Verotus

7.9.2010

Tarkista verotuspäätöksesi

Keväällä lähetetty esitäytetty veroilmoitus sisälsi verotuspäätöksen eli selvityksen verotuksesta.  Veroilmoitustaan korjanneet saavat uuden verotuspäätöksen syksyllä.

Uusi verotuspäätös lähetetään niille, jotka ovat korjanneet tai muuttaneet veroilmoitustaan. Saat uuden verotuspäätöksen myös, jos verohallinto on saanut muualta lisätietoja verotukseesi.

Uuden verotuspäätöksen saat myös, jos olet maksanut ennakon täydennysmaksua tai jäännösveroa huhtikuun ja 30. syyskuuta 2010 välisenä aikana. Uudessa verotuspäätöksessä nämä suoritukset on huomioitu veron ja koron määrässä. Uusi verotuspäätös lähetetään lokakuun loppuun mennessä.

Jos esitäytetyssä veroilmoituksessa näkyvät tiedot eivät muutu, et saa uutta verotuspäätöstä. Esitäytetyn veroilmoituksen mukana tullut verotuspäätös ja siitä ilmi käyneet jäännösverot tai palautukset jäävät voimaan. Myös jäännösverojen maksamiseen tarvittavat tilisiirtolomakkeet löytyvät esitäytetyn veroilmoituksen liitteenä.

Jos et ole saanut uutta verotuspäätöstä, vaikka olet täydentänyt esitäytettyä veroilmoitusta, ota yhteyttä omaan verotoimistoosi. Etenkin jos olet tehnyt sellaisia vaatimuksia, jotka on esitettävä ennen verotuksen päättymistä, ole tarkkana, että saat verotuspäätöksen tarkistettavaksesi ennen lokakuun loppua.

Onko korjauksesi huomioitu oikein?

Tarkista verotuspäätöksestäsi kyseisen tulon tai vähennyksen kohdalta, että korjauksesi on tehty vaatimallasi tavoin, esimerkiksi vähennys on hyväksytty vaatimuksesi suuruisena tai lisäämäsi tulot oikean määräisinä. Tarkista myös maksamiesi ennakontäydennysmaksujen tai maksettavaksi tulevien jäännösverojen määrät.

Ansiotulot ja niistä tehtävät vähennykset

Ansiotuloista tehtävien vähennysten kohdasta löydät kodin ja työpaikan välisten matkakustannusten määrän sekä tulonhankkimisvähennyksen ja tulonhankkimiskulut.

Kodin ja työpaikan välisestä matkasta sai vuonna 2009 vähentää kuluja enintään 7 000 euroa. Omavastuu oli 600 euroa. Oman auton käytön perusteella vähennystä sai 0,24 euroa kilometriltä tai, jos käytössä oli työsuhdeauto, 0,20 euroa kilometriltä.

Tulonhankkimisvähennys on viran puolesta myönnettävä vähennys. Vähennys vuonna 2009 oli 620 euroa tai enintään palkkatulon määrän verran. Jos palkkatulot olivat yli 620 euroa, saat vähennystä 620 euroa. Jos vaatimiasi vähennyskelpoisia todellisia kuluja on ollut enemmän kuin 620 euroa, verovähennys myönnetään todellisten kulujen mukaisena. Asunnon ja työpaikan väliset matkakustannukset, työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksut ja työttömyyskassamaksut vähennetään kuitenkin erikseen.

Pääomatulot ja luovutustappiot

Jos olet tehnyt muutoksia pääomatuloihin esimerkiksi ilmoittanut lisää luovutusvoittoja tai -tappioita tai osinkotuloja, tarkista niiden oikea määrä kohdasta Pääomatulot ja luovutustappiot. Luovutusvoitoista tai -tappioista kannattaa tarkistaa erityisesti, että laskelmat on hyväksytty ilmoituksesi mukaisesti ja mahdolliset tappiot on vahvistettu.

Ilmoittamasi vuokratulot löytyvät pääomatulojen kohdasta nettomääräisinä. Vuokraustoiminnan tappio löytyy Pääomatuloista tehtävistä vähennyksistä.

Pääomatulot kohdasta löytyy myös osinkojen pääomatulo-osuus. Osinkojen bruttomäärän näet verotuspäätöksen lopusta kohdasta Erittely osingoista ja osuuspääoman koroista. 

Pääomatuloista tehtävät vähennykset

Arvopapereiden ja -osuuksien hoito- ja säilyttämismenot löytyvät 50 euron omavastuulla vähennettyinä kohdasta Pääomatuloista tehtävät vähennykset.

Alijäämähyvitys

Mikäli olet korjannut esitäytetylle veroilmoitukselle pääomatuloista tehtäviä vähennyksiä niin paljon, ettei niitä voida vähentää pääomatuloista, tai jos sinulla ei ole pääomatuloja, tarkista verotuspäätöksestäsi alijäämähyvityksen määrä.

Jos pääomatuloihin kohdistuvat menot ylittävät pääomatulojen määrän, syntyy alijäämä. Alijäämähyvitys on 28 prosenttia alijäämästä. Ensiasunnon korkojen osalta alijämähyvitys on kuitenkin 30 prosenttia alijäämästä. Alijäämähyvityksen korotus myönnetään enintään ensiasunnon käyttöönottovuodelta ja yhdeksältä sitä seuraavalta verovuodelta.

Alijäämähyvitys vähennetään ansiotulosta menevästä verosta. Alijäämähyvityksellä on euromääräinen yläraja. Siltä osin kuin alijäämähyvitystä ei ole saatu tehtyä, alijäämästä on vahvistettu pääomatulolajin tappio tulevia vuosia varten.

Kotitalousvähennys

Jos olet tehnyt kotitalousvähennysvaatimuksen käyttämässäsi asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa vuonna 2009 teettämäsi, kotitalousvähennykseen oikeuttavan työn perusteella, tarkista että vaatimus on hyväksytty oikein. 

Vähennyksen oikeuttavat kustannukset verovuonna 2009 olivat 60 prosenttia ennakkoperintärekisteriin merkitylle yritykselle maksetusta arvonlisäverollisesta työkorvauksesta tai 30 prosenttia maksetusta palkasta sekä palkkaan liittyvät sivukulut kokonaisuudessaan (työnantajan sosiaaliturvamaksu, pakollinen työeläkemaksu, tapaturmavakuutusmaksu, työttömyysvakuutusmaksu ja ryhmähenkivakuutusmaksu).

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä verovuonna 2009 oli 3 000 euroa ja omavastuu 100 euroa.

Virheellinen verotuspäätös

Jos virheitä löytyy, ilmoita niistä välittömästi verottajalle. Jos kyse on muusta kuin tulkintakysymyksestä, voit saada muutoksen tehtyä vielä ennen verotuksen valmistumista lokakuun loppuun mennessä. Muussa tapauksessa voit saada virheellisyydet korjattua vain oikaisuvaatimuksen laatimalla.

Jäikö jotain vielä vaatimatta?

Jos huomasit verotuspäätöstä tarkistaessasi puutteita, voit tehdä täydennyksiä veroilmoitukseesi vielä lokakuun loppuun saakka. Toimeen kannattaa ryhtyä kuitenkin mahdollisimman pian, jotta verottaja ehtii korjata verotuksesi hyvissä ajoin.

Joidenkin vähennysten saaminen ei onnistu enää lokakuun jälkeen. Tällainen vähennys on esimerkiksi elinkeinotoiminnan tai maatalouden tulolähteen tappion vähennysvaatimus pääomatuloista. Vähennystä pitää vaatia ennen kuin vuoden 2009 verotus valmistuu eli hyvissä ajoin lokakuussa.

Myöskään vähennysvaatimusten jakautumista puolisoiden kesken ei voi muuttaa enää lokakuun jälkeen, vaan valinta on tehtävä nyt. Esimerkiksi alijäämähyvityksen siirtämistä puolisolle on vaadittava ennen verotuksen päättymistä.

Harri Rajala

Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton lakimies

Lue myös:Tulonhankkimiskulut verottajan syynissä

Plus 15
Minus 0

Kommentit:

Kommentit: 1 - 2 / 2 Sivu: 1 / 1 1
Anonymous | 12.9.2010 9:20
Hei!
Jos olen ilmoittanut konkurssiin menneen firman osakkeet tappioksi veroilmoituksessani ja nyt olen kuullut, että ko. firma ponnistelee uudelleen ylös. Sitä tuleeko siitä vielä pörssiyhtiö, ei ole tietoa.

Miten menetellään, jos ko. firma palaakin takaisin markkinoille?
Leena Kurkinen | 13.9.2010 9:48
Veronmaksajain Keskusliiton jäsenet saavat maksutonta veroneuvontaa arkisin klo 9–14 numerossa 03010 5510. Puhelu maksaa vain soittajan oman liittymän perusmaksun verran. Muut kuin jäsenet voivat soittaa maksulliseen neuvontapuhelimeen, 0600 1 7100 (2 euroa/min + pvm/mpm).

Leena Kurkinen, Veronmaksajain Keskusliitto
: *
: *
Tarkistusluku
=

Testaa tietosi

Taloustaito-visa

Verot

2.2.2012
Läheskään kaikilla työpaikoilla ei ole omaa työmaaruokalaa. Tällöin työnantaja voi tarjota...
30.1.2012
Valtion tuloveroasteikon alin porras on 16 100 euron kohdalla vuonna 2012. Kun työtulovähennys ja...
26.1.2012
Tavallisen osakesäästäjän saama osinko pörssiyhtiöstä on osittain verovapaata ja osittain...

Verot maailmalla

30.1.2012
Belgia on korkean kokonaisveroasteen maa, jossa pääosa veroista kerätään palkansaajien ja yritysten...
17.1.2012
Alankomaiden veroaste liikkuu hieman EU:n keskiarvojen yläpuolella. Veroaste jakaantuu melko...

Taloustaidon verojuristit

2.2.2012
Hoidan kuolleen puolisoni perunkirjoituksen. Puolisollani oli käyttämättömiä työsuhdeoptioita...
26.1.2012
Olen ollut naimisissa nykyisen kumppanini kanssa. Erosimme muutama vuosi sitten. Eron jälkeen ja...

Amex