
Tässä arvioitavaksi taulu, jonka olen saanut aikoinaan äidiltäni. Taulun takana on seuraavat tiedot: Olavi Hurmerinta "Rantapuita" , Lauttasaari , öljy 1981, koko 27 x 33.
Sen kummempaa tarinaa minulla ei taulusta ole, sillä minulle on käynyt juuri niin kuin monelle muullekin: vasta läheisen poismenon jälkeen miettii, miksi en kysynyt sitä tai sitä. Nyt minua kiinnostaisi tietää, mistä äitini on aikoinaan hankkinut taulun jne., mutta valitettavasti se on myöhäistä.
Olen kiinnostunut taulun arvosta ja mikäli sillä jotain arvoa on, olen valmis harkitsemaan sen myyntiä. Miten silloin tulisi toimia jakeneen ottaa yhteyttä?
"Äidin tytär"
----
Olavi Hurmerinnan (s. 1928) tuotanto on ollut hyvin laajaa ja eri tekniikoiltaankin monipuolinen. Hän on tehnyt paljon maisemamaalauksia, muotokuvia, grafiikkaa ja pilapiirroksia jne. Lisäksi hän on saanut professorin arvon. Laajasta arvostuksesta huolimatta Hurmerinnan maisemamaalauksilla ei ole viime vuosina ollut hintojen nousuja. Maalauksenne hinnaksi arvioisin noin 600-1000 euroa riippuen vähän siitä, missä teoksen myy.
Sopivia myyntipaikkoja ovat esimerkiksi paikkakuntanne taidekaupat (ei galleriat, koska ne myyvät vain tuoretta nykytaidetta). Sitten on huutokauppoja kuten Apollo (Apollo Auctions) huutokaupat, Helanderin huutokauppa, Hagelstamin huutokauppa sekä Bukowskin huutokauppa.
Usein huutokaupoissa hinnat arvioidaan alemmaksi kuin taidekaupoissa, mutta niissä myynti on nopeampaa, mikäli taulu vain huudetaan. Taidekauppiaat auttavat mielellään ja osaavat kertoa, miten Hurmerinnan työt liikkuvat tällä hetkellä keräilijöiden keskuudessa.
Pauliina Laitinen-Laiho