31.12.2008 13:39
JOS valtiovarainministeri Jyrki Katainen olisi joskus syyskuun lopulla – siis vain kolme kuukautta sitten – osannut julkisesti ennustaa talouden romahdusvauhdin, mitä siitä olisi seurannut?
Olisiko häntä pidetty aika höyrähtäneenä, kun koko muu talouden maailma vielä rauhoitteli, että kyllä tästä jotenkin selvitään…
Ainakin olisi kysytty, onko hänellä salattua tietoa, kun tutkimuslaitosten numerot näyttää ihan muuta. Eikö kokemattoman poliitikon kannattaisi vain kuunnella, mitä asiantuntijat sanovat?
Ja mitä Katainen olisi vastannut, jos olisi ollut rehellinen?
”Nooh, ei tässä mitään tietoa ole. Mulla on vain semmoinen paha aavistus, joku mutu, että ihan kamalia alkaa ensi kuussa tapahtua!”
EHKÄ onneksemme Katainen ei ole suorapuheinen selvänäkijä. Pankkikriisimme olisi noiden puheiden jälkeen rouhaissut lokakuussa vielä paljon syvemmältä, kun ihmiset olisivat paniikissa rynnineet nostamaan säästöjään.
Päättäjien on joskus pakko pitää kieli keskellä suuta, kun puhuvat arassa tilanteessa. Meillä journalisteilla on sitten vapaus – ja velvollisuuskin – tulkita sanottua. Siis ei niellä joka sanaa sellaisenaan kirjaimellisesti, vaan sijoitetaan puheet aikaan ja tilanteeseen ja tulkitaan niitä viisaasti sitä taustaa vasten.
Tätä vapautta viisauteen voisi käyttää ehkä vähän useammin?
EPÄILEN, että elvytyksen vauhtiin ja tasoon kristallipallokaan ei olisi paljoa vaikuttanut. Järjestys oli kuitenkin lopulta selvä. Ensin oli pakko keskittyä kaikkeen siihen, mitä kansainvälisesti voitiin saada aikaan yhdessä.
Suomalaistenkin kannalta on tässä tilanteessa ratkaisevaa, miten Bush/Obama, Sarkozy ja Putin onnistuvat elvytyksessä. Sen rinnalla jonkun kotoisen tiehankkeen aikaistaminen kahdella viikolla on sittenkin aika toissijainen juttu.
Toki täytyy pitää mielessä psykologia. Mitä useammalle päivälle sattuu pikku uutisia, että nyt hallitus tomerasti elvyttää, sitä enemmän tarjotaan turvallisuuden unelmaa kansalaisille. Sitäkin tarvitaan.
JYRKÄN käänteen ennustaminen on käytännössä mahdotonta, ja jopa teoriassa.
Tarkennetaan hieman. Kun autolla ajetaan hyvää vauhtia suoralla tiellä, on helppo ennustaa, että tästä se näyttää jatkuvan eteenpäin. Välillä polveilee vähän vasempaan, välillä oikeaan.
Sokea Reettakin osaa veikata, että jossain vaiheessa eteen tulee vielä jyrkkä mutka. Näitäkin tietäjiä on kyllä ilmaantunut.
Parhaimmat asiantuntijat ovat pelkääjän paikalta osanneet jo satoja kilometrejä sitten sanoa, että nyt kyllä käännät heti jyrkästi vasempaan. Tai oikeaan. Tai jarrutat nyt vain ihan varmuuden vuoksi. Tai kansan vaatimuksesta painat sittenkin kaasua, meilläkin on oikeus nauttia vauhdin hurmasta…
Mutta millainen mutka sieltä lopulta tulee ja missä kohtaa? Sitä on paljon vaikeampi ennakoida, kun käytettävissä ei ole tulevaisuuden karttaa.
Kun sitten lopulta täydessä vauhdissa mäennotkelmassa syöksytään jäiseen kurviin, joka koko ajan vain kiristyy ja kiristyy… paraskaan ennustaja ei osaa sanoa, miten siitä selvitään hengissä ulos. No, ei ainakaan paniikkijarrutuksella.
Voimme toki kiljua kauhuissamme harmageddonia tai mitäminäsanoita! Paheksua kuskia, joka yrittää totisin ilmein vääntää rattia ja painella polkimia, kun varmaksi turvaksi luvatut ABS:t ja ESC:t ovat räpsähtäneet tositilanteessa pois päältä. Miksei se puhu meille lohduttavia sanoja, miksei se koko ajan selosta, mitä tekee?
VIELÄKÖ olette kyydissä? Muistetaan, että olemme siellä kurvissa valtavan ruuhkan keskellä, pikkufiatilla jossain valtavien jenkkihummereiden ja saksalaismersujen välissä.
Aivan selvää on, että ulos ei ole yhtä ainoaa oikeaa väylää. Edessä on tuhat kohtaa, joissa voi tehdä hyviä ratkaisuja tai virheitä. Ynnä paikata virheitä tai tehdä taas uusia mokia.
Kaasua on joka tapauksessa pakko painaa, elvyttää.
MUTTA miten? Elvyttäjän ongelma on, että kaikki vaikutukset tulevat viiveellä.
On pitkä matka hallituksen määrärahapäätöksestä siihen, kun kaivinkone iskee kouransa maahan tai rahapulaan joutunut kelpo yritys saa eväitä toimintansa jatkamiseen pahimman yli.
Nopeimmin leviävät taas mielialojen aallot, reaalimaailma tulee pitkällä perässä. Kuluttajien ja yrittäjien barometrit ehtivät pohjalukuihin jo siinä vaiheessa, kun työllisyys vielä oli ennätyksellisen vahva.
Viive tarkoittaa sitä, että täytyy toimia äkkiä, jotta jotain tapahtuisi edes kuukausien kuluttua. Mutta täytyisi edetä myös tempoilematta, ettei sorruttaisi hallitsemattomien korjausliikkeiden sarjaan.
Huonoihin hankkeisiin ei pitäisi tuhlata varoja, mutta milläs sen tällaisen hässäkän keskellä estät? Talousviisaat sanovat, että pitäisi elvyttää heti, raivokkaasti ja täysillä – mutta kai jotain konsteja pitäisi olla vielä jatkonkin varalle?
Pitäisi satsata sinne, missä eurolla saa eniten aikaan, eikä sortua populistiseen elvytystempuilla elvistelyyn. Toisaalta ”hallitus iskee päättäväisesti lamaa päähän” –uutisella voi olla horroksesta herättelevä merkitys, vaikka sisältö itsessään olisi täyttä silmänlumetta.
ENTÄ oma ennustukseni alkavalle vuodelle? Pelkkiä latteuksia. Mikä menee alas, tulee yleensä aikanaan myös ylös. Korttitalon romauttaminen sujuu nopeammin kuin uuden rakentaminen.
Kovat ajat ovat edessä, mutta sekin on suhteellista. Yhdelle se merkitsee koko elämän järkkymistä, toiselle romahdusta vaikkapa vuoden 2007 elintasolle. Siis ikään kuin matolta lattialle. Epäilen, että jälkimmäinen valittaa kovemmin.
TOIVOTAN onnea ja viisautta kaikille talouspäättäjille. Ei teilläkään ole helppoa. Muistakaa, että heinälläkin kannattaa yrittää työntää, jos ei ole järeämpiä vehkeitä käytettävissä.
|
14.12.2008 23:06
PENKKIURHEILIJAN elämä on ollut aika harmaata viime vuosina. Turhan moni sykähdyttävä elämys on päättynyt siihen, että matto on vedetty alta dopingtesteissä.
Sen myötä on mennyt luottamus ja tilalle hiipinyt kyynisyys. Kun joku yllättää upeasti – mitähän mömmöä se on vetänyt..? Kun joku venyy valtavasti – katsotaan nyt testeihin asti… Ai ei kärynnyt vai – taitaa olla uudet aineet.
Mutta palaa se naapurinkin sauna, urheiluhullu voisi nyt huokaista.
LOKAPOJAT oli komeasti esillä, kun Talouselämä –lehti listasi vuoden kannattavimpia yrityksiä. Firman toimari oli vain aina hirmuisen kiireinen, kun lehden toimittaja yritti metsästää menestyjältä lausuntoa.
Eipä kulunut kauaakaan, kun Lokapojat nousi uutisiin epäiltynä ympäristörikoksista. Olikohan nimi enne? Poliisi epäilee, että loistavat tulokset on hankittu kyseenalaisin keinoin.
Tanskassa tilintarkastusyritys Ernst&Young ja talouslehti Börsen valitsivat IT Factory –nimisen firman Vuoden yritykseksi. Se nimitys ei kestänyt edes dopingtesteihin asti. Vain pari päivää myöhemmin, joulukuun alussa tuli julki, että IT Factory oli kavaltanut rahaa noin 170 miljoonan dollarin edestä väärennetyillä leasing-sopimuksilla. Huijatuksi olivat tulleet mm. SEB-pankki ja Danske Bank.
Eikä tässä vielä mitään.
Eilisessä Hesarissa kerrottiin nykyisin myös Helsingin pörssin omistavan Nasdaq-pörssin hallituksen entisestä puheenjohtajasta. Tämä arvostettu herra Bernard Madoff on tunnustanut, että hänen vuonna 1960 perustamansa sijoituspalveluyhtiö olikin valtava huijausjärjestely ja että hän oli aiheuttanut asiakkailleen jopa 50 miljardin dollarin vahingot.
Summa on Suomen valtion budjetin mittaluokkaa.
NIIN ETTÄ seuraavan kerran kun palkitaan yrityksiä ja listataan menestyneimpiä, yhä useampi miettii, että millähän vippaskonstilla nuokin voitot on vedelty.
Aivan kuin urheilussa, yhä laajempi kyynistyminen on tietysti sääli niiden kannalta, jotka hankkivat menestyksensä suurin ponnisteluin ja rehellisin keinoin. Sillä sekin on – kaikesta huolimatta – yhä mahdollista. Epäilen että jopa varsin yleistä.
Epätoivoisen dopingjahdin kyllästyttämänä ehdotetaan silloin tällöin, että luovutetaan ja sallitaan kaikki aineet. Onpahan sitten samat säännöt kaikilla.
On helppo kuvitella, mitä kolmipäisiä ihmishirviöitä sen tien päässä olisi. Parempi siis yrittää pitää rajoista kiinni ja tehdä huijaaminen edes mahdollisimman hankalaksi.
Sama koskee taloutta. Vaikka kaikki säännöt on tuomittu jossain vaiheessa rikottaviksi, kannattaa silti yrittää ylläpitää ja kehittää niitä. Päästään ainakin pienemmin vahingoin. Viidakon laki ei koskaan ole sama kaikille.
|
3.12.2008 16:18
KOHTA rojahtaa moni vuosikymmenten maksuajalle myönnetty iso asuntolaina velallisen niskaan.
Aiheesta on kyllä kyselty pankeilta vuodesta toiseen. Vastaus on aina ollut sama. ”Ei hätää, testaamme asunnonostajan maksukyvyn huolella. Liian suuria lainoja ei myönnetä.”
Ja höpönpöpö.
Ensi vuonna tämä pankkien väite joutuu testiin. Ja tuskin kestää sitä, ikävä kyllä.
ISO ja pitkä asuntolaina on tappava seuralainen. Yli 20 vuoden lainassa ei käytännössä ole joustovaraa. Suurin osa maksuerästä on korkoa. Maksuajan venyttelystä ei ole iloa.
Kuitenkin 20-30 vuoden ajalle mahtuu vaikka mitä. Korkojen nousua ja laskua, työuran ylä- ja alamäkeä, lasten syntymää, muuttoa, avioeroa ja uutta liittoa, sairastumisia työttömyyttä…
Siksi asuntolainan pitäisi olla mitoitettu niin, että se kestää minkä tahansa näistä – ja vielä useampia yhtä aikaa. Mutta onko?
Ratan tuore asunolainaselvitys kertoo, missä mennään. Yli kolmannes asuntolainoista on päälle 150 000 euron suuruisia. Tämä 150 000 euroa on yhtä kuin keskituloisen palkansaajan kuuden vuoden koko nettopalkka.
Kaksi kolmesta asuntolainasta on yli 20 vuoden mittaisia. Kaksi kolmesta asuntolainasta vie vähintään kolmanneksen velallisen nettotuloista. Lähes viidenneksellä menee lainaan yli puolet tuloista, ja muut asumismenot siihen päälle.
Erityisen paljon suuria lainoja on 25-35 –vuotiailla.
RATAN edustaja totesi julkisuuteen, että tämä tieto oli yllätys. Miten niin?
Näitä jättilainojahan on annettu ja otettu vuodesta toiseen, koko ajan yhä enemmän ja pitempinä. Ei niitä eilen otettu. Eikä edes viime kuussa.
Nyt kuulemma ”pankit ovat tiukentaneet markkinatilanteen vuoksi luotonmyöntökriteereitä.” Takaisinmaksukykyäkin arvioidaan tiukemmin. Työsuhdetta ja työnantajaa syynätään tarkemmin, vaaditaan parempia vakuuksia.
Miksi vasta nyt?
Voi olla, että moni asiakas on luullut, ettei hänen elämässään ja maksukyvyssään tule olemaan ongelmia seuraavan 30 vuoden aikana. Sen sijaan pankkien on täytynyt tietää, että suurella osalla asiakkaista tulee olemaan heikompia hetkiä jossain vaiheessa.
Silti vasta nyt ”tiukennetaan luotonmyöntökriteereitä”. Myönnetään siis, että tähän asti kriteerit ovat olleet sittenkin liian löysät.
TUSKIN tästä silti pankeille isoa ongelmaa tulee. Asuntolainaajat ovat kompastellessaankin pankeille hyvin luotettavia asiakkaita.
Mutta moni asuntovelkainen voi joutua pahaan pulaan. On mielenkiintoista nähdä, miten pankit tässä tilanteessa kantavat vastuunsa.
Viime laman aikoihin eivät käytännössä mitenkään. Ne keskittyivät vain armotta repimään velkaisesta ja hänen omaisuudestaan irti kaiken minkä saivat. Siitä huolimatta, että esimerkiksi iso osa takaajista oli suorastaan huijattu tilanteeseensa.
Eikä pankeilla niiltä ajoin ole kovin puhtaat paperit siltäkään osin, että lainaajia olisi erityisesti varoiteltu isojen velkojen riskeiltä. Tai kahden asunnon loukusta. Päinvastoin.
Nyt varoittavia sanoja on pankeistakin esitetty. Ilmeisesti se ei ole riittänyt. Ehkä pankit sittenkin olisivat tarvinneet tiukempia rajoja asuntolainoilleen. Niiden taakse olisi voinut piiloutua, kun kiukkuinen asuntokuumeen valtaama asiakas vaatii enemmän lainaa kuin pystyy kantamaan.
YKSI pehmentävä tekijä on olemassa. Suuri osa uusien isojen asuntolainojen ottajista on samalla hankkinut jonkinlaisen lainaturvavakuutuksen.
Nyt nämä finanssitaloille tähän asti vain turvallista lisätuloa tarjonneet tuotteet joutuvat todelliseen testiin. Onko niistä oikeasti apua pulaan joutuvalle velkaiselle, vai löytyykö jostakin pienellä kirjoitettuna, että ”valitettavasti vakuutus ei kata juuri tätä tapausta.”
Moraalinen ongelma tulee sitten hätään joutuneiden auttamisesta. Seassa on taatusti monta holtittomasti ajelehtinutta ylivelkaista, joka ei ole tyytynyt keskiluokkaiseen nyhertämiseen, vaan on halunnut saada ”kaikki mulle heti nyt!”
Ei kauheasti huvittaisi lähteä heittämään pelastusrengasta tällaiselle, ei edes yhteisvastuullisesti muiden kanssa.
Toisaalta tiedän, ettei ole mitään kunnon keinoa tehdä eroa holtittomien ja muuten vain huono-onnisten välillä. Jossain vaiheessa armoa joudutaan jakamaan myös tuhlaajapojille ja –tytöille.
Armottomasta vaihtoehdosta meillä on jo kokemusta siitäkin. Se on lopulta kaikkein kallein tie. Viimeksi se tarkoitti kymmenien tuhansien ylivelkaantuneiden sulkemista käytännössä koko yhteiskunnan ulkopuolelle.
Nyt pitäisi keksiä jotain parempaa, jo etukäteen.
|
26.11.2008 12:55
Yritin hahmottaa mielessäni, minkälaista hommaa on Suomen sosiaaliturvajärjestelmän uudistus, jota Markku Lehdon johtama ns. SATA-komitea suuren julkisuuden saattamana valmistelee.
Mieleen tuli vanha kunnon Rubikin kuutio. Sekavasta mosaiikista yritetään muodostaa selkeä, toimiva ja kaikkien ymmärrettävissä oleva sosiaaliturvajärjestelmä.
Helppo juttu? Komiteallinen väkeä pienen satakuution kimppuun ja taustakuorot kannustamaan: ”Ei noin, ei noin, ei noin!”
***
Olin ensin aika tyytyväinen mielikuvaani. Ainakin se kertoo uudistustyön yhden peruspiirteen. Kun yhtä sivua kääntää, muuttuvat kuviot muillakin sivuilla. On pakko herkeämättä miettiä kokonaisuutta – yksityiskohtia ei voi irrottaa toisistaan.
Yhdellä kyljellä pitäisi ratkaista köyhyyden ongelmat, sotkematta kuitenkaan toista, jossa kannustetaan ihmisiä ahkeraan työntekoon.
Kolmannelle sivulle pitäisi rakentaa kestävä rahoituskuvio. Ja kolmelta muulta löytyy syviä kytkentöjä muihin yhteiskunnan toimintoihin. Niitäkään ei saisi sotkea tai monimutkaistaa.
***
On erojakin. Unkarilaisen Ernö Rubikin kehittämä älykuutio voi olla kaikkiaan 43 252 003 274 489 856 000 eli 43 kvintiljoonassa eri asennossa.
Ehkä SATA-komitealla on hiukan vähemmän vaihtoehtoja. Ja toisin kuin Rubikin kuutiossa, sosiaalisessa satakuutiossa ei ole lopullista ratkaisua.
Yhteiskunta muuttuu ja sosiaalikuution värit vaihtuvat sen myötä. Hyvät tarkoitukset voivat kääntyä päälaelleen. Tuoreen tutkimuksen mukaan esimerkiksi suurin osa asumistuesta valuu vuokrankorotuksiin.
Vuoden takaisen Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkimuksen mukaan taas työttömyyspäivärahan korotus lähinnä pidentää työttömyyttä ja heikentää työllistymismahdollisuuksia. ”Tämä vaikutus on huomattavan suuri ja tilastollisesti erittäin merkitsevä”, tutkijat kiteyttivät.
Yritä siinä sitten tehdä hyviä ratkaisuja, jotka aidosti auttavat ihmisiä onnellisemman elämän piiriin.
***
Julkisuus – tai sen puute – on ollut SATA-komitean suurin julkisuusongelma. Kukapa keskeneräistä työtä mielellään esittelisi. Sen tietää, kuinka yksipuolista arvostelu on, kun näkyvillä on vain kulma kerrallaan ja sekin alkutekijöissä.
Ei tilanne silti siitä parane, vaikka keskustelu venyy myöhemmäksi. Samat riekkujaiset ovat joka tapauksessa edessä.
Kaikki porukat – ay-liike, työnantajat, puolueet ja järjestöt – valmentavat jo taistelujoukkojaan vahtimaan oman kulman koskemattomuutta. Kokonaisuus kiinnostaa perin harvoja. Loppuvaiheessa huolellakin rakennettu kuutio möyhitään tuusannuuskaksi joka suunnalta tulevassa ristitulessa.
Tämän myöntäminen on tervettä sosiaalipoliittista realismia. Sosiaaliturvaa rakennetaan ajassa ja monien ristipaineiden keskellä. Todennäköinen lopputulos on aina aika laiha kompromissi.
Paraskaan sosiaalijärjestelmä – miten sen sitten kukin ymmärtää – ei ole hyvä, jos ei se nauti riittävän laajaa kansalaisten kannatusta. Valitettavasti vielä pahempaa jälkeä tulee gallupviisauden varassa.
Monimutkaista, vai mitä? Ihan kuin vääntelisi Rubikin kuutiota.
Antti Marttinen
PS. Rubikin ratkaisun maailmanennätys on muuten seitsemän sekuntia. Jaloilla se on pyöritelty 40 sekunnissa.
|
14.11.2008 16:55
Nokialta tuli tulosvaroitus. Se tuskin oli yllätys. Yllätys olisi, jo maailmanlaajuinen talouskriisi ei vaikuttaisi millään tavoin Nokian tapaiseen globaaliin yritykseen.
Sen sijaan kuvaava oli pitkä loppuhuomautus, joka tämänkin tiedotteen perään oli liitetty. Sama teksti toistuu yleensä muulloinkin Nokian tiedotteissa.
Laitan sen tämän tarinani perään luettavaksi.
Litaniassa varoitetaan tiedotteen lukijaa kaikista niistä seikoista, jotka saattavat aiheuttaa tulevaisuutta koskevat ennusteet virheellisiksi, koska ne ovat vain tulevaisuutta koskevia ennusteita. Ja niitä syitähän riittää, maailmantalouden pulmista sähkömagneettiseen säteilyyn.
Tavalliselle lukijalle seitsemänsadan sanan mittainen pikku jälkihuomautus voi näyttää järjettömältä itsestäänselvyyksien luettelolta. Sitä se tietysti onkin. Mutta se on huomaamattaan oiva sivuhuomautus keskusteluun, jota käydään talouskriisistä ja valvonnasta.
Nokian loppuhuomautuksessa nimittäin ei ole taatusti yhtään turhaa sanaa. Jokaista pilkkuakin on vaaninut ja vaatinut lakimiesten armeija, joka yrittää varautua kaikkiin mahdollisiin säädöksiin ennalta.
Ettei vain syntyisi tilannetta, jossa joku voisi syyttää yhtiötä valvontasäädösten vastaisista katteettomista lupauksista.
Eli kyllä valvontaa ja sääntelyä on tietyillä kohdin jopa liikaa. Mutta se on keskittynyt ennen kaikkea syynäämään yhtiöiden tiedottamista sijoittajille. Hyvä sinänsä, mutta reaalitalouden näkökulma ja siihen liittyvä valvonta on jäänyt rempalleen.
Ei valvonnan määrää lisäämällä taideta päästä puusta pitkään. Sillä työllistetään vain yhä enemmän yritysjuristeja. Enemmän pitäisi puhua valvonnan laadusta ja suunnasta. Siis mihin sillä pyritään ja kenen etuja valvotaan.
Eipä tainnut nykyisestä valvontabyrokratiasta olla iloa edes sijoittajille.
Antti Marttinen
---
”On otettava huomioon, että tähän tiedotteeseen sisältyvät, muut kuin jo
toteutuneita seikkoja koskevat lausumat ovat tulevaisuudennäkymiin liittyviä
kannanottoja. Näitä ovat esimerkiksi: A) tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen
julkistuksiin ja toimituksiin liittyvät ajankohdat; B) kykymme kehittää, tarjota
käyttöön ja kaupallistaa uusia tuotteita, palveluja, ratkaisuja ja
teknologioita; C) arviot markkinoiden kasvusta, kehittymisestä ja
rakenteellisista muutoksista; D) arviot matkaviestimiemme kappalemääräisen
myynnin kasvusta, markkinaosuudesta, hinnoista ja katteista; E) liiketoimintamme
tulosta koskevat arviot ja tavoitteet; F) vireillä olevien ja uhkaavien
oikeudenkäyntien lopputulos; G) arviot koskien suunniteltujen yrityskauppojen
menestyksekästä toteuttamista oikea-aikaisesti ja kykyämme saavuttaa asetetut
tavoitteet yrityskauppojen toteuduttua; ja H) lausumat, joissa esiintyy sana
"uskoa", "odottaa", "ennakoida", "arvioida", "tavoite", "on tarkoitettu",
"suunniteltu", "aikoa" tai muu vastaava ilmaisu. Tällaiset lausumat perustuvat
johdon parhaaseen arvioon ja uskoon sen tiedon valossa, joka sillä on kyseisellä
hetkellä saatavilla. Koska tällaisiin lausumiin sisältyy riskejä ja
epävarmuuksia, todelliset tulokset voivat poiketa huomattavasti niistä
tuloksista, joita tällä hetkellä odotamme. Tekijöitä, jotka saattaisivat
aiheuttaa tällaisia poikkeamia, voivat olla esimerkiksi: 1) maailmantalouden
heikkeneminen ja siihen liittyvä rahoitusmarkkinoiden kriisi sekä näiden
vaikutukset meihin, asiakkaisiimme, toimittajiimme ja yhteistyökumppaneihimme;
2) tuote-, palvelu- ja ratkaisuvalikoimamme kilpailukyky; 3) kasvun jatkuminen
koko langattoman viestinnän; 4) kasvun ja kannattavuuden jatkuminen
valitsemillamme uusilla markkinasegmenteillä sekä kykymme menestyksekkäästi
kehittää tai hankkia ja markkinoida tuotteita, palveluja ja ratkaisuja näissä
segmenteissä; 5) kustannusten menestyksekäs hallitseminen; 6) kilpailutilanne
langattoman viestinnän teollisuudenalalla ja kykymme säilyttää tai parantaa
markkina-asemaamme tai vastata muutoksiin kilpailutilanteessa; 7)
teknologiamuutosten vaikutukset sekä kykymme kehittää tai hankkia sellaisia
monimutkaisia teknologioita täysin käyttöoikeuksin, joita markkinat meiltä
vaativat; 8) uusien tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen markkinoille tuomisen
ajoitus ja onnistuminen; 9) kykymme suojata monimutkaisia teknologioita, joita
me tai muut kehitämme tai joita me lisensioimme, kolmansien osapuolten
väitteiltä että olisimme loukanneet suojattuja immateriaalioikeuksia, sekä
tiettyjen tuotteissamme, palveluissamme ja ratkaisuissamme käytettyjen
teknologioiden saatavuus kaupallisesti hyväksyttävin ehdoin; 10) kykymme suojata
useita Nokian ja Nokia Siemens Networksin patentoimia, standardisoituja tai
immateriaalioikeuksien piirissä olevia teknologioita kolmansien osapuolien
loukkauksilta tai toimenpiteiltä, jolta tähtäävät immateriaalioikeuksiemme
mitätöimiseen; 11) Nokia Siemens Networksin kyky saavuttaa yhtiön muodostamisen
johdosta odotetut hyödyt ja synergiaedut ennakoidussa laajuudessa tai ajassa
sekä menestyksellisesti yhdistää sen tietoliikenneverkkoyksikköjen toiminnot,
henkilöstö ja tukitoiminnot; 12) mahdolliset uudet toimenpiteet, joihin valtion
viranomaiset tai muut tahot ryhtyvät Siemens AG:tä (Siemens) ja/tai sen
työntekijöitä vastaan Siemensin nykyisten tai entisten työntekijöiden
väitettyihin rikkomuksiin kohdistuvien viranomaistutkimuksien seurauksena, jotka
voivat liittyä tai joilla voi olla vaikutusta Siemensistä Nokia Siemen
Networksiin siirtyneisiin operaattoritoimintoihin ja työntekijöihin, tai
mahdolliset muut havaitsematta jääneet ennen toimintojen siirtoa tai siirron
jälkeen tapahtuneet rikkomukset, joilla voi olla vaikutusta siirtyneisiin
toimintoihin tai työntekijöihin ja joiden seurauksena valtion viranomaiset
voivat ryhtyä lisätoimenpiteisiin; 13) häiriöt, jotka aiheutuvat Nokia Siemens
Networksin asiakassuhteille käynnissä olevista viranomaistutkimuksista, jotka
liittyvät Siemensistä Nokia Siemens Networksiin siirtyneisiin
operaattoritoimintoihin; 14) todelliset tai väitetyt viat tai muut tuotteidemme,
palveluidemme tai ratkaisujemme laatuun liittyvät ongelmat; 15) kykymme
ylläpitää menestyksellä tuotannon ja logistiikan tehokkuutta sekä varmistaa
tuotteiden, palvelujen ja ratkaisujen laatu, turvallisuus, varmuus ja
oikea-aikaiset toimitukset; 16) markkinakysynnän muutoksista aiheutuvat
varastonhallintaan kohdistuvat riskit; 17) kykymme hankkia keskeytyksettä ja
kohtuulliseen hintaan riittäviä määriä täysin toimivia komponentteja ja
osarakenteita; 18) häiriö tietoliikennejärjestelmissä tai verkoissa, joista
toimintamme on riippuvaista; 19) kehitys suurissa, monivuotisissa sopimuksissa
tai suhteessamme merkittäviin asiakkaisiin; 20) taloudelliset ja poliittiset
epävakaudet kehittyvissä talouksissa, joissa meillä on liiketoimintaa; 21)
menestyksemme teknologiaan tai uusiin tuotteisiin, palveluihin ja ratkaisuihin
liittyvissä yhteistyösopimuksissa; 22) yhteistyökumppaneidemme, toimittajiemme
ja asiakkaidemme menestys, taloudellinen tilanne ja suorituskyky; 23)
valuuttakurssien vaihtelut mukaan lukien erityisesti vaihtelut
raportointivaluuttamme euron sekä Yhdysvaltojen dollarin, Kiinan yuanin,
Ison-Britannian punnan ja Japanin jenin sekä eräiden muiden valuuttojen välillä;
24) asiakasrahoitusriskiemme hallinta; 25) väitteet siitä, että tukiasemien ja
matkaviestimien synnyttämistä sähkömagneettisista kentistä aiheutuisi
mahdollisia terveysriskejä, sekä niihin liittyvät oikeudenkäynnit ja julkisuus
riippumatta siitä, onko väitteillä perusteita; 26) oikeudenkäyntien epäsuotuisa
lopputulos; 27) kykymme rekrytoida ja pitää palveluksessamme ammattitaitoisia
työntekijöitä sekä kehittää heidän osaamistaan; 28) eri valtioiden
toimintatapojen, lakien ja säännösten muutosten vaikutukset; ja 29) kykymme
tehokkaasti ja sujuvasti panna täytäntöön uusi organisaatiomme; sekä ne
riskitekijät, jotka mainitaan Nokian 31.12.2007 päättynyttä tilikautta
koskevassa Yhdysvaltojen arvopaperisäännösten mukaisessa asiakirjassa (Form
20-F) ss. 10-25 otsikon "Item 3.D Risk Factors" alla. Muut tuntemattomat tai
odottamattomat tekijät tai vääriksi osoittautuvat oletukset voivat aiheuttaa
todellisten tulosten huomattavan poikkeamisen tulevaisuudennäkymiin liittyvissä
kannanotoissa ja lausumissa esitetyistä tulosodotuksista. Nokia ei tule
päivittämään tai muuttamaan tulevaisuudennäkymiin liittyviä kannanottoja tai
lausumia uuden tiedon, tulevaisuuden tapahtuman tai muun syyn johdosta, paitsi
siltä osin kuin sillä on siihen laillinen velvollisuus.”
|
7.11.2008 9:08
Tuloista on maksettava veroa. Aina tämä totuus ei riitä, vaan on pohdittava, mikä on sellaista tuloa, josta veroa pitäisi maksaa. Lain mukaan verotettavaa tuloa on rahana tai rahanarvoisena etuna saatu tulo. Maine ja kunnia eivät ole verotettavaa tuloa, mutta mikä on?
Merinäköala nostaa asunnon arvoa eli näköala on ainakin asuntomarkkinoilla rahanarvoinen asia. Onneksi kukaan ei ole vielä keksinyt verottaa työhuoneesta avautuvaa kaunista maisemaa.
Verotettavaa tuloa eivät ole myöskään mukavat työkaverit tai hyvä työilmapiiri. Verolle voivat joutua ne keinot, joilla työnantaja yrittää saada työntekijänsä viihtymään.
Verotuksessa on vuosia mietitty, mitä kivaa työntekijöille voi järjestää ilman, että siitä syntyy verotettavaa etuutta. Mielestäni yksi keskeisistä kriteereistä on ainakin aikaisemmin ollut, kenen intressissä jokin asia tehdään.
Tämä ajatus näkyy esimerkiksi usein lainatussa KHO:n ratkaisussa, joka käsitteli työntekijän matkaa kolmen päivän seminaariin Lontooseen.
Koska kahdeksan päivän seuramatka oli huomattavasti halvempi kuin reittilennot, työntekijälle ei muodostunut verotettavaa etuutta seuramatkasta. Intressivertailu oli vielä vuonna 1982 selvä ja yksiselitteinen väline tehdä jako verotettavaan ja verovapaaseen etuun. Valitettavasti hallinto-oikeudet eivät ole osanneet tai halunneet soveltaa sitä johdonmukaisesti.
Kun 80-luvulla opettelin verotusta, pidettiin itsestään selvänä, että työnantaja voi palkata työntekijän sairaalle lapselle hoitajan saadakseen työntekijän töihin. Hoitajan palkkaaminen nähtiin työnantajan omassa intressissään maksamaksi menoksi, joka ei hyödyttänyt työntekijää.
Helsingin hallinto-oikeudessa taisi vuonna 1999 olla vanhojenpoikien enemmistö, kun hallinto-oikeus piti lapsenhoitajan palkkaamista työntekijän verotettavana etuutena. Lainsäätäjä onneksi kiiruhti muuttamaan lakia ja vahvisti pitkään jatkuneen hyvän verotuskäytännön.
Työsuhteessa on kyse työpanoksen vaihtamisesta korvaukseen eli palkkaan.
Palkka voi olla monennäköistä, mutta jollakin tavalla sen pitäisi olla plussaa työntekijälle. Palkkana verottamisen edellytykseksi ei riitä, että työnantajalle syntyy kuluja työntekijän työpaikalle saamisessa. Sairaan lapsen vanhempi voi useimpien työehtosopimusten nojalla olla kotona hoitamassa lastaan täydellä palkalla joitakin päiviä. Töihin meneminen oman lapsen hoitamisen sijasta olisi ainakin minulle miinusta eikä plussaa.
Työnantajan maksamia kuluja pidetään helposti palkkana, jos työntekijällä on tai voidaan arvella olevan kivaa. Erilaiset työmatkat ja koulutusjärjestelyt ovat verottajan erityisessä tarkkailussa.
Jos työnantaja maksaa työntekijän ammattiin liittyvästä koulutuksesta tuhansia euroja, eikö kuitenkin ole aika ilmeistä, että koulutus tapahtuu työnantajan intressissä? Verotettava palkkiomatka on sellainen, jossa maataan rannalla tai istutaan kaljalla. Se, että työpaikan fiksuimmat lähetetään ulkomaille seminaariin, ei ole palkkaa, vaan järkevää resurssien käyttöä.
Kun yhtiölle yritetään myydä tavaroita tai palveluita, on tavanomaista yrittää vaikuttaa asiakasyrityksessä ostopäätöksiä tekeviin. Lahjonta on rikos, mutta tavanomainen vieraanvaraisuus on hyväksyttyä suhdetoimintaa, eikä siitä yleensä veroteta. Jostakin syystä verotus- ja oikeuskäytännössä jotkin myynninedistämistoimet on katsottu verotettavaksi, mutta toisia ei.
Lentoyhtiö voi viedä sinut Savonlinnan oopperajuhlille ja siellä syöttää ja juottaa sinua ilman veroseuraamuksia. Jos lentoyhtiö antaa sinulle ilmaisen lomalennon Savonlinnaan käytettyäsi ahkerasti työmatkoillasi kyseistä lentoyhtiötä tai sen kanssa yhteistyössä olevia yhtiöitä, olet verottajan mielestä saanut verotettavan etuuden.
Älyttömintä tässä on se, että verottajan mielestä lomalentosi on palkkaa, joka työnantajan pitäisi ottaa huomioon ennakonpidätyksessä. Eihän työnantajalle kuulu, missä vapaa-aikasi vietät.
Lisätäänkö Verohallituksen luontoisetupäätökseen seuraavaksi cocktailpalojen raha-arvo?
|
31.10.2008 10:51
KÄVIN Vierumäen urheiluopistolla kuntotestissä ja kuuntelemassa opiston testauspäällikkö Matti Heikkilän palopuheita. Heikkilä päästeli kovaa tekstiä.
Vierumäellä testattujen suomalaisten kunto on hänen mukaansa heikentynyt 16 vuotta yhteen pötköön kolmella prosentilla joka vuosi. Keskivertosuomalaisen kunto riittää enää kuuden tunnin työpäivään – jos puhutaan kevyestä toimistotyöstä.
Sen jälkeen kynttilä palaa molemmista päistä. Ei tarvitse manata edes työpaineiden kasvamista, kun kyky kestää entisiäkin laskee kuin lehmän häntä.
JOTAIN olisi pakko tehdä.
Totta kai tarvitaan ihmisten oma-aloitteisuutta ja asennemuutosta liikkumisen suhteen.
Yleisesti hyväksytään, että on kansalaisvelvollisuus maksaa veroja, joilla ylläpidetään sairaanhoitojärjestelmää. Kolikon kääntöpuoli on se, että osa vastuuta on myös pitää huolta omasta kunnostaan.
Yhteisvastuun molemmista puolista muistuttaminen ei olisi lainkaan pahasta.
Ei sillä silti pitkälle pötkitä.
YHDISTETTY kulttuuri- ja liikuntaseteli on yksi tapa edistää liikuntaharrastusta työpaikoilla. Vuodenvaihteesta lähtien verottomia kulttuuri/liikuntaseteleitä saanee jakaa työntekijää kohden 400 euron arvosta vuodessa.
Tämäkin on ihan hyvä juttu, sekä liikunnan että kulttuuriharrastusten kannalta.
Silti sekään ei ulotu kansanterveydellisten ongelmien ytimeen.
Heikkilän testitulokset kertovat, että itse asiassa parhaan viidenneksen kunto on vuosien mittaan vain entisestään kohonnut. Mutta neljä viidennestä valuu alaspäin hyvää vauhtia.
Jos työpaikoilla tyydytään iskemään seteleitä kouraan, tämä kuva ei muutu. Aktiiviset huhkivat yhä hurjemmin ja ne, joita hikoilu ei tähänkään asti ole himottanut, tuskin seteleistä riehaantuvat.
TYÖPAIKKALIIKUNNALLA on suora myönteinen yhteys työhyvinvointiin ja kansanterveyteen. Siksi liikunnan edistäminen olisi ihan oikea homma henkitoreissaan yskähtelevän kolmikannan virkistykseksi.
Työnantajien, työntekijöiden ja myös veronmaksajien piikkiä kuluttavan valtiovallan intressit ovat tässä yhteiset. Yhteistyön liikkeelle puskeminen olisi nyt komea päätös Lauri Ihalaisen pitkälle työmarkkinauralle, himokuntoilija Mikko Mäenpäätä ja muita arvon kellokkaita unohtamatta. Ja viimeistään tähän kolmikantaan olisi tärkeää koplata mukaan myös yrittäjien edustajat.
Kun tällaiset hankkeet tarvitsevat rungokseen konkretiaa, tässä kaksi ehdotusta. Liikuntaluottamusmiehet ajamaan työntekijöiden liikuntaoikeuksia. Isommille työpaikoille liikuntasuunnitelmat, joiden ytimenä on liikkumattomien liikkeelle innostaminen.
Kuulostaako byrokraattiselta? Voi olla, mutta ilman tällaisia rakenteita ei kummia tapahdu. Jos tasa-arvon uskotaan paranevan suunnitelmilla, miksei myös työhyvinvoinnin?
Jos on parempia ehdotuksia, kertokaa ihmeessä. Olen satavarma, että aktiivisesti liikkuva yritys palkitaan vähemmillä sairasteluilla, paremmalla työteholla ja porukan yhteishengellä.
EI LIIKUNNAN tuoma hyvä olo tietenkään ole pelkkä työpaikkojen asia. Koululiikunta on ainakin tyttärieni kokemusten perusteella aivan katastrofaalisessa kunnossa. Työttömien elämänhallinnassa liikunnalla voisi olla iso osa. Ja eläkeläiset, totta kai!
Antti Marttinen
PS. Ai miten testissä kävi? Huonommin kuin edelliskerralla. Toivottavasti myös huonommin kuin seuraavalla.
|
20.10.2008 11:29
Suomen verojärjestelmästä on paljastunut hirvittävä ongelma – lääkäriyhtiöt. Korkein hallinto-oikeus on ratkaisussaan 2008:6 todennut, että lääkärikeskusyhtiön voitto voidaan jakaa osakaslääkäreille heidän yhtiön hyväksi tekemänsä työn suhteessa.
Lisäksi päätös hyväksyi sen, että lääkäri voi omistaa lääkärikeskusyhtiön osakkeet henkilökohtaisesti omistamansa osakeyhtiön kautta.
Samankaltaisia rakenteita on hyväksytty aikaisemmin mm. tilintarkastusyhteisöille ja asianajotoimistoille. Uudessa KHO:n ratkaisussa oikeastaan vahvistettiin vanhan käytännön ja Verohallituksen ohjeen olevan voimassa.
Asia on päässyt poliitikkojen puheisiin ja lehtien otsikoihin ilmeisen väärinkäsityksen perusteella. Kauhistuksen kohteena on mahdollisuus saada työtä tekemällä hankittu tulo verovapaaksi. Näin asia ei kuitenkaan ole. Osakeyhtiön kautta saatu tulo ei ole verovapaata, vaan usein moneen kertaan verotettua.
Otetaanpa vertailukohdaksi palkansaajan palkkatulostaan maksamat verot ja pakolliset maksut. Jos arvioimme kokeneen lääkärin palkaksi 100 000 euroa vuodessa, ovat hänen veronsa ja maksunsa palkkatuloista noin 45 000 euroa eli 45 %.
Jos lääkäri toimii ammatinharjoittajana vuokratiloissa niin, että hänen verotettavat ammattitulonsa eläke- ja muiden vakuutusten vähentämisen jälkeen ovat 100 000 euroa, maksaa hän veroa noin 43 000 euroa. Ero selittyy palkasta perittävillä eläke-, sairaus- ja työttömyysvakuutusmaksuilla, jotka kyllä peritään myös ammatinharjoittajilta, mutta eri perusteilla kuin palkansaajilta.
Jos tämä lääkärimme perustaa yksityisvastaanottoaan varten osakeyhtiön, jonka voitoksi kulujen jälkeen jää 100 000 euroa, maksaa yhtiö voitosta veroa 26 000 euroa eli 26 %. Jos lääkäri tarvitsee elämiseensä ja asuntolainan korkoihin kaikki tulonsa, maksaa hän osinkona nostamastaan 74 000 eurosta veroa 18 000 euroa, yhteensä 44 000 euroa eli 44 % osakeyhtiöön tienatusta tulosta.
Jos lääkäri perustaa holdingyhtiön, joka omistaa vastaanottoyhtiön, verotus on sama mutta hallinnointityö moninkertainen. Vastaanottoyhtiö maksaa voitostaan 100 000 euroa veroa 26 000 euroa. Loppu 74 000 euroa siirtyy osinkona kyllä verovapaasti lääkärin holdingyhtiöön, mutta rahan nostaminen holdingyhtiöstä merkitsee 18 000 euron veron maksua. Lääkärin yksityismenojen maksamiseen jää rahaa 56 000 euroa.
Osakeyhtiörakenteen mielekkyys tulee esille vasta sitten, kun lääkäri pystyy hankkimaan potilastyöllään enemmän kuin välittömästi tarvitsee jokapäiväiseen elämiseen.
Jos esimerkkilääkärimme tarvitsee käyttöönsä nettona 30 000 euroa vuodessa, nostaa hän holdingyhtiöstään ensimmäisenä vuonna noin 37 000 euroa osinkona. Siitä hän maksaa veroa noin 7 000 euroa. Nyt yhteenlasketut verot ovat 33 000 euroa, mutta 37 000 euroa jäi holdingyhtiöön.
Seuraavana vuonna kuvio on muutoin sama, mutta nyt holdingyhtiö voi jakaa osakkaalle verovapaana osinkona 9 % yhtiöön jääneestä voitosta eli 3 330 euroa. Saman yksityiskulutuksen rahoittamiseen tarvitaankin nyt vain 32 000 euron ansiotulo-osinko, josta veroa menee noin 5 100 euroa. Tämän toisen vuoden voitoista yhtiöön jää 38 670 euroa, joten seuraavana vuonna verovapaa osinko kaksinkertaistuu ja kokonaisverotus pienenee jälleen.
Lääkärimme yksityiskäyttöönsä saamat tulot olisivat palkkatöissä olevan kollegan nettotulojen suuruiset eli 55 000 euroa vasta 18 vuoden kuluttua.
Jakamattomat voitot jäävät lääkärin holdingyhtiöön. Jos lääkäri sitten haluaa purkaa holdingyhtiönsä, joutuu hän maksamaan sen purusta veroa 19,6 %.
Palkkatyössä oleva kollega on pystynyt heti vuonna 1 ostamaan itselleen asunnon, jonka lainaa hän sitten lyhentää vaikkapa 25 000 euroa vuodessa.
Osakeyhtiörakenteella voi saavuttaa pitkällä tähtäimellä veroetua, mutta se vaatii byrokratian pyörittämistä ja ankaraa säästäväisyyttä.
Vesa Korpela on lakiasiain johtaja Veronmaksajain Keskusliitossa
|
17.10.2008 10:10
KANSAINVÄLISEN pankkikriisin yhteydessä on jo povailtu globalisaation kaatumista ja kilpailuhenkisen markkinatalouden kuolemaa.
Yksi ennakoi tätä huolestuneena, toinen suorastaan toiveikkaasti.
Aivan varmasti edessä on kovia vuosia. Maailman taloudessa koetaan valtava mullistus. Omaisuudet menevät uusjakoon. Arvot ja arvostukset keikkuvat ylös ja alas.
Tosin ennustamisen vaikeudesta kertoo se, että vielä kesällä isoin juttu oli vallan ja rikkauden valuminen itää kohti samassa putkessa, jossa huippuhintainen öljy ja kaasu virtasivat länteen.
MUTTA entä jos koko järjestelmän ytimestä, jatkuvasti kasvusta todellakin jouduttaisiin luopumaan? Entä jos talouskriisin opettaman päätyisimme ajatukseen, että tarvitaan täyskäännös koko elämisessä? Tätähän moni saattaa raskaan työviikon jälkeen aidosti pohtia; onko tässä huohottamisessa mitään järkeä?
Todetaanpa siis, että liika kulutus on ihan liikaa, työpaineita ei ole pakko koko ajan kiristää, turhuuksien tuotantoa kasvattaa. Ilmastonkin vuoksi on rauhoituttava.
Kyllä kai se on mahdollista. Ihminen on siitä kummallinen olio, että sen sopeutumiskyky on lähes rajaton. Voimme hyvin elää leppoisammin ja elää silti hyvin. Mutta ei pidä luulla, että silloin turvanamme olisi vielä mahtava hyvinvointivaltio.
KASVAVA kilpailutalous ja massiivinen hyvinvointivaltio ovat nimittäin toistensa sisar ja veli. Muna ja kana. Jing ja jang. Molemmat syvästi riippuvaisia toisistaan.
Suuri julkinen sektori tarvitsee hengissä säilyäkseen alati kasvavaa markkinataloutta, joka kehrää sille koko ajan lisää verotuloja. Paikallaan polkeminen ei riitä.
Leppoisan elämän mallissa verotulot romahtavat, kun tuotamme ja kulutamme vähemmän turhakkeita.
Tätä kokeiltiin vastentahtoisesti 90-luvun alun laman vuosina. Puoli miljoonaa suomalaista joutui hyppäämään pois kasvavien työpaineiden ja kiihtyvän kulutuksen oravanpyörästä viettämään vaatimatonta vapaa-aikaa pienellä kulutuksella.
Hyvinvointivaltio kesti sitä valtavasti velkaantuen pari vuotta, mutta oli jo täysin romahduspisteessä. Siitä huolimatta, että verotkin kiristettiin niin koviksi kuin sielu sietää. Vähän pitempään jatkuessaan tuo tila olisi tarkoittanut julkisen sektorin kaatumista. Suomi oli oman aikansa Islanti.
JOS VEROTULOJEN jatkuva kasvu pysähtyy, julkiset rattaat ruostuvat hyvin nopeasti. Ei kuukaudessa tai kvartaalissa, mutta jopa muutamassa vuodessa. Ei ole aivan mahdoton ajatus, että seuraava puhkeava kupla onkin silloin kasvusta riippuvainen julkinen talous.
Veroja kiristämällä voidaan hetki tekohengittää hiipuvaa ruumista. Sitten syöksytään yhä kovempaa.
On aivan mahdollista syntyä, elää ja kuolla paljon pienemmälläkin julkisella sektorilla, mutta se edellyttää myös huikeasti lisää yhteistä vastuunkantoa toinen toisistamme. Pystymmekö tarpeen tullen siihen? Ja haluammeko?
EN PIDÄ julkisen talouden romahdusta tämän hetken tietojen perusteella erityisen todennäköisenä. Mutta tämänkin kulman taakse on hyvä kurkistaa.
Varsinkin kulttuuriälymystön piirissä on nimittäin viime aikoina huokailtu, että kovan kilpailutalouden ja kulutusyhteiskunnan sijasta pitäisi nyt valita hyvinvointivaltio.
Ikävä kyllä sellaista valinnan mahdollisuutta ei taida olla. Ne kuuluvat samaan pakettiin. On valittava molemmat – tai ei kumpaakaan.
|
2.10.2008 11:27
Onkohan kunnallisvaaleissa yhtään ehdokasta, joka ei ennen kaikkea ajaisi lisää rahaa sairaanhoitoon, vanhusten hoivaan ja kouluihin?
Tuskin ainakaan monta, sillä jos gallupit saisivat päättää, kaikilla kuntien rahoilla olisi juuri tämä osoite.
Kyselyjen vastauksissa piilee massojen voima. Sairauteen, vanhuksiin ja kouluihin käytetään jo tähänkin mennessä suurin osa kuntien rahoista. On siis luontevaa toivoa niihin vielä lisää.
Näihin kohteisiin voimme helpoiten myös joukolla samaistua. Sairaudet ja vanhuus ovat jokaisella meistä jotenkin edessämme ja koulua olemme kaikki käyneet. Nämä aiheet koskettavat yhtä lailla rikasta ja köyhää, miestä ja naista, perheellistä ja perheetöntä. Siitä syntyvät korkeat gallupluvut.
***
Mutta kunnan tehtäviin kuuluu tuhat muutakin asiaa. Kukin niistä erikseen asetettuna koskettaa aina vähän pienempää joukkoa.
Puistot, kadut ja väylät, liikuntapaikat ja rakennukset, kirjastot, museot, lapsiperheiden kotipalvelut ja nuorten harrastukset, ympäristöasiat, velkaneuvonnat, kuluttajavalistukset ja pelastustoimet, asuinalueiden suunnittelut, rakennusvalvonnat ja mitä niitä onkaan.
Maahanmuuttajien asiat ja yritystoiminnan edistäminen. Lasten päivähoito sekä alkoholistien auttaminen, vähävaraisten tukeminen ja yleinen turvallisuus.
Ja niin edelleen, sekalaisessa järjestyksessä.
Kaikilla näillä on monimutkaiset vuorovaikutussuhteet. Pieni tinkiminen siitä tai tästä voi lisätä rankastikin vaikka sairaanhoidon kuluja. Pieni panostus johonkin voi taas aikanaan tuntua moninkertaisena vähennyksenä ison menoluokan tarpeissa.
***
Juuri siksi kunnissa tarvitaan kokonaisuutta ymmärtäviä ihmisiä, jotka näkevät gallupsuosikkeja laajemmalle. Tärkeintä ei useinkaan ole se, mitä mahdollisimman moni kannattaa. Viisas päätöksenteko on tasapainoilua eri tarpeiden välillä ja myös vähemmistöjen huomioon ottamista.
Siksi minun ääntäni ei taatusti saa kunnallisvaaleissa sellainen ehdokas, joka osaa vain luvata lisää rahaa sinne, mihin enemmistö näyttää vaativan.
Kaikkein nurinkurisin – ja silti tavattoman suosittu ja arvostettu – tavoite on sairaanhoitomenojen maksimointi. Minä panostaisin mieluummin kaikkeen, millä noiden menojen tarve saadaan minimoitua. Alkaen vaikka lasten liikunnasta.
Terveyttähän tässä halutaan vaalia eikä sairautta.
|