Verotus

22.7.2010

Luopumisessa ei kannata vitkutella

(verot) Jos perinnöstä tai testamentista aikoo luopua esimerkiksi lastensa hyväksi, luopumisessa ei kannata vitkutella.

Jos nimittäin katsotaan, että perijä tai testamentin saaja on jo ryhtynyt perintöön, määrätään luopujalle joka tapauksessa perintövero koko perinnöstä, ja sille, joka omaisuuden luopumisen jälkeen saa, lisäksi lahjaverot.
Perintöön ryhtymisellä tarkoitetaan sitä, että perijä on alkanut käyttää omistajalle kuuluvia oikeuksia.

Perinnön tai testamentin vastaanottamista ei vielä ole rupeaminen toimiin, joita laki edellyttää. Jonkun perillisenhän on pakko ottaa pesä hoitoonsa ja hallintaan ja ryhdyttävä toimenpiteisiin perunkirjoituksen toimittamiseksi.

Perinnön vastaanottamista ei ole myöskään perunkirjoitukseen osallistuminen.

Ei ole mitään ehdotonta ylärajaa ajalle, jonka kuluessa perinnöstä voisi vielä luopua ilman pelkoa verotuksesta. Mitä enemmän aikaa kuluu, sitä vaikeampi kuitenkin on välttää veroja.

Selvää on, että luopuminen ei ole mahdollista veroseuraamuksitta enää vuosien päästä, vaikka pesä olisi jakamatta. Luopumisen ei kuitenkaan tarvitse tapahtua viimeistään perunkirjoitustilaisuudessa, vaan on yleensä mahdollista vielä senkin jälkeen. Mutta viivyttely lisää veroriskiä. 

Sama koskee testamenttia. Jos testamentista aikoo luopua, se kannattaa tehdä mahdollisimman pian.

Vaikka testamentin olisi jo ehtinyt antaa tiedoksi lakimääräisille perillisille, luopuminen on mahdollista vielä senkin jälkeen. Ajan kuluminen voi kuitenkin olla merkki siitä, että tosiasiassa on jo ottanut testamentin vastaan.

Päivi Kaari

 

Plus 4
Minus 0

Kommentit:

Kommentit: 0
: *
: *
Tarkistusluku
=

Raha

Verot

10.9.2010
Henkilön kotikuntaa ei kerrota enää julkisissa verotiedoissa. Kotikunnan tilalla kerrotaan maakunta...
9.9.2010
Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus otetaan käyttöön 1.4.2011. Käännetyssä...
7.9.2010
Keväällä lähetetty esitäytetty veroilmoitus sisälsi verotuspäätöksen eli selvityksen verotuksesta....