(sijoitukset) Uusi laki muutti eläkesäästäjän asemaa. Säästäjän vaihtoehdot lisääntyivät ja kuluttajansuoja parani. Toisaalta säästöjen nostamisen ehdot kiristyivät.
Vapaaehtoisen eläkesäästämisen eli ns. pitkäaikaissäästämisen pelisäännöt muuttuivat, kun uusi laki tuli voimaan tämän vuoden alusta.
Hyvä uutinen säästäjille on, että verovähennykseen oikeuttavien säästämismuotojen valikoima lisääntyi.
Aikaisemmin verovähennysoikeus oli mahdollista saada vain eläkevakuutuksen maksuja maksamalla. Muutoksen jälkeen verovähennysoikeus on laajentunut koskemaan esimerkiksi rahasto-osuuksia, pankkitilejä ja suoria osakesijoituksia.
Myös eläkesäästöjen siirto palveluntarjoajalta toiselle on nyt mahdollinen. Vaihtomahdollisuus koskee periaatteessa sekä eläkevakuutuksia että pitkäaikaissopimuksella sidottuja säästöjä.
Veronalennus enintään 1 400 euroa
Verovähennyksen veroja alentava enimmäismäärä vuodessa on sama kuin aikaisemmin eli 1 400 euroa. Sen saa, kun vähennykseen oikeuttavia maksuja on maksettu 5 000 euroa.
Uudessa järjestelmässä säästäjä tekee säästämissopimuksen esimerkiksi pankin, rahastoyhtiön tai sijoituspalveluyrityksen kanssa. Sopimuksessa muun muassa määritellään, kuinka maksuja maksetaan, mihin varoja sijoitetaan sekä minkälaisia riskejä sijoituksissa otetaan.
Sopimuksen teon jälkeen säästäjä maksaa maksut sopimuksessa määritellylle säästämistilille, ps-tilille, josta palveluntarjoaja siirtää ja sijoittaa varat sovitulla tavalla erilaisiin sijoituskohteisiin.
Myös säästämissopimuksen mukaan sijoitetuille varoille kertyvä tuotto maksetaan ps-tilille, josta palveluntarjoaja siirtää varat sovittujen periaatteiden mukaan eri sijoituskohteisiin. Tuottoa ei veroteta säästämisaikana. Näin on mahdollisuus saada ”korkoa korolle”. Ajatuksena on, että etu edesauttaa kartuttamaan varallisuutta, joka saadaan käyttöön eläkkeelle siirtymisen jälkeen.
Ps-sopimuksen varat ovat säästäjän omaisuutta, mutta niiden nostaminen on pääsäännön mukaan mahdollista vasta, kun säästäjä on eläkeiässä. Säästetyt varat ovat ikään kuin muurin takana karttumassa tulevaa käyttöä varten.
Käyttöoikeus ps-sopimuksen varoihin on säästämisaikana yksin palveluntarjoajalla. Riski sijoitusten epäonnistumisesta on kuitenkin säästäjällä. Lisäksi pitkäaikaissäästämissopimuksen perusteella hallittujen varojen hoitokuluja tai tappioita ei voi vähentää säästäjän muista sijoitustoiminnan mahdollisista tuloista.
Pääajatus on, että säästäjä antaa varat sopimuskumppanin hoitoon, kunnes säästäjä saavuttaa eläkeiän.
Palveluntarjoaja lupautuu puolestaan korvausta vastaan hoitamaan haltuunsa saamia varoja ja maksamaan ne ja niille kertyneen tuoton säästäjälle.
Säästäjän saamat maksusuoritukset verotetaan aikanaan pääomatulona, joten järjestelyssä on kyse verotuksen lykkääntymisestä.
Veroetujen edellytykset tiukentuivat
Pitkäaikaissäästämisen veroporkkana muodostuu kahdesta osasta.
Säästäjän maksama säästösumma on verotuksessa vähennyskelpoinen maksuvuonna, eikä säästövarojen tuottoa veroteta sinä aikana, jona säästöjä tehdään.
Näiden veroetujen saaminen edellyttää, että ps-sopimuksen varojen nostaminen omaan käyttöön on mahdollista vasta, kun säästäjä on eläkeiässä, mikä tarkoittaa tällä hetkellä 63 vuoden ikää.
Verotuettu eläkesäästäminen voidaan aloittaa aikaisintaan täysi-ikäisenä. Maksujen verovähennyskelpoisuuden edellytyksenä on, että säästäjä on täyttänyt 18 vuotta.
Lisäksi edellytetään, että säästetyt varat nostetaan aikanaan 10 vuoden tai sitä pitemmän ajan kuluessa. Tämä merkitsee käytännössä, että säästettyä eläkettä yleensä nautittaisiin 63-73-vuotiaana. Mikäli säästäjä jatkaa töissä yli lakisääteisen eläkeiän, varojen takaisinsaantiaikaa voi kuitenkin lyhentää.
Jos eläkeikäraja tulevaisuudessa nousee esimerkiksi 65 vuoteen, varojen nosto-oikeuden aloittamisajankohta siirtyy samalla pari vuotta eteenpäin.
Uuden lain mukaan omat säästöt ehtisi yleensä käyttää kokonaan vain, jos säästäjä elää yli 70-vuotiaaksi. Tämä on varmistettu säännöllä, jonka mukaan eläkesäästöistä on kymmenen vuoden aikana vuosittain nostettavissa vain se osa, joka saadaan jakamalla jäljellä oleva säästömäärä jäljellä olevien maksuvuosien lukumäärällä.
Takaisinnostoehdot toisin sanoen kiristyivät uudistuksen yhteydessä. Aikaisemmin eläkeikäraja oli 62 vuotta, ja eläkevakuutuksen varat sai nostaa kahden vuoden aikana.
Maksujen verovähennysoikeus edellyttää myös, että palveluntarjoaja on suomalainen tai ainakin harjoittaa toimintaa täällä sijaitsevassa kiinteässä toimipaikassa.
Verotuksessa säästämissopimuksen maksut vähentää se, joka on oikeutettu saamaan sopimuksen perusteella aikanaan maksettavat suoritukset. Vaikka toinen puoliso olisi maksanut sekä oman että puolisonsa maksut, hän voi vähentää vain omaan säästösopimukseen perustuvat maksut. Mikäli vähennykseen oikeutetulla puolisolla ei ole riittävästi omia pääoma- tai ansiotuloja, vähennysoikeus kuitenkin siirtyy vähennettäväksi toisen puolison verotuksessa.
Tiukat säännöt joustavat eräissä tilanteissa
Vaikka säästäjä haluaisi nostaa varat ennen eläkeikäänsä, se ei ole mahdollista ilman korotettuja veroseuraamuksia kuin erityistapauksissa. Säästöt voidaan nostaa kriisitilanteessa, jollainen on vähintään vuoden kestänyt työttömyys tai säästäjän joutuminen pysyvästi työkyvyttömäksi tai osatyökyvyttömäksi. Säästöjen nostaminen onnistuu myös puolison kuollessa sekä avioerotilanteessa.
Mikäli säästöt nostetaan, joudutaan maksamaan myös verot, koska nostetut varat verotetaan pääomatulona. Avioerossa säästäjälle voi jäädä vain ”luu käteen”, koska pahimmillaan ex-puoliso ottaa puolet säästöistä ja lisäksi verottaja verottaa nostetut varat pääomatulona 28 prosentin verokannalla.
Eläkkeen kymmenen vuoden nostoaikaa on myös mahdollista lyhentää, jos ei ala nostaa eläkesäästöjä heti 63-vuotiaana, vaan lykkää nostamista myöhempään aikaan. Yhden vuoden lykkäys lyhentää maksuaikaa kahdella vuodella. Nostoaikaa voi kuitenkin lyhentää enintään neljällä vuodella.
Erityissäännön perusteella on lisäksi mahdollista saada aina 2 000 euron verran eläkettä vuodessa riippumatta jäljellä olevasta nostamattomasta säästösummasta.
Uutta aikaisempaan verrattuna lisäksi on, että säästösopimuksen tehnyt voi ilman verokustannuksia siirtää säästönsä yhdeltä palveluntarjoajalta toiselle palveluntarjoajalle. Tämä koskee myös eläkevakuutussopimuksia. Siirtomahdollisuus on selvä, jos eläkevakuutussopimus on tehty lain voimaantulon jälkeen. Vanhemmankin eläkevakuutuksen säästöt voitaneen siirtää ilman veroseuraamuksia, mutta laki ei velvoita vakuutusyhtiötä suostumaan siirtoon.
Siirto on mahdollista irtisanomalla vanha sopimus ja tekemällä uusi säästösopimus toisen palvelutarjoajan kanssa. Tämän jälkeen irtisanottu palveluntarjoaja siirtää säästövarat uuden palvelutarjoajan hallintaan. Sitä, minkälaisia kuluja palveluntarjoajat näistä siirroista veloittavat, ei ole säädelty, joten kulujen taso on markkinavoimien käsissä.
Verottaja hyötyy säästäjän kuolemasta
Pitkäaikaissäästäjän kuollessa verottaja verottaa säästöt sekä tulona että perintönä.
Nostamattomat säästövarat verotetaan kuolinhetken mukaisen arvon mukaan kuolinpesän tai testamentinsaajaan pääomatulona. Näin ollen verottaja ottaa ”päältä pois” 28 prosenttia säästöistä ja niiden tuotoista.
Loppuosa varoista verotetaan perintöverotuksessa perintönä. Perintövero on noin 10-13 prosenttia, mikäli perilliset ovat säästäjän lapsia. Kuolintapauskorvaus ei siis ole verovapaa perintöverotuksessa.
Yksilöllisiin eläkevakuutuksiin liittyvä verovapaa kuolintapauskorvaus, joka oli vielä viime vuonna enintään 35 000 euroa perillistä kohden, on poistettu. Tuplaverotus koskee kuitenkin vain sellaisia
eläkevakuutussopimuksia, jotka on tehty 18.9.2009 tai sen jälkeen, sekä uusia pitkäaikaissäästämissopimuksia.
Siirtymäsäännön mukaan tuloverotuksessa ei veroteta pääomatulona kuolintapauskorvauksia, mikäli eläkevakuutussopimus oli tehty ennen 18.9.2009. Näiden vanhojen sopimusten perusteella maksetut kuolintapauskorvaukset ovat kuitenkin perintöverotettavaa varallisuutta säästösummaan asti, mikäli kuolema on tapahtunut 1.1.2010 tai sen jälkeen. (Vanhojen eläkevakuutusten siirtymäsäännöksistä enemmän Taloustaidossa 10/2009.)
Sellaisten kuolemanvaravakuutusten verokohtelu, jotka eivät liity eläkevakuutukseen, säilyi kuitenkin ennallaan.
Sääntöjen rikkominen vie verovähennysten hyödyn
Jos palvelun tarjoaja tai säästäjä ei toimi niin kuin lainsäätäjä on tarkoittanut, verohyöty käytännössä poistetaan erilaisten korotusseuraamusten avulla.
Pitkäaikaissäästämisen verotuen tarkoituksena on edesauttaa säästäjän oman eläketurvan parantamista sekä helpottaa aivan lähimpien henkilöiden taloudellista tilannetta säästäjän kuollessa. Mikäli palveluntarjoaja maksaa säästäjälle suorituksia säännösten vastaisesti esimerkiksi liian aikaisin tai liian nopeasti, maksettu määrä luetaan verotettavaksi pääomatuloksi 50 prosentilla korotettuna, jos maksut on aikanaan vähennetty verotuksessa.
Ps-sopimuksen varoja ei saa luovuttaa eikä pantata. Verotus iskee, mikäli säästäjä panttaa olevat varat tai luovuttaa oikeutensa jollekin esimerkiksi korvausta vastaan. Lainana, luovutushintana tai muuten saatu määrä luetaan pääomatuloksi 50 prosentilla korotettuna.
Esimerkki: Eläkesäästäjä ottaa 10 000 euroa lainaa, jonka vakuutena ovat hänen ps-sopimuksensa varat. Lainan määrä 50 prosentilla korotettuna luetaan hänelle verotettavaksi pääomatuloksi. Hän joutuu siis maksamaan pääomatuloveron 15 000 eurosta.
Kun hän myöhemmin nostaa eläkesäästöjään, aiemmin peritty pääomatulovero otetaan huomioon siten, että säästöjen verotettavasta määrästä vähennetään 10 000 euroa. Korotuksen osuutta eli viittätuhatta euroa ei kuitenkaan vähennetä.
Ps-sopimuksen varojen ulosmittausta on rajoitettu. Mikäli ulosmittaus kuitenkin on mahdollinen ja toteutuu, ulosmittaukseen nostettu määrä verotetaan pääomatulona, jota ei kuitenkaan koroteta.
Kansainvälisyys tuo ongelmia
Mikäli ps-sopimuksen varoja sijoitetaan ulkomaisiin osakkeisiin tai muihin ulkomaisiin kohteisiin, on todennäköistä, että ulkomailta saadut tulot verotetaan kahteen kertaan. Ulkomaille maksettua lähdeveroa ei nimittäin hyvitetä Suomen verotuksessa millään tavalla.
Näin käy esimerkiksi, kun ruotsalainen yhtiö maksaa osinkoa ja siitä pidätetään Ruotsissa 15 prosentin lähdevero. Suomen verotuksessa veroa ei voida hyvittää, koska tulo menee ps-tilille ja on siksi verovapaata. Kun säästäjä nostaa säästövaroja, nostetut varat verotetaan pääomatulona, mutta ulkomainen vero ei alenna Suomessa maksettavan veron määrää.
Säästösopimuksen maksujen perusteella tehtävä verovähennys ei ole mahdollinen, mikäli ulkomaisella palveluntarjoajalla ei ole konttoria Suomessa. Ei ole selvää, että tämä edellytys täyttää Euroopan yhteisöjen perustamissopimuksessa turvatun palvelujen vapaan liikkuvuuden vaatimukset.
Uudessa laissa on myös veronkiertopykälä. Sillä on pyritty turvaamaan Suomen verottajan mahdollisuudet verottaa, mikäli säästösopimuksen siirtoa ulkomaiselle palvelutarjoajalle pidetään tapahtumana, jolla pyritään välttämään veroja hyödyntämällä eri valtioiden erilaista verolainsäädäntöä ja verosopimuksia.
Verottajan näkökulmasta ongelma johtuu siitä, että omistusoikeus säästövaroihin kuuluu koko sopimusajan säästäjälle. Varojen luovuttaminen palveluntarjoajan haltuun ei ole perinteisen käsityksen mukaan menoa, vaan varat vain muuttavat toiseen muotoon.
Toisaalta omien varojen vastaanottamista sopimuskumppanilta, joka on hallinnoinut niitä sopimuksen perusteella, ei yleensä pidetä verotuksessa tulona. Vaikka Suomi omien säännöstensä perusteella verottaa henkilön tulona hänen jo omistamiensa varojen nostamista, säästäjän uusi kotivaltio ei välttämättä tulkitse varojen nostamista verotettavaksi tuloksi.
Säästäjälle voikin tulla yllätyksiä verotuksessa, jos hän muuttaa eläkeiässä Suomesta ulkomaille.
Verosopimuksissa ja eri valtioiden kansallisissa verolainsäädöksissä ei välttämättä ole määräyksiä siitä, miten suorituksia tulee kohdella. Suomi on turvannut verotusoikeuttaan rinnastamalla säästösopimuksen perusteella tapahtuvat säästövarojen nostot eläkkeisiin.
Juha Koponen
Kirjoittaja on johtava lakimies Veronmaksajain Keskusliitossa
Lue myös: Vanhoille eläkevakuutuksille uusia siirtymäsäännöksiä, TT11/2009
Säästämisen kannattavuus selviää vasta eläkeiässä
Säästäjä, joka tekee pitkäaikaissäästämissopimuksen, ei voi käytännössä tietää eikä edes kunnolla arvioida, miten kannattavaksi hänen säästämisuransa muodostuu ja millainen lopputuloksesta tulee.
Yksi avoinna olevista kysymyksistä on eläkeikä eli ajankohta, jolloin hän voi alkaa nauttia säästöistään. Paineet eläkeiän nostamiseen ovat kasvaneet.
Toinen epävarmuustekijä on verolainsäädäntö. Nykysääntöjen mukaan maksettava eläke verotetaan aikanaan pääomatulona. Nyt verokanta on 28 prosenttia. Mikään ei kuitenkaan takaa, ettei veronkanta olisi tulevaisuudessa jonkin verran korkeampi tai jopa huomattavasti korkeampi kuin nykyisin.
Varmuutta ei ole edes siitä, että kymmenen vuoden päästä olisi edes olemassa pääomatulojen verotusta tai että maksettuja säästövaroja verotettaisiin tasaverokannalla.
Myös sijoituksiin liittyvä riski on myös yksin säästäjällä. Sijoitussidonnaisiin säästöihin liittyy sekä mahdollisuus saada voittoa arvonnousun ansiosta että riski mahdollisesta pääoman arvon menettämisestä.
Talletussuoja ei koske säästövaroja, jos varat on sijoitettu esimerkiksi rahastoihin ja pörssiosakkeisiin.
Tässä vaiheessa ei myöskään ole tiedossa, millä tasolla palveluntarjoajien erilaiset provisiot ja kulut ovat ja miten ne muuttuvat tulevina vuosina. Moni asia pitkäaikaissäästämisessä on siis säästäjän vaikutusvallan ulottumattomissa.