Kuvataiteen kuuma lista

Paletti

Keitä ovat taiteen kuumat nimet juuri nyt? Kuka kiinnostaa keräilijöitä? Tutustu kevään 2013 listaan.

Tapaa taidetohtori

Pauliina Laitinen Laiho

Katso Taloustaidon taidetohtorin
tuoreet videot.

16.9.2011

Suse-setä - Kahden vaiheilla

Asuimme vaimoni kanssa ensimmäisessä kodissamme Helsingin Maunulassa Pakilantiellä. Vuonna 1969 osui ostoskeskuksessa katse Elga Sesemannin ateljeenäyttelyn mainokseen. Ateljee sijaitsi kotimme lähellä, joten menimme sinne hankkiaksemme kotiimme ensimmäisen yhteisen taulun. Muutamasta vaihtoehdosta lopulta valikoitui yksi molempia miellyttävä.

Kului vuosi. Sanoin vaimolle, että minua on jäänyt vaivaamaan eräs Elgan töistä – olisikohan se vielä myytävänä? Kävelimme ateljeehen, ja sieltähän se lopulta löytyi!

Elga Sesemann
 

Elga Sesemann, Suse-setä

Oliko ainoa samasta aiheesta tehty, sitä emme kehdanneet kysyä. Ostimme tuon guassitekniikalla maalatun kuvan kysyen Elgalta selitystä aihevalintaan ja taulun nimeä. Elga kertoi halunneensa kuvata Suse-nimellä kutsutun Gerhard-setänsä Ruoveden kesäasunnon vesiin – nimi Susehan tulee Susannasta ja Gerhardissa oli kerrotun mukaan vähän jotakin naismaista.

"Suse-setä" teki vaikutuksen symbolikielensä vuoksi. Kun oli astunut työhön ja virkaan, jossa tiesi olevansa toden teolla liemessä vähintään vyötäröään myöten, tuo kuva ilmensi jotakin omasta kutsumuksesta. Kohta kytkin taulun viestiin apostoli Paavalin ristiriitaisuutta kuvaavan ajatuksen: "Olen kahden vaiheilla. Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta. Teidän vuoksenne on kuitenkin parempi, että jään eloon (Fil. 1:23-24)."

Mies hyvin pukeutuneena vedessä. Rippikoululaisten vanhempien tilaisuudessa näytin tuota taulua kysyen läsnä olevilta kommentteja. Jokin päänpuistatus on jäänyt mieleen.

Sauli Turja
Akaan Toijala

Lue myös: Suse-setä yllätti iloisesti

Kommentit:

Kommentit: 0
: *
: *
Tarkistusluku
=

Blogi Laitinen-Laiho

Sydämen puhetta
taiteesta

Pauliina Laitinen-Laiho 

Pauliina Laitinen-Laiho on filosofian tohtori ja taideasiantuntija.

Taidegalleriat ja taideliikkeet

Kokoamme taidesivustolle alan yritysten yhteystietoja.

Pääkaupunki- seudun taidenäyttelyt

Kalenterisivustolla tiedot museo- ja gallerianäyttelyistä.