Pitkäaikaistyöttömälle on tulossa helmikuun alussa oikeus vanhuuseläkkeeseen jo 62-vuotiaana ilman varhennusvähennystä. Tämä oikeus koskee arviolta 3 000:ta pitkäaikaistyötöntä vuoden 2012 aikana.
Vanhuuseläke voi koostua työeläkkeestä, kansaneläkkeestä ja takuueläkkeestä. Kansaneläkettä ja takuueläkettä voi saada, kun työeläke jää pieneksi.
Oikeus vanhuuseläkkeeseen koskee työtöntä, joka täyttää kaikki seuraavat ehdot: hän on syntynyt vuonna 1950 tai sen jälkeen, täyttänyt 62 vuotta ja saanut ansiopäivärahaa tai peruspäivärahaa lisäpäiviltä eläkkeen alkamista edeltävän kuukauden aikana vähintään yhdeltä päivältä.
Vanhuuseläkettä on haettava itse, ja se voi alkaa hakemista seuraavan kalenterikuukauden alusta. Sitä ei saa takautuvasti. Jos esimerkiksi työtön täyttää 62 vuotta tammikuussa 2012 ja hän haluaa eläkkeen alkavan helmikuun alusta, hänen eläkehakemuksensa on oltava työeläkelaitoksessa, Kelassa tai Eläketurvakeskuksessa tammikuun loppuun mennessä.
Työtön voi itse valita, hakeeko hän vanhuuseläkettä 62-vuotiaana tai myöhemmin.
Lisätietoa pitkäaikaistyöttömän vanhuuseläkkeestä Kelan sivuilla.