Kuvataiteen kuuma lista

Paletti

Keitä ovat taiteen kuumat nimet juuri nyt? Kuka kiinnostaa keräilijöitä? Tutustu kevään 2012 listaan.

Tapaa taidetohtori

Pauliina Laitinen Laiho

Katso Taloustaidon taidetohtorin
tuoreet videot.

18.11.2010

Taideteos roskalavalta

En ole ostanut aiemmin taidetta. Löysin sattumalta oheisen teoksen erään kerrostaloasunnon työmaan roskalavalta.Kaija Halonen

Sain asunnon nykyiseltä omistajalta luvan ottaa kauniin taulun talteen. Olisin saanut taulun ilmaiseksi, mutta maksoin kuitenkin teoksesta 50 euroa ja sain kaupan päälle kaksi muutakin taulua.

Taulun aiemmista vaiheista ei ole, ja asunnon omistajaa asia ei kiinnostanut.

Taulun on signeerannut Kaija Halonen -65. Taulun takana ei ole  mitään merkintöjä. Kangas on lyöty kiinni pienillä nupinauloilla.

Halosen lapsisarjaan kuuluu muutama tunnettu nimi, mahtoiko Kaija Halonen maalata?

Vastaus: Kaija Halosen ammattiurasta en löydä tietoja, saati hintarekisteriä taidemarkkinoilta. Aina on mahdollista, että tekijä olisi Pekka Halosen perikuntaa. Näillä tiedoilla en osaa sanoa tarkennuksia.

Pekka Halosen suvusta on kirjoitettu useita kirjoja. Asiaa kannattaisi tiedustella Halosen museosäätiöstä, Halosenniemen museolta, professori Ville Lukkariselta tai Pekka Halosen tuotantoon erikoistuneelta taidekauppias Harri Silanderilta.
Teoksella voi olla kulttuurihistoriallista arvoa.
 
Pauliina Laitinen-Laiho

Kommentit:

Kommentit: 1 - 3 / 3 Sivu: 1 / 1 1
Mikko Paloheimo | 6.2.2011 16:46
Kaija Halonen oli Pekka Halosen nuorin lapsi. Syntyi vuonna 1918. Kaija maalasi useita hienoja tauluja, joista kukka-aiheisia runsaasti. Myös toki paljon muitakin.
Kaija oli taitava maalari, kuten vanhempi sisarensa Marja.
He eivät eläessään saaneet sitä arvostusta, joka heille olisi kuulunut.
Kaija oli hurmaava ja huumorintajuinen, kuten kaikki Halosen lapset. Sain kunnian tuntea heidät, koska he olivat äitini tätejä ja enoja,
Anonymous | 9.2.2011 15:32
Minulla on ollut ilo olla Marja Miehon oppilaana Keravan yhteiskoulussa. Hän opetti piirustusta jo äidilleni.
Hirvensalmelainen | 22.1.2012 18:43
Kaija Halonen tapasi viettää kesiään Hirvensalmella ja niiltä ajoilta meillä on säilynyt Kaijan hieno kukkamaalaus vuodelta 1982.
: *
: *
Tarkistusluku
=

Blogi Laitinen-Laiho

Sydämen puhetta
taiteesta

Pauliina Laitinen-Laiho 

Pauliina Laitinen-Laiho on filosofian tohtori ja taideasiantuntija.

Taidegalleriat ja taideliikkeet

Kokoamme taidesivustolle alan yritysten yhteystietoja.

Pääkaupunki- seudun taidenäyttelyt

Kalenterisivustolla tiedot museo- ja gallerianäyttelyistä.

If