanut virtuaalirahakauppaa vuodesta 2020. En ole kuitenkaan tietämättömyyttäni ilmoittanut näitä kauppoja verottajalle. Voittoa on tullut. Olen vaihtanut virtuaalivaluuttaa eri lompakoi...
-
KOTI 7.3.2024Ilmalämpöpumpusta helpotusta ensi kesän helteisiin – muista tehdä muutostyöilmoitus taloyhtiölleViime vuosina kerrostaloasunnoissakin yleistyneen ilmalämpöpumpun ehtii vielä asennuttaa ensi kesäksi. Asunto-osakeyhtiössä asennus on kuitenkin hoidettava yhteistyössä taloyhtiön kanssa. Ilmalämpö...
-
RAHAT 6.3.2024Miksi Mandatum on rahasäkki, Petri Niemisvirta?KARON GRILLI Korkojen nousu 2010-luvun pitkän nollakorkokauden jälkeen on taatusti saanut suun hymyyn Mandatumin pääkonttorissa Helsingin Bulevardilla. Kun korkosijoituksista saa taas tuottoa, Mand...
-
TYÖ & ELÄKE 11.3.2024Voro tuli avaimilla varkaisiin – mikä neuvoksi, kun liiketilassa ei näy murtojälkiä?Jos varas pääsee liiketilaan avaimilla, yrittäjän oikeusturva on heikko. Eräänä talviaamuna helsinkiläinen pienyrittäjä yllättyi ikävästi saapuessaan työpaikalleen: yön aikana kassasta oli hävinnyt...
-
VEROT 7.3.2024Saan perinnön Yhdysvalloista – pitääkö minun maksaa perintöveroa Suomeen?Asun Suomessa ja saan perintöä henkilöltä, joka asui kuollessaan Yhdysvalloissa. Kaikki perinnönjättäjän omaisuus sijaitsee USA:ssa. Pitääkö minun maksaa perintöveroa Suomeen? Verojuristi Maisa Kat...
-
VEROT 6.3.2024Mitä veroja olet valmis kiristämään? Vastaa kyselyynPitäisikö veroja kiristää vai keventää, ja jos, niin miten se pitäisi tehdä? Haluamme kuulla, mitä mieltä juuri sinä olet asioista. Vastaa Taloustaidon pieneen verokyselyyn 11.3.2024 mennessä, ja v...
-
VEROT 8.3.2024Viisi tyypillistä mokaa – vältä nämä virheet veroilmoitusta tehdessäsiLähetitkö turhaan kuitteja Verottajalle? Entä mitä voi käydä, jos veroilmoitukseen laittaa perusteettomia vähennyksiä? Verojuristi Juuso Loikkanen jakaa hyödylliset vinkit, mihin kannattaa kiinnitt...
-
VAPAALLA 8.3.2024Chilen punaiset ja valkoiset suomalaisten suosikkeja – maaliskuun viinissä moderni twistiVaikka Euroopan viinintuotantoalueet olisivat huomattavasti lähempänä, suomalaisten suosikkimaana pysyy Chile. Se pitää kärkipaikkaa sekä puna- että valkoviinien myyntitilastoissa. Chileläisiä puna...
-
VEROT 5.3.2024KHO: Verohallinnon tarkennettava oikaisuvaatimuksen määräajan kellonaikaaOikaisuvaatimuksen muutoksenhakuohjeissa on kerrottava jatkossa nykyistä selvemmin, että asiointitavasta riippumatta oikaisuvaatimuksen pitää olla perillä Verohallinnossa viimeistään määräajan viim...
-
TYÖ & ELÄKE 8.3.2024Sukupuolten välinen palkkakuilu syvenee – Suomessa riittää kirittävääSamalla kun naisten määrä työmarkkinoilla on lisääntynyt, sukupuolten välinen palkkaero on kasvussa. PwC:n kansainvälinen selvitys osoittaa, että vuosina 2021–2022 palkkaero kasvoi peräti 20:ssä 33...
-
VEROT 6.3.2024Myymme sijoitusasunnon – voiko linjasaneerauksen kulut lisätä hankintamenoon?Hankimme vuonna 2011 sijoitusasunnon 130 000 eurolla. Taloyhtiössä tehtiin linjasaneeraus vuonna 2016, ja maksoimme huoneistokohtaisen osuuden – 33 000 euroa – kertasuorituksena pois. Jos nyt myymm...
-
KOTI 6.3.2024Omakotiasuminen halvinta Pietarsaaressa – eroa kalleimpaan yli 2 500 euroaOmakotitaloasujan kulut ovat Pietarsaaressa noin 4 500 vuodessa. Paraisilla asumismenot haukkaavat lähes 7 100 euroa. Ero halvimman ja kalleimman kunnan välillä on noin 2 600 euroa vuodessa. Viime...
-
RAHAT 6.3.2024Voiko pörssitappiot vähentää sijoitusasunnon myyntivoitoista?Myin pörssiosakkeita tappiolla, voinko vähentää tappioni sijoitusasunnon luovutusvoiton veroista? Veronmaksajien verojuristi Tero Hämeenaho vastaa videolla.
-
TYÖ & ELÄKE 5.3.2024Lisätuloja eläkepäiville – osa-aikaiseksi yrittäjäksi voi opiskella maksuttaMerkitys tuo onnea elämään. Jos olet työvuosinasi oppinut hyödyllisiä taitoja, miksi et nauttisi niistä edelleen? Joku voi unelmoida sivutoimisesta yrityksestä vanhan ammatin tuntumassa, toinen rak...
-
VEROTUS 7.3.2024
🅑 JÄSENILLE
Ajetut kilometrit vaikuttavat autoetuun – näin voit säästää veroissaAutoedun arvoon voi vaikuttaa selvittämällä verottajalle auton todellista käyttöä eli pitämällä kirjaa sillä ajetuista kilometreistä. Tietyissä tilanteissa se kannattaa, koska autoedun verotuksessa... -
VEROTUS 5.3.2024
🅑 JÄSENILLE
Milloin kotipalveluita voi ostaa ilman arvonlisäveroa?Kotipalveluita voi tietyissä tapauksissa ostaa ilman arvonlisäveroa. Kuka verottomia palveluita saa ja kuka niitä voi myydä? Kun hankit palveluja kotiisi, sinulla on mahdollisuus tehdä tuloverotuks...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






