Netti mukaan New Yorkiin
New York on kallis kaupunki, mutta niin monipuolinen ja ainutlaatuinen, ettei sinne kannata mennä pistäytymään. Sinne kannattaa matkustaa mieluummin pitemmäksi aikaa. Suosittelen hakemaan vuokra-asuntoa tai bed & breakfast -majoitusta tai käyttämään runsaasti aikaa hyvän hotellitarjouksen hakemiseen netissä.
Huonetta ei juuri saa alle 150 taalan, paitsi YMCA:sta, jossa minikokoinenkin maksaa satasen. Saman verran joutuu maksamaan aamiaismajoituksestakin.
Moni New Yorkin eurooppalaisista viettää kesän kuumimman ajan mielellään kotimaassaan ja vuokraa tai jopa vaihtaa asuntoa turistin kanssa. Asunnonvaihtosivuilta kannattaa etsiä suomalaisten ilmoituksia.
Kun kaupunkiin sitten lentää vähintään viikoksi tai pariksi, ei nähtävyyksien kiertäminen aiheuta stressiä. Pelkästään Metropolitanin tai Luonnonhistoriallisen museon läpijuoksu vie jo puoli päivää. Tyhmintä onkin ostaa alennuskortti useaan turistikohteeseen. Se pakottaa juoksemaan ympäri kaupunkia jonosta toiseen ennen kun kortin perusmaksulle tulee katetta.
Nettiin käytetty aika ennen matkaa maksaa vaivan, mutta netistä olisi hyötyä myös paikan päällä. Siksi tärkeimpiä matkapapereita on lista kaupungin ilmaisista nettiyhteyksistä. Kahviloissa ja McDonald’seissa on ilmainen netti (joskaan sen toimivuutta ei kukaan takaa).
Netistä saa päivittäiset ja aluekohtaiset tarjoukset lukuisilta New Yorkia käsitteleviltä tietosivuilta. Verkkoon pääsee ilman omaa konettakin esim. Applen hienoissa myymälätiloissa 5 avenuella tai Broadwayllä.
Eurolla elää nyt mukavasti
Moni menee New Yorkiin shoppailemaan varsinkin nyt, kun euro on taalaa isompi raha. Eurolla sai vähimmillään kymmenen vuotta sitten vain 85 senttiä, nyt sillä saa 1,30 taalaa.
Ostoksia punnitessa kannattaa muistaa vero eli tax, joka lisätään hintaan. Vero on New Yorkissa 8,875 %. Sen kun tuplaa ravintolassa ja pyöristää alaspäin, saa lasketuksi sopivan tipin.
Sopiva tippi on taksissa 10-15 % tai pyöristys ylöspäin tasarahaan, ravintoloissa 15-20 prosenttia sen mukaan, oliko palvelu hyvää ja aikooko tulla paikkaan uudestaan.
Verosta on poikkeus vaate- ja kenkäkaupassa. Ensi huhtikuusta lähtien alle 55 taalan yksittäinen ostos on verovapaa, maaliskuussa 2012 raja nousee taas 110 taalaan.
Manhattanin edullisista ostospaikoista kuuluisin on Century 21, eikä syyttä. Samalla keikalla voi tutustua World Trade Centerin raunioiden rakennustöihin.
Myös Filene´s Basement ja Syms ovat asusteiden löytöpaikkoja. New Yorkissa on tyylikästä shoppailla myös käytettyjä vaatteita paikoissa kuten Buffalo Exchange, Family Jewels tai Rags Gogo. Tunnetut Macy’s, Bloomingdales, Saks ja Bergdorf Goodman ovat nähtävyyksiä jo sinänsä. Niissäkin voi tehdä edullisia kauppoja juhlapyhinä, jolloin on aina koko viikonlopun kestäviä alennusmyyntejä, tyyliin ”30 Percent of All Items”.
Herkkusuun taivas
Ruoka New Yorkissa on parhaimmillaan edullista ja hyvää, mutta valinnanvaraa on liikaa.
Maineikkaat ravintolat kannattaa bongata lounasaikaan, ilman viinejä. Nykkiläiset osaavat arvostaa viinejä, joten ne myös maksavat.
Olut on usein edullisempi ruokajuoma kuin kivennäisvesi. Suurkaupungiksi ainutlaatuista New Yorkissa on hyvänmakuinen hanavesi, eikä ole häpeä tilata tavallista jäävettä - joka yleensä vielä tuodaan pöytään jo ennen tilausta.
Tennis, anyone?
New York ei ole ensimmäinen paikka, minne lähteä urheilulomalle, muttei huono siinäkään lajissa. Viikonloppuisin voi lainata ilmaiseksi pyörän New Jerseyn puolelta, meloa kanootilla Hudson-joessa, pelata koripalloa Villagessa tai tennistä Riverside Parkissa.
Pientä korvausta vastaan keskuspuistoakin voi tutkia pyörällä tai rullaluistimilla tai talvella luistimilla – kuten myös Rockefeller Centeriä. Keskuspuistossa voi myös soutaa, kauko-ohjata purjevenettä tai pelata tennistä.
Parhaiten keskuspuistoon kuten koko New Yorkiin tutustuu kävellen. Joka päivä kannattaa oikaista puiston poikki jostain kohtaa. Sieltä löytyy myös siistejä vessoja, mikä aina yllättää. Siisteimmän helpotuksen tarjoaa itse Donald Trump, hän ei ole säästellyt marmoria 5 avenuen Trump Towerin pohjakerroksen julkisissa vessoissa.
Matkalupa etukäteen
Yhdysvaltoihin matkustava tarvitsee maksullisen luvan, joka on hankittava 72 tuntia ennen matkaa.
Vaikka rajavartioston ja tullin virkailijat panostavat nykyisin kohteliaisuuteen, heidän kanssaan kannattaa pitää jutut lyhyinä. Muuten newyorkilaiset ihastuttavat ystävällisellä ja avuliaalla rupattelullaan, ja on kohteliasta rupatella takaisin. Kertoa vaikka Nokiasta, talvisodasta ja jääkarhuista vastineeksi sille, että saa jonkin hyvän neuvon tai vinkin.
Junalla kentälle
Lentokentältä kaupunkiin pääsee taksilla nykyisin vakiohintaan 45 taalaa, jonka päälle tulevat silta- tai tiemaksut, noin 2-5 taalaa ja tippi, 5 taalaa.
Taksia nopeammin kaupunkiin pääsee uudella Air Trainilla, joka vie Queensin metroasemille vitosella. Niiltä voi jatkaa junalla 7 taalan tai metrolla 2,50 taalan maksulla.
Saman tien voi hankkia valmiiksi viikon metrokortin 29 taalalla. Metro on nopea ja turvallinen, mutta metroasemat meluisia ja kesäisin kuumimpia paikkoja koko kaupungissa. Vastaavasti bussit ovat liikkuvia jääkaappeja. Ne etenevät hitaasti, mutta mahdollistavat katujen ja kauppojen bongaamisen.
Pekka Virolainen
Kirjoittaja on asunut New Yorkissa kahteen otteeseen yhteensä 4 vuotta.
Ilmaiset kohteet netissä
Museoiden ilmaiset päivät löytyvät Newyorkolygy-sivustolta. Sen avulla voi suunnitella viikko-ohjelmaa sisällyttämällä jokaiseen päivään jonkun ilmaisen matkakohteen.
Suosituimmat ilmaiset nähtävyydet:
1. Keskuspuisto Central Park
2. Staten Island -lautta
3. Keskusrautatieasema Grand Central Terminal
4. Pääkirjasto New York Public Library
5. Keskuspankin kultavarasto Federal Reserve Bank of New York
6. Teatterielämän ja valomainosten keskus Times Square
7. Liikekeskus Rockefeller Center
8. Kaunein pilvenpiirtäjä Chrysler Building
9. Kuuluisin kirkko St. Patrick's Cathedral
10. Suurin kirkko The Cathedral Church of St. John the Divine
Lähde: About.com
Edullisimpia hintoja:
■ Aamiainen: muna, pekoni, pannukakku, kahvi 6 dollaria
■ Lounas hyvässä ravintolassa ilman juomia: 26 dollaria
■ Hampurilainen lisukkeineen: 12 dollaria
■ Olut ravintolassa: 5 dollaria
■ Urheilukilpailut: US Open 50 dollaria, NY Rangers 45 dollaria
■ Broadway-operetti: 50 dollaria
■ Seisomapaikka Metropolitanin oopperaan: 20 dollaria
■ Museot: 0-25 dollaria
Sivulla cheapeatery.com voi hakea edullista ruokapaikkaa kaupunginosan ja keittiötyypin mukaan. Esimerkiksi East Villagesta löytyy haulla seitsemän edullista sushipaikkaa.