Näköislehti

Tuorein numero, arkisto ja haku

TT01/12

Voit lukea ja hakea Taloustaidon artikkeleita näköislehdestä, joka sisältää aiempien lehtien arkiston. Näköislehteen pääset Taloustaito.fi -palvelun etusivulta. Näköislehden lukeminen edellyttää Veronmaksajien jäsenyyttä tai lehden tilausta. Etusivulle 

Näytelehti 

Tutustu Taloustaidon näytenumeroon

Seuraava Taloustaito

Seuraava Taloustaito ilmestyy 
15. helmikuuta.

Jaa

29.7.2010

Joka kolmas jättää epäilyttävän tuotteen ostamatta

(kuluttaja) Joka kolmas suomalainen ei osta tiettyä tuotetta, jos ei koe sen alkuperää hyväksyttäväksi.

Tuotteen valmistamiseen liittyvät ympäristö- ja eettiset tekijät vaikuttavat olennaisesti ostajiin erityisesti Ruotsissa, Saksassa ja Suomessa.rantapallo

Ruotsalaisista kuluttajista tuotteita on boikotoinut viimeksi kuluneen vuoden aikana 37 prosenttia. Saksalaisista boikottiin on ryhtynyt 31 prosenttia.

Tilastokeskuksen Ympäristötilasto – Vuosikirja 2010 kertoo, että asenteet boikotointiin vaihtelevat suuresti eri Euroopan maissa. Esimerkiksi monissa Itä-Euroopan maissa kuluttajat eivät pidä tuotteen alkuperää tärkeänä tekijänä ostopäätöstä tehdessään. Esimerkiksi Venäjällä ja Bulgariassa tuotteita on boikotoinut vain 4 prosenttia kuluttajista.

Tuotteiden boikotointi on säilynyt pääosin ennallaan kahden vuoden takaiseen tutkimukseen verrattuna. Ruotsissa ja Saksassa boikotointi on kuitenkin jopa lisääntynyt.

Minna Petäinen

Kuva: Istockphoto.com
 
Plus 1
Minus 1

Kommentit:

Kommentit: 0
: *
: *
Tarkistusluku
=

Pelaa Taloustaito-visaa

Taloustaito-visa

Taloustaidon lista

Taloustaidon lista

Tutustu Taloustaidon listaan. Listalla pörssiyhtiöt pisteytetään useiden tunnuslukujen perusteella.
 

Irtonumero

Taloustaito

Taloustaidon irtonumero 6,80  e.

Katso lähin lehtipiste.