Verot maailmalla

24.5.2012

Kanada verottaa maltillisesti

Kanadan kokonaisveroaste alittaa lievästi  OECD-maiden keskiarvon,  eli  verotus, työn verotus  mukaan  lukien, on  varsin  maltillista. Valtaosa verotuotoista kerätään työn ja kulutuksen veroilla, sillä sosiaaliturvamaksuilla on verojärjestelmässä vain vähäinen rooli.

Ottawa

Kanadassa on 33,5 miljoonaa asukasta. Maan pääkaupunki on Ottawa.

Kanadan talous on selvinnyt kansainvälisestä talouskriisistä melko pienin vaurioin muun muassa hallituksen ja provinssien elvytyksen, vahvan kotimaisen kulutuksen ja vähäisen julkisen velkaantumisen ansiosta. Asuntomarkkinoiden ylikuumentuminen on lieventynyt hallitusti.

Kanadan liittovaltion ohella kaikilla provinsseilla ja maakunnilla on oikeus kerätä tuloveroja, joten tuloverot vaihtelevat asuinpaikan mukaan.

Kanadan verojärjestelmä sisältää myös lukuisia verovähennyksiä, kuten esimerkiksi perus- ja puolisovähennyksen sekä lapsiperheille ja työssäkäyville suunnatut verohyvitykset.

Tulonhankkimisvähennystä muistuttavan työllisyyshyvityksen ohella Kanadassa on otettu käyttöön vuonna 2007 pienituloisille suunnattu ansiotulohyvitys (working income tax benefit).

Lasten taidetoiminnasta hyvitystä

Palkansaajan tuloverotus pysyi vuonna 2011 suurin piirtein ennallaan. Liittovaltion tuloveroasteikon tulorajoja ja useimpia vähennyksiä tarkistettiin 1,4 %:lla ylöspäin. Sen lisäksi säädettiin muutama uusi hyvitys, kuten hyvitys lasten taide- tai virkistystoiminnan kustannuksista ja esimerkiksi verohyvitys vapaaehtoisesta palomiestoiminnasta.

Eläkemaksu pysyi ennallaan 4,95 prosentissa, mutta työttömyysvakuutusmaksu nousi hieman 1,78 prosenttiin.

Toukokuussa 2011 maahan valittu konservatiivijohtoinen enemmistöhallitus aikoo saattaa julkisen talouden tasapainoon vuoden 2014 aikana eli vuotta edellistä hallitusta aikaisemmin.

Tästä huolimatta hallitus on päättänyt laajentaa eräitä kasvua tukevia verohyvityksiä ja projekteja. Palkansaajien tuloverot pysynevät kuluvalla hallituskaudella ennallaan.

Yhteisöverokanta keveni vuoden 2011 alussa 18 prosentista 16,5 prosenttiin, ja vuonna 2012 se laski vielä 15 prosenttiin.

Lähteet: Canada Revenue Agency, Department of Finance Canada 2011, IBFD 2009, OECD 2011a, OECD 2011b

Tutustu: Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011 

Kuva: Istockphoto.com

 

 

 

Plus 8
Minus 0

Verot

13.5.2013
Hallintaoikeus pienentää perillisille tulevan perintöosuuden arvoa ja siitä maksettavaa...
6.5.2013
Verottaja tekee kunnallisverotuksessa henkilön puhtaasta ansiotulosta kunnallisverotuksen...

Taloustaidon verojuristit

16.5.2013
Olen ostanut uuden rivitalohuoneiston 25.10.2011. Asunto valmistui toukokuun lopulla 2012....
2.5.2013
Kuolinpesässä on neljä osakasta. Isämme ja kaksi osakasta asuivat talossa, jossa tehtiin kesällä...

Verot maailmalla

29.4.2013
Muiden Pohjoismaiden tapaan Norja on korkean kokonaisveroasteen maa, jossa öljyn ja kaasun jalostus...
18.4.2013
Britannian veroaste liikkuu EU:n keskiarvon tuntumassa. Progressiivinen työn verotus on kevyttä,...

Vierasblogi