Klassikkoauto voi olla hieno sijoituskohde. Kolmisenkymmentä vuotta sitten ostetun 1960-luvun Aston Martinin hinta on monikymmenkertaistunut. Monien tavallisempienkin klassikkoautojen arvo on kohonnut mukavasti.

Sijoittajan pitää kuitenkin olla aidosti kiinnostunut klassikkoautostaan, muuten auto rapistuu ja sen arvo laskee.

Englantilaisen Aston Workshopin tuoreessa yritysesitteessä on kannessa otsikko ”Aston Martin – An investment for the future” ja sisäsivuilla pylväikköjä, jotka kuvaavat 1950-60-luvuilla valmistettujen Aston Martinien huikeaa arvonnousua. DB4-mallin hintatasosta kertova pylväikkö alkaa 60 000 punnasta vuonna 1990 ja päätyy 400 000 puntaan vuonna 2011.

Tosin halvemmallakin DB4-mallisia Astoneita saa, eurooppalaiset markkinahinnat lähtevät 200 000 eurosta.

Kolmenkymmenen vuoden perspektiivillä arvonnousu on kuitenkin pylväikköäkin huimempi, sillä vuonna 1990 klassikkoautojen hinnat olivat jo kokeneet ensimmäisen buuminsa. Ei tarvitse mennä kuin seitsemän vuotta pidemmälle taaksepäin niin syyskuulta 1983 löytyy Classic and Sportscar -lehden numero, jonka kannessa on otsikko ”5 000 punnan GT-jättiläiset: Ferrari vs. Aston”.

Jutun molemmat autot, Ferrari 250 GTE ja Aston Martin B4, ovat vuosimallia 1960, ja kuten yhdessä lehden kuvateksteistä todetaan, silloin kyseisenlaisen auton saattoi ostaa uuden Ford Sierran hinnalla.

Nykyään ei vastaavia autoja Ford Mondeon tai jonkin muun aikamme perheauton hinnalla osteta. DB4:n hinta on Aston Workshopin viimeisimmän hintatiedon mukaan kahdeksankymmenkertaistunut vajaassa kolmessakymmenessä vuodessa. Punnissa mitattuna hurjin nousu on koettu kuuden viime vuoden aikana.

Alaa seuraaville ihmisille Aston Martinien hintojen nousu ei viime vuosina ole ollut yllätys – esimerkiksi Octane-lehti otsikoi tammikuussa 2010, että myöhempien DBS-mallien hinnat ovat nousemassa nopeasti ja V8-mallit tulevat niiden perässä. Vanhempien DB4-, DB5- ja DB6-mallien hinnat olivat lehden mielestä menneet jo tuolloin stratosfäärisiksi, ja sama kehitys on vain jatkunut.

”Kyllä kyseisten Aston Martinien hinnat ovat nousseet hurjasti. Amerikkalainen välittäjä kertoi, että lähestulkoon kaikki markkinoille tulleet DB:t on ostettu Lähi-itään”, Turussa toimivan Triangle Motorin Risto Paunonen tarjoaa yhden selityksen ilmiöön.

Autot maasta toiseen

Aston Martinit eivät ole ainoita, vaan klassikkostatuksen hankkineiden automallien hinnat ovat nousseet läpi linjan. Vuonna 1983 Astin Martin DB4:n vertailukohteena olleesta Ferrari 250 GTE:stäkin joutuu nykyään maksamaan hyväkuntoisena noin 160 000 euroa.

Se on kuitenkin vähän verrattuna Ferrarin 275 GTB/4-malliin, jonka hinta on englantilaislähteiden mukaan noussut samassa ajassa 32 000 punnasta miljoonaan puntaan, tai 250 GTO -malliin, josta keräilijät ovat viime vuosina olleet valmiita maksamaan kymmenestä miljoonasta eurosta ylöspäin.

Triangle Motorin Paunosen mukaan hinnat lähtivät nousuun 1980-luvun lopulla. ”Silloin kysyntä oli niin rajua, että kaikki kunnollinen tavara vietiin käsistä. Sitten laman tultua markkinat romahtivat täysin ja kysyntä lopahti. Restaurointiprojektit keskeytyivät ja autoja häipyikin maasta”, hän kertoo.

Klassikkoautokauppa on nykyään täysin kansainvälistä, autot liikkuvat maasta ja maanosastakin toiseen. ”Me myymme joka kuudennen auton ulos”, Paunonen toteaa ja mainitsee esimerkkinä Maserati Ghiblin, joka hiljattain lähti Jenkkeihin. ”Mutta enemmän tavaraa tulee maahan kuin lähtee täältä”, hän lisää.

Pagodaa pidetään varmana

Paunonen uskoo, että on valtavasti klassikkostatuksen saaneita autoja, joissa rahat eivät mene hukkaan. Esimerkiksi Enzon aikakauden Ferrarit tulevat hänen mielestään aina pitämään pintansa. Myöskään sijoitus ns. Pagoda-malliseen, 1963-1971 valmistettuun SL-Mercedekseen ei voi mennä pieleen, jos itse auto on hyväkuntoinen.

”Pagodassa tulee käytettävyysaspekti esiin, tällaista Mercedes-Benziä on helppo ja miellyttävä käyttää tämänkin päivän mittapuun mukaan. Valmistaja on aikoinaan tehnyt nämä autot laadukkaista materiaaleista ja osia on saatavissa.”

Pagoda-Mercedesten hinnat ovat nousseet vakaasti. Classic & Sportscar vertaili hiljattain 30-vuotisjuhlanumerossaan vuoden 1970-mallisen 280 SL:n hintapyyntöjä. Sellaisesta pyydettiin 30 vuotta sitten 7 995 puntaa, tänä vuonna 59 995 puntaa.

Essenissä järjestettävän alan suurimman tapahtuman Techno Classican laajassa valikoimassa ei tänä keväänä ollut enää yhtään Pagoda-mallista 230/250/280 SL:ää alle 30 000 eurolla, ja hyvät 280 SL -yksilöt maksoivat 50 000-80 000 euroa. Ei siis ihme, että Trianglessa Turussa 22 000 euroon hinnoiteltu käyttökuntoinen 230 SL vuodelta 1964 meni kaupaksi jutunteon aikoihin.

Ajan mittaan yhä uudet automallit saavat klassikkostatuksen tai niiden arvo voi lähteä nousuun. Isoiksi kissoiksi kutsutut ID- ja DS-malliset Citroenit ovat olleet klassikkoja jo pitkään, mutta Paunosen mukaan niiden hinnat ovat nyt selvässä nosteessa.

Essenissä näki, että esimerkiksi 1950-60-lukujen Alfa Romeo Giulietta Spiderien ja Porschen vuoteen 1973 mennessä valmistettujen klassisten Elfereiden hinnat ovat nousseet selvästi. Valitettavasti monet vanhat, Suomessa olevat 911-malliset Porschet on tuunattu uudemman näköisiksi, jolloin niillä ei ole klassikkoarvoa. Sen sijaan alkuperäisasussa säilynyt hyväkuntoinen yksilö oikeaan hintaan on melkoisella varmuudella hyvä ostos.

Vanhat Porschet ovat nykyään yllättävän arvokkaita: Elferiä edeltäneiden 356-mallien hinnat ovat jo nousseet halvimmillaankin 60 000 euron ja monien versioiden hinnat 100 000 euron tienoille. 1950-luvun puolenvälin 550 Spyder, jollainen koitui aikoinaan James Deanin kohtaloksi, myytiin hiljattain Yhdysvalloissa lähes 3,7 miljoonalla dollarilla.

Huutokaupan uuden hintaennätyksen Porsche-kaupassa teki kuitenkin 917/30 Can Am Spyder -kilpa-auto vuodelta 1973 peräti 4,4 miljoonan dollarin hinnalla.

Perusbrititkin kallistuneet

Paradise Cars -liikettä Varsinais-Suomessa pyörittävä Erik Stenström luonnehtii nykyhintoja älyttömiksi suomalaismarkkinoiden kannalta.

”Vielä 4-5 vuotta sitten minullakin oli E-Type -Jaguareja varastossa. Nyt ei enää ole, kun hyvä avomallinen E-Type maksaa 70 000 euroa. Viisi vuotta sitten hinta oli puolet vähemmän. Suomessahan myydään pääasiassa 10 000-20 000 euron klassikkoautoja, ja niitä minäkin leipätyökseni myyn. Sadantuhannen euron autoille ei ole täällä toimivia markkinoita eikä välttämättä halvemmillekaan. Viimeisimmän Aston Martinini, joka oli DB8, myin kolme vuotta sitten 35 000 eurolla Itävaltaan – täällä ei ollut sille ostajia.”

”Perinteisistä urheiluautoista MGB oli ennen klassikkoharrastajan perusauto, mutta nyt senkin hinta liikkuu 20 000 euron molemmin puolin. Triumphin TR:t maksavat 30 000 euroa ja entisöidyt yksilöt vieläkin enemmän. 1960-luvun sedaneista Jaguar Mark II:n hintakäyrä sojottaa koilliseen”, Stenström vakuuttaa ja näyttää vuoden 1966 -mallista entisöityä Mark kakkosta, josta hän pyytää 35 000 euroa.

”Saksassa tälle voisi laittaa viitosella alkavan hintalapun”, hän uskoo.

Stenströmin mielestä klassikkomarkkinoilla on Suomessa sama outo piirre kuin tavallisten käytettyjen autojen hinnoittelussa: ”Maailmalla kymmenen kertaa parempi yksilö voi maksaa kymmenkertaisen hinnan. Meillä Suomessa autoja ei osata ajatella yksilöinä, hyvän ja huonon hintaero on pieni.”

Porsche Center Helsingin avainasiakaspäällikkö Jan Matzke sanoo, että teoriassa suomalainen hintataso seuraa sitä, mitä hinnat ovat Euroopassa. Meidän markkinamme ovat kuitenkin niin pienet, että vain Jaguar E-Typen ja Porsche 911:n tapaisille autoille on täällä jonkinlainen markkinahinta. Muissa voi olla heilahteluja.

”Yleisesti ottaen klassikkoautomarkkinat ovat nyt terveellä pohjalla: hyvistä yksilöistä maksetaan kunnolla. Mutta se, että auto on Suomessa, koetaan joskus negatiivisena harvinaisen auton historialle eikä siitä olla valmiita maksamaan huippuhintaa.”

Arvomerkkien vaihtoehtoja

Yksi markkinoiden edullisimmista klassikkoautoista on perinteinen Jaguar XJ6, jota valmistettiin vuosina 1968-86, V12-koneisena jopa 1992:een asti. Vaikka XJ6 on monien arvioiden mukaan aikansa hienoimpia autoja, sen hintataso harrasteautona on pysynyt matalana: 10 000-15 000 eurolla voi saada hyvän yksilön, joskus halvemmallakin.

Klassikkostatus ei ole myöskään siivittänyt R107-korimallisten tai sitä myöhempien urheilu-Mercedesten eikä BMW:n 600-sarjan coupe-mallien hintoja niiden edeltäjien tapaan, vaan näitä hienoja autoja pystyy hankkimaan varsin edullisesti.

Jopa tietyt Rolls Roycet ja Bentleyt ovat pitäneet arvonsa melko huonosti. Erityisesti näistä autoista kannattaa etsiä hyvin säilynyt tai valmiiksi restauroitu ajokki – paljon työtä vaativaan yksilöön ei ainakaan sijoitusmielessä kannata laittaa rahojaan.

Varsin erikoisen ja mielenkiintoisenkin ajokin voi saada edullisesti, jos ei pelkää poikkeavia ratkaisuja. Jutunteon aikaan Paradise Carsin hallin perällä seisoi Jensen Healey -avoauto vuodelta 1973, jossa on sama Lotuksen 2-litrainen kone kuin Lotus Europassa ja hintaa vain 14 500 euroa. Hinta on linjassa saksalaisten markkina-arvioiden 13 000 euron kanssa.

Huutokaupasta edullisemmin

Huutokaupasta klassikkoauton voi saada hyvinkin edullisesti. Tästä esimerkiksi käy Coysin järjestämä huutokauppa Techno Classica -messuilla Essenissä Saksassa.

Maaliskuun lopulla siellä myytiin esimerkiksi Ferrarin tekemä Dino 208 GT4 vuodelta 1976 hyvin kohtuullisella 13 500 euron hinnalla. Coysin hinta-arvio kyseisestä autosta oli 12 000-16 000 euroa, ja yleensä 208/308 GT4 Dinojen hintapyynnöt lähtevät 22 000-25 000 eurosta. Saksalaisen Motor Klassikin mukaan hyväkuntoisten GT4:sten hinnat ovat jopa 33 000-40 000 euroa.

Essenissä näki myös kilpailuhistorian merkityksen. Mondial on epäsuosituin Ferrarin malli, ja vakiona niistä myydään 20 000-30 000 eurosta alkaen. Keke Rosbergin yhdessä Bertrand Gachot`n ja Harald Huysmanin Spa Francochampsin 24 tunnin ajoissa 1989 käyttämä kisa-Mondial jäi kuitenkin myymättä, kun 77 000 euron tarjous ei riittänyt myyjälle.

Usein klassikkoautoilla on huutokaupoissa pohjahinnat, jotka seurailevat markkinahintojen tasoa, mutta voivat silti olla edullisia. Varsinkin ilman pohjahintaa, ”No Reserve” -merkityiksi myytävistä autoista voi tehdä taloudellisestikin hyviä löytöjä Essenin Dinon tapaan. Suomessa Lahden Classic Motor Shown huutokaupassa ilman pohjahintaa ollut teknisesti erittäin hyväkuntoinen Jaguar XJ6 Series III vuodelta 1986 vaihtoi toukokuun alussa omistajaa 5 100 eurolla.

Paunonen vahvistaa, että huutokaupasta auton voi saada tavallista edullisemmin, jos kyseiselle yksilölle tai automallille ei satu olemaan huutajia. Jaguarin lisäksi Lahdessa myytiin yhdeksän muuta huutokaupassa ollutta autoa, muun muassa valtionpäämiesten 1960-luvulla suosiman Mercedes-Benz 600:n lyhyt versio 55 000 eurolla ja huippukuntoinen, Suomi-historian omaava Mini Cooper 16 000 eurolla.

Klassikkoautojen huutokaupat jatkuvat Lahdessa. ”Meillä on viiden vuoden projekti totuttaa suomalaiset tämän alan huutokauppoihin”, Paunonen kertoo.

Autokauppias, unelmakauppias

Erik Stenström haluaa korostaa, että hän ei ole autokauppias vaan unelmakauppias.

”Klassikkoauto on ostajalle hänen omaa nuoruuttaan. Neli-viisikymppiset kaverit ostavat 1960-70-lukujen autoja, eikä vanhoja kanttiautoja enää harrasta juuri kukaan. Se on vahinko”, hän toteaa.

”Tällä alalla on ongelmana, että asiakkaat vanhenevat, mikä on suomalainen ilmiö. Suomalaisissa kokoontumisajoissakin on vanhojen kuppikuntia, ei sinne nuoren ole helppo mennä”, hän kritisoi.

Nuorissa on kuitenkin klassikkoautojen kannalta uusi positiivinen ilmiö, jota ei heti tule ajatelleeksi. ”Tietokonepelit ovat tehneet oikealta ohjattavista autoista hyväksyttyjä nuorten miesten keskuudessa”, Stenström kertoo.

Trianglen Risto Paunonenkin korostaa sijoittajan mielenkiinnon merkitystä.

”Tulokulma sijoitusvinkkelistä on OK, jos sijoittajalla on perusmielenkiinto autoihin. Jos mielenkiintoa ei ole, en suosittele tätä sektoria. Auto nautintokohteena on kuitenkin ykkösjuttu ja siihen sijoitusvinkkelin lisääminen on ihan yes. Jos autosta ei ole iloa, ja se rapistuu käytön puutteessa, sijoittajalle tulee paha mieli”, Paunonen sanoo.

Porsche Center Helsingin avainasiakaspäällikön Jan Matzke muistuttaa, että harrastuksissa tulee aina ongelmia – hiihtämisessäkin voi tulla tuskaa voitelun onnistumisesta.

”Se on asennoitumisesta kiinni. Aika harvoin hyvin pidetty klassikkoauto kuitenkaan tielle jättää. Yleensä viat ovat apulaitteissa, jotka eivät pysäytä menoa.”

Matzken mukaan 1970-luvun autoissa on sijoitusmielessä nyt paljon potentiaalia.

”Tällä hetkellä ja jo 5-10 vuoden ajan hyvien yksilöiden ja huippuyksilöiden kysyntä on noussut ja hintakehitys on ollut huikeaa”, hän sanoo.

Risto Paunonen esittelee Triangle Motorin täysin läpikäymää vuoden 1953 Jaguar XK 120 M Roadsteria, jonka käytettävyyttä on parannettu muun muassa jarruja, istuimia ja vaihteistoa parantamalla. Hintaa 98 000 euroa.

Paradise Carsin Erik Stenström istuu vuoden 1971 MGB:ssä, jossa ei ole ruostetta ja jota ei ole hitsattu mistään, hinta 24 000 euroa. Hänellä on myynnissä samanlainen museorekisterissä oleva, läpikäyty auto 17 000 eurolla, ja käyttökuntoinen, katsastettu vuoden 1968 MGB 9 900 eurolla. Samanlaisia autoja, mutta kolme eri hintaa kunnon mukaan.

Porsche Center Helsingin Jan Matzke ja klassinen 911-malli alkuperäisessä asussaan ja aikansa tehokkaimpana S-versiona.

Juha Partanen

Autoklassikoiden aateli esittäytyy
 

Merkkikerhoista on apua

Klassikkoautoilla ei ajeta tarpeeksi

Restauroinnin teettäminen myyntimielessä ei kannata