23.1.2012 14:19
Miksi Suomi luetaan palveluinnovaatioiden kehittämisessä kehitysmaiden joukkoon? Miksi ruotsalaiset osaavat suomalaisia paremmin luoda asiakaspalvelun menestystarinoita?
Eräänä vastauksena on, etteivät suomalaiset osaa hyödyntää asiakaskokemustietoa palvelun parantamisen lähteenä palkitsemisessa ja valmentamisessa.
Perinteisesti ratkaisevaan asemaan maamme service deskeissä on noussut nopea, teknisesti määritelty ongelman ratkaisu. Tähän sudenkuoppaan ovat astuneet Suomessa monet tietotekniikka-alan palveluyritykset. Ideana on palvella kustannustehokkaasti yritysasiakasta, mutta samalla unohtuvat loppukäyttäjät, joita varten palvelut on rakennettu.
Epäselväksi jää usein se, että onko asiakas tyytyväinen saamaansa ongelman ratkaisuun ja se, että oliko hän tyytyväinen saamaansa palveluun otettuaan yhteyttä service deskiin. Seurauksena on yhtälö, jossa nopea tekninen ongelman ratkaisu tarkoittaa samaa kuin huono palvelu.
Service deskien asiakaskokemuksen mittaamista pitäisi maassamme katsoa uudenlaisesta johtamis- ja asiakasajattelun näkökulmasta.
Asiakaspalvelu tulisi nähdä markkinointina ja lisäarvoa tuottavana palveluna, joka mahdollistaa brändäyksen ja erottautumisen kilpailijoista. Asiakaspalvelu voisi olla se brändituote, joka saa asiakkaan valitsemaan palveluntuottajan. Siksi painopisteenä pitäisi olla jatkuva asiakaskokemuksen seuranta, kehittäminen ja johtaminen.
Reaaliaikaisen laadunseurannan suurin hyöty on välitön palaute koko service desk -organisaation tasolle aina johdosta, tiimiesimiehiin ja sitä kautta service deskin asiakaspalvelun asiantuntijoille saakka.
Asiakkaan kokemusta on seurattava reaaliaikaisesti esimerkiksi tekstiviestikyselyin samalla tavalla kuin service deskin kustannustehokkuuttakin seurataan. Näin käännetään kolikon molemmat puolet eli asiakaspalvelun mittaaminen tehdään kustannustehokkaasti ja laadukkaasti.
Viime vuosina tietotekniikka-alan service deskien ykköshaasteeksi on noussut teknologian nopea kehitys. Asiakaspalveluneuvojilta tarvitaan yhä enemmän sitoutuneisuutta ja laajaa sekä monialaista osaamista, koska pilvipalvelut, järjestelmäintegraatiot ja mobiiliteknologiat lisääntyvät jatkuvasti. Tällöin service deskin ainoana mittarina ei saa olla se, mikä on lyhyt jonotusaika tai ratkaisuprosentti mahdollisimman pienillä kustannuksilla.
Usein service deskissä asia tai tietotekninen ongelma ei ratkea heti, vaan tärkeää on, että asiakas saa tunteen siitä, että ongelma otetaan hoitoon ja saadaan ratkottua.
Onnistuneessa palvelukokemuksessa on siis osaltaan kysymys hyvästä mielestä ja positiivisesta tunteesta, jonka asiakas on saanut palvelun välityksellä. Tunne ei siis liity pelkästään tuotteiden hankintaan, vaan myös hyvä palvelu voi tuottaa samanlaisen mielihyvän kuin brändituotteen ostaminen.
Mitkä ovat sitten ne avaintekijät, jotka nostavat esiin palvelumyönteistä kulttuuria? Ensimmäiseksi: seuraa, kehitä ja johda asiakaskokemusta jatkuvasti. Jos asiakkaalla on huono palvelukokemus, reagoi ja korjaa se nopeasti. Syynä on se, että nopeasti korjattu palvelukokemus tukee ylivertaista asiakasuskollisuutta.
Jos kokemus on positiivinen, asiakas pitäisi saada suosittelemaan yritystä.
Toiseksi, palkitse service deskin työntekijöitä laadusta ja valmenna heitä palautteen perusteella. Arviointi on tällöin objektiivista, koska sen tekevät palautteen perusteella asiakkaat, eivätkä esimiehet.
Kolmanneksi, ole valmis jakamaan palautteen myötä service deskin hyviä käytäntöjä läpi organisaation. Mitkä ovat esimerkiksi kriteerit erinomaiselle asiakaskohtaamiselle?
Nämä tekijät luovat pohjaa, josta asiakaspalvelun innovaatiotarinat voivat nousta esiin ja voimme viedä ulkomaille uusia ja raikkaita palveluinnovaatioita muiden maiden yritysten tavoin.
Minna Nousiainen
Johtaja, Enfo Service Desk
Enfo Oyj
Jukka Hyttinen
toimitusjohtaja
SN4Mobile Oy
|
30.9.2011 11:53
”He eivät tarvitse sirkusta. He tekevät sen itse”. Stanislaw Jerzy Lecin aforismi on tullut monesti mieleen VR:n lipunmyyntijärjestelmän vaiheita seuratessa.
Tapaus herättää kuitenkin vakavampiakin kysymyksiä: ovatko julkisen hallinnon ja liikelaitosten hankintaprosessit kunnossa? Osaavatko julkishallinnon ostajat määritellä tarpeensa, kilpailuttaa toimittajaehdokkaat, ostaa ja valvoa toimitusta? Vai tyydytäänkö helpompaan, itsestään selvältä tuntuvaan ratkaisuun ja toimittajaan?
Verkkokauppaohjelmistot eivät ole salatiedettä. Kyseessä on lippuja myyvän verkkokaupan ohjelmisto. Ne ovat aikojen kuluessa standardoituneet ominaisuuksiltaan ja toimintatavoiltaan hyvin yhdenmukaisiksi. Ei ole väliä sillä, myydäänkö verkkokaupoilla kappaletavaroita, sähköisiä tuotteita, elokuvalippuja tai matkalippuja. Ohjelmiston toimintalogiikka on pitkälti sama, niin varsinaisen ostoksen tekijän kuin kauppaa hallinnoivan käyttäjänkin osalta.
Koska kyseessä on standardoitunut ratkaisu, tarjottavat ohjelmistoratkaisut ovat myös vuosien kuluessa tuotteistuneet. Enää ei verkkokaupparatkaisua haeta pitkän määrittely- ja toteutusprojektin kautta, vaan lähtökohtana on valmis perustuote, jonka puitteissa tehdään tarvittavat asiakas- ja ominaisuuskohtaiset muutokset ja laajennukset.
Verkkokauppatuotteet ovat myös kehittyneet tukemaan modernia monikanava-ajattelua, jossa samaa tuotetta, esimerkiksi matkalippua, myydään samanaikaisesti useiden kanavien kautta, kuten verkkokaupasta, automaateista, lippukassoilta jne. Ohjelmistotoiminnassa usein kuultu lausahdus ”kyllähän standardituote hyvä on, mutta juuri minun organisaatiolleni se ei sovi” edustaa verkkokauppatoiminnassa menneiden aikojen ajattelua.
Vuosien kuluessa Suomeen on syntynyt joukko hyviä verkkokauppojen rakentamiseen ja toteuttamiseen erikoistuneita yrityksiä. Näiden yritysten toteutuksesta Suomen suuryrityksissä ja julkisessa hallinnossa toimii runsaasti suuria käyttäjämääriä palvelevia verkkokauppoja, joissa ostajan on helppo asioida ja joista he saavat luotettavasti haluamansa tuotteet ja palvelut. Nämä yritykset pohjaavat toimintansa huolelliseen suunnitteluun ja testaavat asiakastoteutuksensa Suomessa ja suomalaisilla asiakkailla, jolloin mahdollisten virheiden havaitseminen ja korjaaminen on nopeaa sekä tehokasta.
Nämä verkkokaupparatkaisuihin erikoistuneet yritykset pystyvät myös tarjoamaan parasta mahdollista neuvontaa ja konsultointia verkkokaupan toteuttamisesta.
Ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö VR:n käyttämät ohjelmistotoimittajat olisi vastuullisia ja luotettavia ohjelmistokumppaneita, jotka varmasti tekevät parhaansa. Mutta olisiko sittenkin kannattanut käyttää verkkokaupan asiantuntijoita? Nyt helposti pilataan verkkokaupan ja alan ohjelmistotoimijoiden maine. Ja ihan turhaan.
Tapio Valli
johtaja, Verkkokaupparatkaisut
Soprano Oyj
|
5.7.2011 13:08
Yhä useammat suomalaiset ovat töissä tai asuvat osa-aikaisesti tai pysyvästikin ulkomailla. He joutuvat silloin kahden verottajan loukkuun. Taloustaidossa 6/2011 oli hyvä opastava kirjoitus aiheeseen liittyen. Sen mukaan kahdenväliset verosopimukset estäisivät kaksinkertaisen verotuksen, olipa sitten kyseessä minkälainen tulo tahansa.
Olen ollut työssä ja asunut Suomen ulkopuolella lähes 20 vuotta. Useita vuosia Nigeriassa ja Saudi-Arabiassa sekä viimeksi seitsemän vuotta Belgiassa. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa Suomella ei ole verosopimusta, jälkimmäisen kanssa se sen sijaan on. Monipuoliset kokemukseni ovat kuitenkin jotakin aivan muuta kuin mitä verosopimukset sanovat.
On ymmärrettävää, että jokainen maa haluaa osansa asukkaidensa tuloista. Sen sijaan menee yli ymmärryksen, että selkeistä sopimuksista huolimatta maat eivät pääse yksimielisyyteen edes siitä, missä asun. Suomen verottajalla lisäksi ei näytä olevan mitään ymmärrystä siitä, onko ulkomailla asuva yleisesti vai rajoitetusti verovelvollinen Suomessa.
Niinpä mm. perheeni tapauksessa jouduin riitelemään Espoon verottajan kanssa vuosia oikeasta verotuksesta.
Yksityiskohdissaan verottajan tulkinta oli lisäksi joka vuosi erilainen, aina kuitenkin perheelleni negatiivinen. Lopulta vedin asian Helsingin hallinto-oikeuteen. Ja Veronmaksajain Keskusliiton lakimiehen avustuksella voitin. Espoon verottaja joutui maksamaan liikaa perimiään veroja takaisin lähes kymmenen vuoden ajalta kertyneen suuren summan.
Muutama vuosi sitten erehdyin tekemään sijoituksen Sampo Pankin sijoituspalvelupakettiin, joka sijoittaa eurooppalaisiin osakkeisiin, joista odotetaan hyviä osinkoja.
Kunkin yrityksen kotimaa pidättää osingosta lähdeveron, jonka suuruus vaihtelee maan mukaisesti. Suomen ja ao. maan välisessä verosopimuksessa on sovittu veronpidätyksen suuruudesta, tyypillisesti 15 %. Vastoin sopimuksia maat kuitenkin perivät mitä sattuu, lähes aina enemmän, kokemukseni mukaan jopa 20 prosenttiyksikköä enemmän.
Maiden verottajien yhdessä noudattaman menettelyn mukaisesti Sampon olisi pitänyt sijoittajan valtakirjalla ilmoittaa osingonmaksajalle, että osingon verotus tulee tehdä ao. maiden välisen verosopimuksen mukaisesti. Sampo kuitenkin jätti ilmoitukset tekemättä.
Liikaa perityn osinkoveron kuitenkin voi vaatia jälkikäteenkin maksumaasta takaisin, mutta Sampo kieltäytyy tätä tekemästä. Käyttämäni tilintarkastajan KPMG:n mukaan ”yksittäisen osingonsaajan kannalta lähdeveron palautuksen hakeminen on usein teknisesti vaikeaa, aikaa vievää ja toisinaan kustannukset voivat nousta niin korkeiksi, että tämä ei ole edes taloudellisesti tarkoituksenmukaista. Kaikkein tarkoituksenmukaisin keino olisi, että varainhoitaja tms. hakisi lähdeveronpalautusta valtakirjalla.”.
Tein tästä Sampon laiminlyönnistä valituksen Arvopaperilautakuntaan, josta nyt odottelen päätöstä. Kyseessä ei ole vain minun vaan tuhansien piensijoittajien kaksinkertaisen verotuksen oikaiseminen ja varainhoitajan vastuu asiassa.
Ja vielä lopuksi. Vaikka pitäisi olla juuri päinvastoin, niin oikeasti kaikkien puheena olevien ja monien muidenkin (kela, lapsilisä, eläke jne) asioiden hoitaminen näyttää olevan radikaalisti vaikeampaa EU-maiden kesken kuin niiden ulkopuolella.
Olavi Tupamäki
Dipl.ins.
|
15.4.2011 13:19
Päinvastoin, kuin kirjoittaja väittää artikkelissa Bensiini vai diesel? (TT4/2011), dieselpolttoaineen CO2 päästöt ovat poltettua litramäärää kohti n. 13 % suuremmat kuin bensiinin.
Näinollen käyttömaksu ei suosi dieselautoa, jos litramääräinen kulutus/100 km on molemmilla yhtä suuri. Lisärasitteena on käyttövoimavero.
Vertailussa on unohdettu bensiinikäyttöinen hybridiauto, joka kulutuksen ja CO2-päästöjen perusteella on ylivoimainen annettuihin esimerkkeihin verrattuna.
Normipäästö on alle ajoneuvoverotaulukon alimman arvon eikä käyttöveroa ole. Kaupunkikulutus on jopa maantieajoa pienempi, koska katkoajossa jarrutus- ja hidastusenergia saadaan avustamaan lähtökiihdytystä. Pehmeä liikkeellelähtö ja nykimätön ajo portaattoman voimansiirron ansiosta. Kahden moottorin vääntö kiihdytyksessä.
Pysäköinti Helsingissä puoleen hintaan. Hankintahinta on vielä korkeahko Suomen autoverotuksen takia, mutta myös jälleenmyyntiarvo on hyvä. Ammattiautoilijat ovat jo keksineet hybridin.
Tapio Halminen, 34 tkm hybridillä
|
22.12.2010 12:21
Helsingin Sanomissa oli 19.12.2010 kirjoitus "Hätäviestien lähettäminen viivästyy ja on mahdollinen vasta 2015".
Kriisiviestintä todetaan tärkeäksi kun kriisi on tapahtunut, esimerkkeinä voidaan mainita Tsunami ja Nokian juomavesi. Olisikin tärkeää, että mahdollisen kriisin tiedottamiseen voitaisiin valmistautua. Tähän on tekniset edellytykset jo olemassa.
Kun Tsunamin tapahtui, toteutettiin Kirkkohallituksen toimesta seurakunnille tilanteeseen kohdistuvaa ohjeistusta massajakeluna. Valmiudet ryhmätekstiviesteihin oli jo silloin olemassa.
Nokian juomavesi kriisin jälkeen tiedotimme suurimpien kuntien hallintoon monikanavaisesta ryhmäjakeluun soveltuvasta ohjelmistosta, jolla voi lähettää tekstiviestejä, faxeja, sähköposteja ja fyysisiä kirjeitä vaikka kaikkia samanaikaisesti. Hintakin on edullinen alle 2000,00€ / käyttöpaikka.
Viestijärjestelmät eivät ole suoraan istutettu hätäkeskuslaitosten tarpeisiin, joten ne eivät täytä pelastuslaitosten kriisiviestintätarpeita. Ne kuitenkin mahdollistavat tehokkaan, useamman kanavan tiedottamisen, jota voidaan käyttää tíedotteiden jakeluun liittyvissä tarpeissa.
Kun valtakunnallinen kriisiviestintäjärjestelmä on valmistunut, voidaan tilapäistarpeisiin hankittua viestintätekniikkaa käyttää tulevaisuudessa varajärjestelminä.
Vidois Oy
Risto Lehtinen
Toimitusjohtaja
|
21.10.2010 9:17
Kuntien tietohallintoa kehittämällä saadaan säästöjä ja kuntien tietohallinto pitää kehittää. Kehittämisessä vaarana on, että kehittämiskustannukset ovat valtavat ja aikataulu hyvin pitkä. Aiheesta kirjoitettiin lokakuun Taloustaidossa.
Kirjoituksessa mainittiin, että elinkaari ohjaa palveluja. Tämä pitää paikkansa vain osittain eli perusturvassa ja sivistystoimessa, muissa kunnan palveluissa tällä ei ole merkitystä.
Toinen ihmetystä herättävä asia on, että kuntien koneet ”naitetaan” sekä keskenään että valtionhallinnon kanssa.
Toki integraatiota pitää lisätä, mutta mielestäni olisi myös siirryttävä järjestelmissä malliin, joissa niitä käytetään entistä enemmän internetin kautta. Tarkoitan esimerkiksi hallinnon järjestelmissä NetVisor-tyyppistä ohjelmistoa, joka pyörii palvelukeskuksessa ja sitä voidaan käyttää kunnan omien työntekijöiden toimesta tai ostaa myöskin ”näppäilytyö” palvelukeskukselta.
Tärkeintä olisi saada etenkin pienen kuntien ”konesalit” pois, sillä niistä harvat ovat kovinkaan hyvin rakennettuja. Eli ”naitetaan” ensin mahdollisimman monen kunnan tiedot samoille palvelimille.
Toki kuntien tietojärjestelmät perustuvat osittain jopa 1970-luvun Kunnallistieto Oy.n aikaan, joten uusimistarvettakin on. Se lisää myöskin järjestelmien lukumäärä, kun kaikki uudet toiminnot tehdään erillisellä järjestelmällä.
Toki mainitusta 200 järjestelmä valtaosa on pienen käyttäjäjoukon käytössä.
Vastoin yleistä käsitystä olen sitä mieltä, että kuntien tietojärjestelmät ovat yksinkertaisia verrattuna yritysten tietojärjestelmiin. Tapahtumamäärät ovat pieniä, perustiedot ovat helposti hallittavia ja sisältävät vähän tietoa ja muutokset ovat vähäisiä.
Mikäli palvelukeskusmallia lähdettäisiin toteuttamaan, hanke kannattaisi pilkkoa esim. seuraavasti: Hallinto, Perusturva, Sivistystoimi, Tekninen toimi, hankintatoimi ja logistiikka, Maaseututoimi, Arkistointi ja asianhallinta, Demokratiapalvelut, Nettipalvelut, Raportointi.
Raportoinnilla on merkittävä rooli, koska sitä kautta yhteydet useimpiin kuntien ulkopuolisiin tahoihin saadaan helposti järjestettyä.
Nykyaikaiset raportointijärjestelmät takaavat monipuoliset mahdollisuudet tiedon poimintaan, yhdistelyyn ja jakeluun halutulla tavalla ja formaatilla eikä niille ole ongelma nopeasti käsitellä satojakin miljoonia tapahtumia. Silloin avoimuus perusjärjestelmien rajapinnoissa ei ole niin olennainen asia.
Kun yksi sovellusalue on saatu valmiiksi, niin siihen siirretään kunnat maakunnittain siten, että esim. alle 10 000 asukkaan kunnat siirretään ensin. Suurimmat kaupungit on harkittava jatkaako ne omilla palvelukeskuksillaan ja integraatio hoidetaan raportoinnin kautta rakentamalla yksilölliset liittymät.
Kuntien tietojärjestelmistä puhuttaessa on muistettava, että monet asiat hoidetaan nykyisin kuntayhtymien tai jonkin muun kuntien välisen yhteistyömuodon kautta ja nekin on huomioitava muutoksessa.
Tapio Viljanen
|
18.10.2010 9:31
Suomalaiset ovat ottamassa omakseen mobiililaitteisiin tulevat markkinointiviestit. Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Markkinoinnin ja Johtamisen laitoksen suurtutkimuksen mukaan neljä viidestä (84 %) suomalaisesta kuluttajasta suhtautuu myönteisesti matkapuhelimien kautta tuleviin markkinointiviesteihin.
Tämä on jo johtanut alalla hätäisimmät kysymään, miksi kotimaiset yritykset eivät ole heränneet hyödyntämään mobiilikanavaa markkinointipaletissaan. Mitkä voisivat sitten olla ne kasvun ajurit, jotka voisivat kiihdyttää mobiilimarkkinointia maassamme?
Nostan esille viisi tekijää. Ensimmäiseksi, kansainvälisten vertailujen mukaan mobiilimarkkinointi on vahvalla kasvu-uralla muun muassa Iso-Britanniassa, Saksassa ja Yhdysvalloissa. Viime vuosina Iso-Britanniassa mobiilimarkkinointi on tasaiseen tahtiin kaksinkertaistanut siivuaan koko markkinointikakusta. Tuoreen Asiakkuusmarkkinointiliiton tutkimuksen mukaan kolme neljästä suomalaisesta on jo saanut markkinointiviestejä matkapuhelimensa näytölle viimeisten kuuden kuukauden aikana.
Esimerkiksi amerikkalaiset kuluttajabrändit McDonalds ja Starbucks ovat jo oivaltaneet, että mobiilikanava tarjoaa markkinoijille uuden keinon tavoittaa asiakkaat kiinnostavalla tavalla ja oikealla hetkellä.
Kampanjaviesti saattaa mennä ohi asiakkaalta muiden kanavien kautta. Viime syksynä kahvilaketju Starbucks käynnisti Yhdysvaltojen tähän asti suurimman mobiilimaksuhankkeen, jonka myötä kuluttajat ovat voineet maksaa mobiililla kanta-asiakaskortilla yli tuhannessa Starbucksin kahvilassa. Mobiilimaksusovellus mahdollistaa saldon tarkistuksen, rahan lataamisen kortille ja maksusuoritusten tekemisen sekä myös tehokkaan personoidun markkinoinnin.
Toiseksi, Internet on sujahtanut jo jokaisen taskuun. Joka viides (19%) suomalaiskuluttaja selaa päivittäin Internetiä äly- tai käsipuhelimen kautta. Ja joka kolmas Facebook-kävijä siirtyy päivittämään statustaan matkapuhelimensa kautta.
Kolmanneksi, markkinoijat ovat liittäneet perinteisesti mobiilimarkkinointiin voimakkaita, mutta usein turhia ennakkoluuloja. Yksi suurtutkimuksen päätuloksista osoittaa, että kuluttajat suhtautuvat kampanjaviesteihin positiivisesti ja uskovat niiden tarjoavan hyötytietoa. Merkittävää on se, että kielteisesti mobiilimarkkinointiin suhtautuu vain noin 15 prosenttia suomalaisista.
Vastaavasti TNS Atlaksen (2008) mukaan joka viides (20 %) suomalainen suhtautuu kielteisesti yleisesti mainontaan.
Neljänneksi, kotimaisten markkinoijien pitäisi suunnitella mobiilimarkkinointia enemmän asiakastarvelähtöiseksi kuin mainosmaiseksi. Asenne asiakastarpeisiin liittyviin viesteihin on positiivisempi verrattuna tuotekeskeisiin mainoksiin. Tämän seurauksena mobiilimarkkinointi toimii ostoon tähtäävissä taktisissa kampanjoissa perinteistä mainontaa tehokkaammin.
Viidenneksi, maamme markkinointiala tarvitsee nyt uusia ennakkoluulottomia ratkaisuja, jotka perustuvat olemassa olevien ja potentiaalisten asiakkaiden palvelemiseen sekä asiakassuhteen vahvistamiseen. Kansainvälisessä vertailussa meidän tulee olla jatkossa eturivin maiden joukossa, kun hyödynnämme mobiilimarkkinoinnin sovelluksia.
Jukka Hyttinen
toimitusjohtaja
SN4Mobile Oy
|
1.9.2010 13:38
Jälleen kerran innolla ja riemastuksella luin Taloustaidon. Hyvä lehti.
Pikkujututkin kiinnostavat. Kuten tämä, että ”Muista tyhjentää tietokoneen välimuisti”.
Tästä tulee mieleen kaksi asiaa. Ensin, on hyvä muistuttaa niitä joilla muisti pätkii. Mutta jos muisti ei pätki, mutta ei tiedä, miten välimuisti tyhjennetään. Tai muut netin ohjeistukset. Sanat ovat tuttuja mutta asia ei avaudu. Muissakin yhteyksissä on tullut tavaksi antaa ohjeistuksia, että tee se ja tee tämä. Mutta ei sanota, että miten sen teet.
Kokeilin kolmen pankin sivuja, että miten ohjeistetaan ”välimuistin tyhjentäminen”. Nordeassa en havainnut äkkiseltään mitään ohjeistusta, OP:ssa oli jonkinmoinen, jos osasi hakea ohjeita, vaati osaamista. Sampo Pankissa oli melko hyvät tumpelo-ohjeet, jos tiesi oman laitteensa ja liittymänsä käyttämät versiot ja terminologian. Vanhempi sukupolvi ei yleisesti ottaen näitä osaa käyttää ollenkaan.
Nimittäin: varmaan tavaramerkkisuojan tms. vuoksi selaimet eivät saa käyttää samoista asioista samoja nimiä. Eri selaimissa evästeiden tai sivuhistorian poisto tarkoittavat eri asioita. Ei ole selvää, että kun jotain poistaa, mitä kaikkea poistuu saman tien. Eikä vain eri selaimissa vaan myös samoissa selaimissa. IE:n eri versioissa on kullekin omat välimuistin tyhjennysohjeensa, ja jos oma versio on liian vanha, ohjeita ei ole ollenkaan.
Yleiskäytössä olevissa koneissa (kirjastot, nettikahvilat yms.) välimuistin tyhjennys on nuorille helppoa, jos muistaa.
Mutta entäs kotikoneissa: kun poistat jotain välimuistia pankkisalaisuuden takia, poistat ehkä samalla suosikkisivusi, jotka sitten joudut lataamaan uudestaan, vaikka reittioppaan tai säätiedot tai omat uutissivusi. Tai kaikki totutut sivusi.
Suomessa(kin) on satoja tuhansia 65+ ikäisiä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyttäneet tietokonetta, eikä heillä sellaista ole (tai on sukulaisen tuoma häirikkölaite nurkassa). He eivät oikeastaan tiedä internetistä tai verkkopankista kuin perustoiminnot. Siinä menee varmaan 40 vuotta, kun pankkiasiakkaiksi tulee tietotekniikkaa kokonaan päivittäin osaava sukupolvi. Entäs niille, jotka ovat jääneet ulkopuolelle? Heille korotetut maksut, olet ikään kuin rikollinen, kun et ole tietoyhteiskunnassa, rangaistaan lisäkustannuksella per toimenpide.
Tai ylipäänsä: Microsoft Officen kapasiteetista Excel- ja Powerpoint-sovelluksista on käytössä reilusti alle 10 %. Suurin osa Officen käyttäjistä ei ole koskaan avannut Exceliä tai Powerpointia, usea ei edes Wordia. Heille tarjotaan e-laskuja, siis mitä? Verkkopankkia monetkin käyttävät, mutta kun pitää arkistoida, luokitella, muistuttaa, ja hankkia tulostin, oikea kotikonttori, kustannukset kotiin, yhteensopivuus uudistettava lyhyin väliajoin, viiden vuoden tallennusvelvoite toimii siten että kotikonttorissa on hankittava uudet ohjelmat tai peräti laitteet …..
Suomi on tietoyhteiskunta vain teknologian, mutta ei käytön puolesta.
Hurraata löytyy strategioille ja käsitteellisille (teoreettisille) tulevaisuuskuville, mutta käytännön osaamiselle ei löydy kannatusta.
Juha V.
|
7.4.2010 8:04
Olen eläkkeellä ja työssä. Osakkeet kiinnostavat lähinnä siksi, että haluan olla valveutunut ja osallistuva tämän yhteiskunnan jäsen. Vähäisiä osakemääriä minulla on ollut 50-luvulta saakka. Pankkeja on kaatunut ja suuryhtiöitä on syntynyt ja kuivunut. Olen kaikenkaikkeaan hieman voitolla, mutta voisi olla toisinkin.
Minua huolestuttaa, että Taloustaito melko hulvattomasti suosittelee osakkeita yksityistalouksien säästämisen perustaksi.
Kokeillakseni Evli-pankin esitteessään erittäin myönteiseksi maalailemaa osakesäästämistä verrattuna sukanvarsisäästämiseen, aloitin pienimmllä aloituspanostuksella ja kuukausierällä. Sinnikkäästi jatkoin 10 vuotta ja nyt olen säästöihin nähden n 25 % miinuksella, muutama kuukausi sitten lähes 50 %.
Voisihan Taloustaitokin asiantuntijoineen tehdä samanlaisia kokeiluja ihan oikeasti eikä virtuaalisesti. Onhan niitä tehtykin vaihtelevin, joskus hassuin tuloksin.
Mielestäni iso osa osakesijoittamisen onnistumisista johtuu toisten epäonnistumisista, ja kuva osakesijoittamisen auvoisuudesta johtuu vain onnistumisien ja valittujen ajanjaksojen tulosten raportoinnista.
Muistettava on, että rahastojen kauppiaat ja osakkeiden välittäjät tekevät työtään omaksi elannokseen.
Edellä olevan esitän tietoisena siitä, että riskittömyyttä ei ole missään asiassa, (riski)pääomia kaikkeen tekemiseen tarvitaan ja ns. vauraus toistaiseksi lisääntyy jollakin tavalla jaettavaksi. Mutta haluaisin, että yksityisiä talouksia ja pienyrittäjyyttä edustavassa aviisissa selkeämmin tuotaisiin esiin myös osakesijoittamisen riskit, joita asiantuntijuuskaan ei täysin poista, vaikka asiantuntemattomuus lisää.
Jaakko Taalas
Mikkeli
|
12.1.2010 10:57
Katso-tunniste on niin hankala, ettei kukaan järkevä ihminen voi olla sitä keksinyt eikä käyttää.
Se tulee poistaa viipymättä ja korvata tunnistus pankkitunnuksilla. Kuka nyt haluaisi väärentää identiteettinsä ja maksaa lisää veroja?
Myös valtiovarainministeriö voisi kieltää ko. tunnisteen veronmaksajalle hankalana!
Kokeilkaapas hankkia noita salasanoja joita pitää olla 4 kpl ja vielä pankkitunnus. Siinä ajassa olisi ajanut Helsinkiin ilmoittamaan veronsa paperilla.
Miten verottaja on voinut syyllistyä moiseen? Kuka on rahastanut?
"Yritysveronmaksaja"
|