Etusivu
-
VAPAALLA 6.9.2024
Viikonloppuna sienimetsään – tutki maastoja kartalta, kurkistele ilmakuvia
Herkkutatin löytää nuoresta metsästä, suppilovahveron parhaiten sammaleisilta rinteiltä. Suotuisat sieniapajat eivät jää sattuman varaan, kun niitä etsii suunnitelmallisesti karttojen ja ilmakuvien avulla. -
TYÖ & ELÄKE 5.9.2024
Taloushuolet vaivaavat, sanovat ruuhkavuosia elävät työntekijät – pikkulapsiarkikin helpompaa
Oma talous kuormittaa jo lähes puolta ruuhkavuosia tällä hetkellä viettävistä palkansaajista. Pikkulapsista huolehtiminen oli toiseksi yleisin syy siihen, että voimat eivät riitä kaikkeen töissä ja kotona. Miten työelämän paineita voisi helpottaa? -
BLOGIT 5.9.2024
Kotitalousvähennys hoivasta puoleen – riihen kummallisin päätös
Hallituksen budjettiriihen oudoin veropäätös on helppo nimetä. Jostain syystä hallitus katsoi perustelluksi suunnata kaikkein ankarimman veronkiristyksen tavanomaisesta kotitaloustyöstä, hoivasta ja hoidosta myönnettävään kotitalousvähennykseen. -
KOTI 5.9.2024
Siivouksen paikka pian? Kotitalousvähennys heikkenee merkittävästi 2025
Kun vielä tänä vuonna kotitalous- hoiva- tai hoitotyöstä saa vähennettyä 60 prosenttia ja remonttityöstä 40 prosenttia, vuonna 2025 näiden töiden yhtenäiseksi korvausosuudeksi tulee 35 prosenttia. -
RAHAT 5.9.2024
Kymppitonni tienaamaan – tässä syyskuun korkotarjoukset
Taloustaito vertaili, millaista korkoa pankit tarjoavat 6, 12 ja 24 kuukauden talletuksille syyskuun alussa, kun talletettavana on 10 000 euron summa. -
VAPAALLA 5.9.2024
Sienestäjä viettää nyt ruokajuhlaa – sienien sisältämä umami helpottaa viinivalintaa
Ensimmäiset kantarellit tupsahtivat mökkitien varteen tänä vuonna jo heinäkuun alussa. Myös tattivuodesta on tulossa upea. Sienikuivurilla riittää nyt töitä. -
VEROT 5.9.2024
Vuokraustoiminta miinuksella – miten hyödynnän tappioni verotuksessa?
Minulla on aiheutunut vuokraustoiminnasta tappiota noin 4 000 euroa. Muita pääomatuloja minulla ei ole, eikä liioin korkomenoja tai muita pääomatuloista vähennettäviä eriä. Saanko hyödynnettyä tappion jotenkin verotuksessani? -
RAHAT 4.9.2024
Kim Lindström: Helsingin pörssi on ehdottomasti halpa
KARON GRILLI Osa Helsingin pörssin heikkoudesta on Lindströmin mukaan myös näköharhaa: muutamien indeksipainoltaan suurten yhtiöiden kehitys on surkea, mikä peittää alleen sen, että Suomessakin on paljon yhtiöitä, jotka ovat kehittyneet erittäin hyvin. -
KOTI 4.9.2024
Vuokralaisella lemmikki –näin hallitset karvakuonoon liittyviä riskejä vuokrasuhteessa
Vuokra-asunnot jakautuvat markkinoilla tyypillisesti lemmikit salliviin ja kieltäviin kohteisiin. Yleisenä pelkona on se, että lemmikki tuhoaa asunnon, vaikka todellisuudessa näin käy harvoin. -
BLOGIT 3.9.2024
Missä olisit nyt, jos et olisi jättänyt kesken kunnianhimoista hankettasi?
Toisinaan en voi olla miettimättä, miten hyvin osaisinkaan italiaa nyt, jos olisin vain sitkeästi jatkanut sen opiskelemista. Muistuttanut itseäni siitä, miten kaunis kieli se on ja kuinka hienoa on oppia uutta. -
VEROT 3.9.2024
Osakeyhtiö sai vakuutuskorvauksen tulipalosta – voiko korvauksesta tehdä jälleenhankintavarauksen?
Osakeyhtiö omisti rakennuksen, joka tuhoutui tulipalossa. Vakuutusyhtiö maksoi yhtiölle vakuutuskorvauksen. Voiko oy tehdä korvauksesta jälleenhankintavarauksen? -
VEROTUS 3.9.2024
Holdingyhtiö myy omistamiaan osakkeita voitolla – milloin myyntivoitto on verovapaata?
🅑 JÄSENILLE
Kun osakeyhtiö myy esimerkiksi tytäryhtiönsä osakkeita, voiko myynnistä saatava voitto olla verovapaata? Kyllä voi, mutta verovapaus edellyttää useamman kriteerin täyttymistä. Kuvio on usein kaikkea muuta kuin selvä. -
BLOGIT 2.9.2024
Saako yritys valita asiakkaansa?
Yritykselle poliittisen värin tunnustaminen tai kulttuurisotiin osallistuminen tarkoittaa yleensä ainoastaan merkittävää tulonmenetystä. Vasemmistolainen ei julkioikeistolaiselta yrittäjältä osta kuin pakon edessä, ja toisinpäin. -
VEROT 2.9.2024
Maksan läheiseni leikkauksen yksityisessä sairaalassa – onko tämä verotettava lahja?
Läheiseni menee leikkaukseen yksityisen sairaanhoidon puolelle. Voinko maksaa sairauskulut hänen puolestaan, vai katsotaanko se verotettavaksi lahjaksi? -
KOTI 2.9.2024
Simppelitkin sähkösopimukset kannattaa kilpailuttaa
Jos päätyy ostamaan kotiin pörssisähköä, sähköntoimittajan valinta ja sähkösopimuksen tekeminen on aika yksinkertaista. Sopimusehdoissa on kuitenkin eroja, jotka ainakin sähkölämmittäjän kannattaa noteerata. -
VAPAALLA 2.9.2024
Luonto kutsuu – tiedätkö jokaisenoikeutesi ja niiden rajat?
Jokamiehenoikeuksista tuli reilu vuosi sitten jokaisenoikeuksia. Tiedätkö, mitä nämä kansainvälisestikin ainutlaatuiset oikeudet pitävät sisällään? Kysyimme asiaa erityisasiantuntija Miliza Malmelinilta ympäristöministeriöstä. -
VEROT 30.8.2024
Syksyn suurin veronpalautuspotti tileillä tiistaina – jäännösveron maksajia 350 000
Verohallinto maksaa tiistaina 3. syyskuuta veronpalautuksia lähes 1,2 miljardin euroa, eli kyseessä on vuoden euromääräisesti suurin palautuspotti. Jäännösveroa erääntyy maksettavaksi maanantaina 2. syyskuuta noin 270 miljoonaa euroa. -
VEROT 30.8.2024
Mökki lahjaksi aikuisille lapsille – mitkä ovat veroseuraamukset?
Aviomieheni omistaa perheemme mökin. Olemme alkaneet pohtia, kannattaisiko mökki jättää kahdelle aikuiselle lapsellemme jo mieheni eläessä. Mitkä ovat veroseuraamukset ja miten pitäisi toimia? -
VAPAALLA 30.8.2024
Kuntovalmentaja juuri sinulle – näin valitset sopivan personal trainerin
Omasta kunnosta huolehtimista ei voi ulkoistaa, mutta henkilökohtainen kunto-ohjaaja auttaa alkuun ja tuuppii lempeästi eteenpäin. Miten löytää itselle sopiva ammattilainen? -
BLOGIT 30.8.2024
Syksylle odotetut työtaistelut tuskin parantavat palkkoja – vain yhdellä asialla on merkitystä
Juuri kun lakkokeväästä selvittiin, edessä on jo syksyn työmarkkinakierros. Iänikuinen taistelu työn ja pääoman jatkuu taas. Työntekijöiden ja omistajien edut asetetaan vastakkain, ja jälleen käydään eeppistä kamppailua siitä, miten se kuuluisa kakku jaetaan.
Näitä muut lukevat nyt
-
VEROT 14.11.2025Oma koti vuokralle – saanko nyt vähentää lainani korot?Otin pankista velkaa ja ostin asunto-osakkeen omaksi kodikseni kolme vuotta sitten. Olen asunut siinä viime kesäkuun loppuun asti, jolloin muutin työn perässä toiseen kaupunkiin. Vuokrasin kyseisen...
-
KOTI 17.11.2025Maksaako taloyhtiösi sähkönsiirrosta tehomaksua ihan turhaan? 3 vinkkiä tarkistajalleMoni taloyhtiö maksaa tehomaksua tietämättään, vaikka sen sähkönkulutus ei edellyttäisi maksua. Syynä saattaa olla, että kiinteistön sähkömittarin etuvaroke on mitoitettu varmuuden vuoksi liian suu...
-
VAPAALLA 17.11.2025Musta jää liukastaa tiet – kevennä kaasujalkaaKun sää kylmenee, teille saattaa syntyä mustaa jäätä, vaikka lämpötila olisi plussan puolella. Musta jää on muihin jäätyyppeihin verrattuna poikkeuksellisen liukasta ja vaikea havaita. Alhaisempi a...
-
RAHAT 14.11.2025Puuta myymässä? Varaudu hintojen nousun taittumiseenPuukauppa on käynyt viime vuosina vilkkaasti. Sekä tukin että kuitupuun hinnat ovat myös kannustaneet puukaupoille. Nyt hintoihin ennustetaan käännettä. Sekä Suomessa että muualla Euroopassa talous...
-
KOTI 17.11.2025Työskentelin useita vuosia Ruotsissa – miten tämä vaikuttaa asumisaikaani Suomessa?Olin 19 vuotta töissä Ruotsissa. Koko tuon ajan olen omistanut omakotitalon kaavatontilla Suomessa. Asuin vuosia ennen Ruotsiin muuttoa omistamassani omakotitalossa ja asun siinä edelleen. Katkaisi...
Toimituksen valinnat
- Tarkista, onko talletuksesi turvattu
- Sain lahjaksi alle 5 000 euroa syksyllä 2023 – voinko saada jo nyt uuden verottoman rahalahjan?
- Mistä säästöille paras parkkipaikka?
- Puhelin on todellinen pöpömagneetti – 5 vinkkiä puhdistukseen
- Vesivahinko taloyhtiössä! Kenen vakuutus korvaa?
-
🅑 JÄSENILLE
Lapseton aviopari – mihin testamentti vaikuttaa? - Miten estän, ettei perintöni päädy ex-puolisolleni?
- Miten perun testamenttini?
-
🅑 JÄSENILLE
Mercedes-Benz CLA 250+ on ajajan auto isolla A:lla
Taloustaito 4/2026: Sijoittaja tähyää isompaa asuntoa
Millainen olisi kysytty ja haluttu vuokra-asunto tulevaisuudessa? Tuskin ainakaan yksiö.
- Mitä sähköauton korjaaminen maksaa?
- Puolisosta pääsee eroon, pääseekö veloista?
- Tunnetko indeksirahastojen erot?
- Miten selvitän mökkitonttini rajat?
- Miksi yhdistelmäkorttini ei toimi reissussa?
Veronmaksajien jäsen, lue tai kuuntele digilehti täällä »

Seuraava Taloustaito ilmestyy 11.6.2026.
Kirjautuminen
👉 Kirjaudu sisään tästä, jos haluat lukea Bonus-juttuja tai näköislehteä.
Jos olet Veronmaksajien jäsen, mutta sinulla ei ole käyttäjätunnusta, voit luoda tunnuksen tästä.
Jos sinulla on jo käyttäjätunnus, mutta et muista salasanaasi, voit luoda uuden salasanan tästä.
Täältä voit katsoa lisää ohjeita kirjautumisesta ja käyttäjätunnuksista.
Taloustaidon suosituimmat
-
KOTI 2.4.2024Kotitalous työnantajana – tässä vinkit nuoren palkkaamiseen kesätöihinJos kotitalous palkkaa kesätyöntekijän, tulee kotitalouden muistaa ottaa selvää työnantajalle kuuluvista velvollisuuksista, kuten tulorekisteri-ilmoituksista, ennakonpidätyksestä, työnantajan saira...
-
VAPAALLA 4.4.2024Katsastus – pakkopullaa vai vastinetta rahalle?Ennen moni pelkäsi kahta asiaa, hammaslääkärissä ja autokatsastuksessa käyntiä. Nyt ainakin katsastukseen uskaltaa mennä jännittämättä. Sieltä voi myös saada rahanarvoista tietoa autostaan. Katsast...
-
VEROT 27.3.2024Kuntien kiinteistöverotulot kasvamassa 171 miljoonalla eurolla – maapohjan veroprosentin korotus kasvattaa veropottiaKunnille on tulossa tänä vuonna 2,4 miljardia euroa kiinteistöverotuloja. Verohallinnon ennakkotietojen mukaan kiinteistöveroja kertyy 171 miljoonaa enemmän kuin viime vuonna. Maapohjista kertyy ki...
-
VEROT 29.3.2024Voiko yksityiseltä henkilöltä laskuttaa arvonlisäveroa hoitovastikkeessa?Omistan autotallin/varaston keskinäisestä kiinteistöyhtiöstä, joka on hakeutunut kokonaan arvonlisäverovelvolliseksi aikoja sitten. Olen yksityishenkilö, ja omistamani tila on yksityiskäytössä vara...
-
KOTI 2.4.2024Osakas, älä jätä väliin yhtiökokousta – tai muut päättävät omaisuudestasiTaloyhtiöiden yhtiökokoussesonki on parhaillaan käynnissä. Kokouksissa käydään läpi muun muassa edellisen tilikauden tilinpäätös ja vahvistetaan seuraavan kauden budjetti ja vastikkeet. Nousseet k...
-
KOTI 8.4.2024Tv-kanavilla siirrytään teräväpiirtolähetyksiin vuonna 2025 – tarkista ajoissa televisiosi HD-valmiusSuomen televisiojakelussa tapahtuu iso muutos keväästä 2025 alkaen, kun tv-kanavilla siirrytään laajalti teräväpiirtoon eli HD-lähetyksiin. Tämä koskee sekä antenni- että kaapelitelevisioverkkoja. ...
-
VEROT 3.4.2024Kaikkien esitäytetyt veroilmoitukset ovat nyt OmaverossaKaikkien palkan- ja eläkkeensaajien vuoden 2023 esitäytetyt veroilmoitukset ovat nyt Omaverossa. Esitäytetty veroilmoitus pitää tarkistaa toukokuussa olevaan määräpäivään mennessä. Veroilmoitukse...
-
KOTI 28.3.2024Mökkikausi alkaa taas – tarkistuslistalla seitsemän tärkeää asiaaMoni aloittaa pääsiäisenä mökkikauden. Pakkastalven jäljiltä mökiltä voi paljastua rikkoutunut vesiputki. Kun vedentulon käynnistää ensimmäistä kertaa, kannattaa tarkkailla, toimiiko kaikki kuten p...
-
KOTI 28.3.2024Elävän tulen lämpöön – tulisija turvallisesti!Jälkiasennettu tulisija, kuten takka tai kamiina, sopii moneen taloon, mutta paloturvallisuuden varmistaminen vaatii ammattilaisen apua. Isoin riski on väärin asennettu savupiippu. Tunnelmaa ja läm...
-
RAHAT 5.4.2024Säästöjä määräajaksi pankkiin – tällaisia korkoja nyt tarjollaTaloustaidon vertailussa 10 000 euron määräaikaistalletuksen vuosikorko nousee parissa pankissa yli neljän prosentin. Inflaatiolle talletuksen tuotto ei pärjää. Taloustaidon määräaikaistalletusten...
-
VEROT 4.4.2024Miten kunnallisveroprosentin muutos vaikuttaa eläkkeeni verotukseen?Harkitsen muuttavani toiseen kuntaan, jossa kunnallisveroprosentti on kaksi prosenttiyksikköä alempi kuin nykyisessä kotikunnassani. Miten kunnallisveroprosentti vaikuttaa eläkkeeni verotukseen? El...
-
VAPAALLA 5.4.2024Parsasesonki tulee taas – seuraksi sopii ryhdikäs valkoviiniHuhtikuu on jo todellinen kevätkuukausi, kun aurinko lämmittää, ja mieli halajaa kesäisempiä kelejä ja ulkona istuskelua. Tunnelmaa voi pohjustaa lasillisella hyvää valkoviinä, ja siksi kokosin täm...
-
RAHAT 3.4.2024Sanomasta on kuoriutunut Euroopan oppikirjojen mahtitekijäKARON GRILLI Suomalaiset ovat Sanoman medialiiketoimintojen ympäröimiä. Monen aamu alkaa Hesarilla, Aamulehdellä tai Satakunnan Kansalla. Ilta-Sanomien lööppeihin ei voi olla törmäämättä. Joku luke...
-
RAHAT 2.4.2024Luotot, lyhennykset ja tulot postiivisessa luottotietorekisterissä – voit tehdä itsellesi luottokiellonPositiivinen luottotietorekisteri on avautunut. Voit tarkastella rekisterin sähköisestä asiointipalvelusta omien luottojesi tietoja sekä tehdä itsellesi vapaaehtoisen luottokiellon. Kun haet lainaa...
-
KOTI 30.3.2024Kellot kohti kesää lauantain ja sunnuntain välisenä yönäTalvi- eli normaaliaika päättyy ja kesäaikaan siirrytään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti eteenpäin sunnuntaina 31. maaliskuuta 2024 aamuyöllä klo 3, liikenne- ja vie...
-
RAHAT 3.4.2024Säästöjä osakerahastoon – listalla Suomeen, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavien rahastojen tuototTaloustaidon rahastovertailussa vertaillaan Suomeen, Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan sijoittavia osakerahastoja. Vertailu kertoo rahastojen vuosituotot yhden, kolmen ja viiden vuoden jaksoilta. Li...
-
KOTI 4.4.2024Poliisi varoittaa huijauksista: Älä syötä verkkopankkitunnuksiasi QR-koodilla avautuvalle sivustolleMonet verkkosivustot sekä palveluiden tarjoajat ovat alkaneet käyttää sivustojen suorien verkko-osoitteiden sijasta QR-koodeja, joiden avulla on helppo siirtyä eri verkkosivuille. Poliisi varoittaa...
-
VEROT 2.4.2024Fysioterapiaa etänä – saanko kotitalousvähennyksen?Saanko kotitalousvähennyksen, jos laillistettu fysioterapeutti tarjoaa palveluaan etävastaanottona? Minä olen siis kotona ja saan siellä fysioterapiaa. Verojuristi Harri Rajala vastaa : Et saa. Ver...
-
VEROTUS 5.4.2024
🅑 JÄSENILLE
Avioero? Osituksen unohtaminen voi johtaa sotkuihin myöhemminOsitus on tosi tärkeä juttu, mutta mikä se oikein on? ”Se on vihkimisen jälkeen keskeisin avioliitto-oikeudellinen toimitus”, luonnehtii tämän artikkelin kirjoittaja Tuomo Lindholm. Ositus tehdään ... -
OMA TALOUS 2.4.2024
🅑 JÄSENILLE
Nuori, aukesiko ovi kesätöihin? Ota haltuusi kesätyöläisen veroaakkosetKun nuori menee kesätöihin, veroasiat mietityttävät. Kesätöistä ei pidä läheskään aina maksaa veroa, mutta miksi työnantaja silti kyselee verokorttia ja miten sellaisen saa hankittua? Vaikka kesätö...
Oppia omaan talouteen – Taloustaidon juttupaketti nuorille! Tutustu






