veronmaksajat.fi

VAPAALLA

Venekauppa käy pirteänä – käytetty vene irtoaa keskimäärin 6 000 eurolla

Venekauppa käy pirteänä – käytetty vene irtoaa keskimäärin 6 000 eurolla
30.5.2023

Uusien veneiden kauppa on ollut viime vuoden alamäen jälkeen hurjassa vedossa. Myydyimpien veneiden listalla kärkipaikan nappasi alkuvuonna vesiskootteri, joiden myynti on kasvanut liki 60 prosenttia vuoden takaisesta.

Alma Median markkinapaikkojen liiketoimintapäällikön Erno Kalalahden mukaan uusia veneitä Nettivene.comissa myyvien liikkeiden myynti on noussut alkuvuonna peräti 16 prosenttia vuoden takaisesta. Yksityisten välisiä venekauppoja on hierottu 11 prosenttia viimevuotista enemmän.

”Vaikka nyt puhutaan, että talous jarruttaa ja esimerkiksi mökkien myyntimäärät ovat laskeneet, veneissä tämä ei näy. Näyttää siltä, että tänä vuonna kivutaan plussalle. Keväällä on myyty jo kymmenen prosenttia enemmän moottoriveneitä kuin viime vuonna”, Kalalahti sanoo.

Rajuinta ralli on vesiskoottereilla, joita on myyty keväällä peräti 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkein myydyin venetyyppi oli Nettiveneessä Sea-Doo-vesiskootteri, jonka myynti kasvoi peräti 57 prosenttia tammi-maalikuussa.

Nettiveneessä on noin 10 000 venettä myynnissä. Peräti kolme neljäsosaa kaupoista on yksityisten välisiä. Nykyisin käytettyjä veneitä voi ostaa myös veneliikkeiltä, jolloin ostajaa suojaa sama kuluttajansuoja kuin muussakin kaupankäynnissä.

Ikä vaikuttaa hintapyyntöön

Veneliikkeiden myymien veneiden keskimääräinen eli mediaanihinta on Nettiveneessä noin 14 000 euroa. Yksityisten myymät veneet maksoivat alkuvuonna keskimäärin 6 000 euroa.

Hintaero selittyy pitkälti veneiden iällä. Liikkeiden myymät veneet ovat keskimäärin selvästi uudempia ja mukana on myös aivan uusia veneitä. Esimerkiksi Nettiveneessä myynnissä olevien kaikkien moottoriveneiden mediaanivalmistusvuosi on 1999, vaikka yksityisten myymien moottoriveneiden keskimääräinen valmisvuosi oli 1991.

Veneen ikää ei kannata kuitenkaan ottaa annettuna, vaan ostajan on paras itse selvittää, miten moottoria on huollettu ja miten veneen talvisäilytys on järjestetty.

”Yleensä liikkeet myyvät uudempia veneitä kuin yksityiset. Toisaalta on mahdollista, että veneen moottori on vaihdettu, jolloin iäkkäämmänkin veneen moottorilla voi olla edessään vielä useita käyttövuosia”, Kalalahti sanoo.

Markkinapaikalta voi löytää hyvinkin vanhoja veneitä. Veneen ostajan haaviin voi tarttua vaikkapa 1960-luvulta peräisin oleva lasikuituvene tai sitäkin vanhempi puuvene.

Jos haluaa varmistaa, että veneen jälleenmyyntiarvo säilyy, kannattaa suosia tunnettuja isoja merkkejä. Paljon myydyt veneet, kuten Busterit, myydään usein nopeasti ja niille pystytään määrittelemään selkeä hintahaarukka, jonka sekä ostaja että myyjä allekirjoittavat.

Sen sijaan esimerkiksi omavalmistevene voi olla hankala saada kaupaksi ja myynti voi kestää kauan. 

 

Myydyimmät veneet 1.1.–31.3.2023, myynnin kasvu %

Sea-Doo (vesiskootteri)

57 %

Yamarin                        

-3,8%

Buster                          

16,1%

Yamaha                        

-9,3 %

Terhi                             

23,5 %

Bella                             

11,5 %

Muu merkki                   

9,5 %

Omavalmiste                

28 %

Mercury                        

38,6 %

Silver                            

29,9 %

Kasvua yhteensä          

11,2%

Lähde: Nettivene.com 

FAKTA

Tietoa venekaupasta

● Eniten Suomessa myydään moottoriveneitä. Esimerkiksi Nettivene.com:in kautta myytiin viime vuonna 31 000 venettä, joista noin 20 000 oli moottoriveneitä, 1 500  purjeveneitä ja alle 1 000 soutuveneitä.

● Keskimääräiset myyntiajat vaihtelevat. Esimerkiksi noin 11 000 euroa maksavan Yamarinin myynti kestää keskimäärin 24 päivää. Purjeveneen  myyjä voi joutua odottelemaan useamman kuukauden. Omavalmisteveneen myynnissä keskimääräinen myyntiaika on yli sata päivää.

LÄHDE: Nettivene.com

Mitä pitää ottaa huomioon, jos suunnittelee käytetyn veneen ostamista? Miten varmistua, että ostettu vene on kunnossa eikä osoittaudu pelkäksi rahareiäksi? Lue juttu toukokuun Taloustaidosta tai kirjaudu ja lue juttu näköislehdestä.

Outi Airaksinen

Näitä muut lukevat nyt

Rahat, verot, työ & eläke, koti