Näköislehti

Tuorein numero, arkisto ja haku

TT0512

Voit lukea ja hakea Taloustaidon artikkeleita näköislehdestä, joka sisältää aiempien lehtien arkiston. Näköislehteen pääset Taloustaito.fi -palvelun etusivulta. Näköislehden lukeminen edellyttää Veronmaksajien jäsenyyttä tai lehden tilausta. Etusivulle 

Näytelehti 

Tutustu Taloustaidon näytenumeroon

Seuraava Taloustaito

Seuraava Taloustaito ilmestyy 
13. kesäkuuta.

Jaa

14.2.2012

Ennätyshintoja ja erikoisuuksia huutokaupoissa

Huutokauppoja maailmalla leimaa tänä vuonna yhä vahvemmin erikoistuminen. Internetin merkitys kasvaa.

Huutokauppavuotta 2011 voisi kuvata luettelolla hämmästyttävistä hinnoista, mitä maailmalla maksettiin mitä erilaisimmista tavaroista. Löytyy esimerkiksi yli 10 miljoonaa euroa maksanut kiinalainen maljakko, miljoonan euron alastonkuva, yli
5 000 euroa maksanut viinipullo.

karahvi

Venäläinen antiikki on kysyttyä maailmalla ja siihen keskittyviä huutokauppoja on niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin, Niissä liikkuu esineitä, joita Suomessa vain harvoin – jos koskaan – nähdään. Tämä Ivan Saltykovin kullattua hopeaa ja cloisonné-emalia oleva liköörikarahvi juomakuppeineen (Moskova 1894) myytiin Sotheby´sin Lontoon huutokaupassa viime kesäkuussa noin 30 000 eurolla.

Vuotta voidaan kuvata myös jo pitemmän aikaa vahvistuneilla trendeillä: maailmalla mennään kohti yhä erikoistuneempia huutokauppoja ja huutokauppatoiminta netissä kasvaa nopeasti.

Netti myös osaltaan mahdollistaa antiikin ja keräilytavaroiden täsmähuutokaupat.

Selkeästi erikoistuneimpia ovat viineihin keskittyvät huutokaupat. Yleishuutokaupoista voi löytyä maalausten ja antiikkihopean ohella niin designia, leluja kuin vintageakin, vaikka niille järjestetään erikois-huutokauppojakin.

Sen sijaan erittäin harvinaista olisi nähdä jossain antiikki-huutokaupassa yhtäkkiä kaupattavan vaikkapa viinipulloa 1900-luvun alusta – vaikka se iältään sinne sopisikin.

Ruotsi Suomea edellä

Ruotsissa järjestetään jo paljon Suomea enemmän erilaisia erikoishuutokauppoja.

Esimerkiksi Kaplans Auktioner järjestää huutokauppoja, jotka keskittyvät vaikkapa kyniin ja sytyttimiin. Lisäksi Ruotsissa on kellohuutokauppoja, joissa myydään kellojen ohella myös niiden varaosia sekä muita kelloihin liittyviä tarvikkeita: alan kirjallisuutta, metallihihnan jatko-osia ja vaikkapa Rolexin säilytyspusseja ja
-laatikoita.

Vintage on näköjään tullut jäädäkseen, vaikka sen nimikkeen alla voidaan myydä mitä kirjavampaa tavaraa. Merkkituotteilla riittää kysyntää – esimerkkinä Bukowskis Marketin tukholmalaishuutokaupassa myyty Vuittonin  matkalaukku, joka  huutomaksuineen nousi lähes 1 500 euroon, vaikka siinä oli kulumia ja avaimet puuttuivat.

Dinosauruksen luuranko

Suomessa on vaikea käsittää, kuinka erikoistuneita maailman huutokaupat ovat ja kuinka yllättäviäkin tavaroita on myynnissä.

Esimerkiksi Sotheby´sin Luonnonhistoriallisessa huutokaupassa Pariisissa oli meteoriitin ohella tarjolla mm. mammutin ja dinosauruksen fossiilit.

Dinosauruksen luurangon arviohinta oli 1,2 - 1,5 miljoonaa euroa, mutta se jäi huutamatta. Dinosaurusten yksityiskeräilijöitä ei liene montaa koko maailmassa, mutta näillä huutokaupoilla tavoitellaankin erityisesti luonnontieteellisiä museoita.

Erilaiset keräilykuvat ovat kautta aikojen villinneet nuorisoa ja vähän aikuisempiakin, mutta vain harvat niistä ovat osoittautuneet myöhemmin arvonsa säilyttäviksi tai jopa kasvattaviksi.

Maailman kuuluisimpiin jääkiekkoilijoihin kuuluvan Wayne Gretzkyn kortti Edmonton Oilersien ajoilta osoittautui kuitenkin loistosijoitukseksi sille, joka sen aikoinaan osti. Viime vuonna se maksoi yli 70 000 euroa.

Gretzky itsekin on sijoittanut joihinkin keräilykortteihin. Hänen omistamansa tupakka-askin kortti baseball-tähti Honus Wagnerista vaihtoi nimittäin omistajaa ennätyshintaan, joka oli 1,7 miljoonaa euroa.

Erikoishuutokaupoissa esineiden hinnat nousevat usein jopa selvästi korkeammalle kuin mitä ne maksaisivat sekalaisempaa tavaraa tarjoavassa huutokaupassa, mutta toisaalta keräilijät löytävät himoitsemiaan esineitä vaivattomasti erikoishuutokaupoista.

Pertti Avomaa

Kirjoittaja on sijoitus- ja keräilymarkkinoiden asiantuntija.

Huutokauppahintoja 2011

Myyntikohde Huutokauppa Hinta
Château Lafite Rothschild
Pauillac, 1er cru 2000, 12 pulloa
Christie´s
Lontoo
18 000 e
Château d Yquem Sauternes,
1er Cru Supérieur, 1899 
Stockholms
Auktionsverk
6 500 e
3-os. kirjasarja: Jane Austen:
Pride and Prejudice, 1813
Sotheby´s
New York
25 700 e
Abraham Lincolnin allekirjoittama
sekki vuodelta 1860
Sotheby´s
New York
5 000 e
Meteoriitin kappale, 25,5x22x0,3 cm,
paino 342 gr, löytöpaikka Argentiina
Sotheby´s
Pariisi
15 000 e
Keräilykortti O-Pee-Chee
jääkiekkoilija Wayne Grezkystä
1979 – 1980 
SCP Auctions   70 400 e
Alastonkuva Kate Mossista 1993,
121,5 x 90,5 cm,
kuv. Albert Watson 
Bonhams,
Lontoo  
19 000 e
Eroottinen, muttei alastonkuva
Marilyn Monroesta
Bel Air-hotellissa 1952,
27,4 x 33 cm 
Bonhams,
Lontoo  
5 000 e 
Irving Penn: mustavalkokuva
16/19 lontoolaisesta
kadun-lakaisijasta 1950.
49,5 x 36,7 cm 
Bukowski´s,
Tukholma  
38 000 e
 
Gibsonin mandoliini F-5,
v.1923  
Christie´s,
New York  
78 000 e
Norsunluinen shakkipeli,
Jaques London, noin v.1860 
Bonhams, Lontoo   4 360 e 
Shakkikello John Jaques & Son, 
Lontoo, noin 1890 - 1910 
Bonhams, Lontoo  5 090 e 
Louis Vuittonin nahkainen
matkalaukku, 60 x 17,5 x 50 cm, 
Bukowski´s Market,
Tukholma 
1 450 e 
Plus 4
Minus 2

Kommentit:

Kommentit: 1 - 2 / 2 Sivu: 1 / 1 1
Anonymous | 17.2.2012 22:29
Get your facts straight - Bukowskis Market aloitti toimintansa Helsingissä jo syyskuussa 2011...jos olet Pauliina kinnostunut vintagesta löydät huudossa olevat tuotteet täältä: https://www.bukowskismarket.com/categories/ovrigt/vintage-accessoarer?location=Helsingfors
Toimitus | 20.2.2012 15:17
Kiitokset täydennyksestä. Artikkelin kirjoittaja (Pertti Avomaa) keskittyi tässä artikkelissa enemmän ulkomailla järjestettyihin huutokauppoihin. Toki ko. kohdassa olisi pitänyt huomata, että Suomessakin näitä järjestetään.

Minna Petäinen
Taloustaito
: *
: *
Tarkistusluku
=

Taloustaidon lista

Tutustu Taloustaidon listaan. Listalla pörssiyhtiöt pisteytetään useiden tunnuslukujen perusteella.
 

Lisää laatua matkaan

Irtonumero

Taloustaito

Taloustaidon irtonumero 6,80  e.

Katso lähin lehtipiste.

Mercedes_kevat