Glögi, toti ja kaakao - makuja mausteista
Parhaat kuumat juomat valmistat helposti itse, jolloin voit maustaa juoman mielesi mukaan. Mausteissa voi käyttää mielikuvitusta.
Monet mausteista ovat toki joulusta tuttuja, kuten neilikka ja kaneli, mutta sekaan sopivat myös eksoottisemmat mausteet, vaikkapa inkivääri, tähtianis tai muskotti. Seuraavassa erilaisia kuumia juomia, joilla taltutat varmasti pakkasen. Ohjeet ovat neljälle hengelle.
Mausteinen viiniglögi
pullollinen punaviiniä (edullinen perusviini käy hyvin, esim. chileläinen merlot)
kanelitanko
pala inkivääriä kuorittuna
muutamia neilikankukkia
pari tähtianista
1 appelsiinin kuori (huom. pese appelsiini hyvin)
1 dl mustaherukkamehua
(sokeria)
Laita kaikki ainekset kattilaan ja kuumenna varovasti. Älä anna kiehua. Lisää sokeria maun mukaan.
Samalla reseptillä saat tehtyä myös valkoviiniglögin. Vaihda tällöin viini valkoiseksi ja mustaherukkamehu omenamehuun.
Rommitoti
kuumaa vettä
sokeria (tummaa sokeria)
sitruunaa (huom. muista pestä sitruuna)
Kiehuta vesi. Laita laseihin 2 tl sokeria. Puserra 1 sitruunanlohko sekaan ja laita myös lohko lasiin. Lisää rommia maun mukaan (n. 4 cl) ja täytä lasit kuumalla vedellä. Rommitotiin kannattaa käyttää hyvälaatuista rommia, jossa itsessään on hyvä maku. Muutaman vuoden kypsytetty rommi on parasta.
Samalla reseptillä voit tehdä myös rommiteen, korvaamalla kuuman veden haudutetulla mustalla teellä.

Rommikaakao
1 dl kaakaojauhetta, esim. Van Houten
1 litra kevytmaitoa
sokeria
kardemummaa
(kermavaahtoa)
Kuumenna maito ja vispaa sekaan kaakaojauhe.
Lisää sokeria maun mukaan sekä hieman kardemummaa (voit myös ripotella kardemumman juoman päälle, mikäli koristelet mukit kermavaahdolla).
Kaakaon sekaan sopivat myös muut ”terästeet”, esimerkiksi minttuviina tai brandy.
Sokeristen alkoholien kohdalla jätä itse kaakao vähäsokeriseksi.
Lämmin aperitiivi (1 annos)
2 cl Grand Marnier
2 cl Cointreau
4 cl Dubonnet
10 cl kuumaa vettä
Kaada alkoholit lasiin ja täytä kuumalla vedellä. Koristele appelsiininsiivulla.
Risto Karmavuo
Kuvat: Istockphoto.com