Wäinö Aaltosen museossa on koko kesän virolaisen Leonhard Lapinin näyttely, jota on säestetty venäläisten avantgardetaiteilijoiden luonnoksilla. Taidekriitikko
Otso Kantokorpi esitti juhannusviikolla Kauppalehdessä mielipiteensä, että
näyttelyssä olevat Aleksandr Rodtsenkon teokset ovat väärennöksiä ja koko näyttely pitäisi purkaa.
Kävin katsomassa näyttelyn. Oma mielipiteeni on se, että näistä luonnoksista ei voi täydellä varmuudella sanoa, että ne ovat väärennöksiä ennen kuin teosten taustoista on tarkempia tietoja. Osaa teoksista vain epäillään väärennöksiksi. Siten teokset ovat aitoja kunnes tai jos toisin todistetaan. Teokset vaativat kolmikantaisen tutkimuksen: teknisen analyysin, taidehistoriallisen analyysin ja taustatietojen kartoituksen ennen kuin voi sanoa, että ne ovat väärennöksiä.
Ehkä tärkein asia ensimmäiseksi on tietää, keneltä ja koska teokset on ostettu.
Luonnoksia on vaikein suoralta kädeltä tuomita kokonaan väärennöksiksi, vaikka olisi epäilyä, koska luonnokset ovat harjoitelmia jotain päätyötä varten. Luonnoksiakin löytyy vielä eritasoisia eli on myös luonnosten luonnoksia.
Luonnoksina ja taiteilijan teoksina myydään myös taiteilijan kirjoja varten tekemiä töitä. Näitä teoksia on revitty pois kirjan sivuilta ja ne on kehystetty. Teokset ovat toki alkuperäisiä taiteilijan töitä, mutta eivät ole alkuperäisessä tarkoituksessaan. Toisaalta, mitä ryppyisemmälle paperille luonnos on tehty, sitä epäilyttävämpi luonnos on. Se miten arvokkaita luonnokset ovat, on täysin tapauskohtaista ja yleistää ei voi. Osa luonnoksista, osa jopa kirja sivuilta revityistä teoksista, ovat arvokkaita ja harvinaisia.
Kansainvälisten taiteilijoiden paperille tekemät luonnokset ovat kaikista suosituimpia väärennöskohteita ja erityisesti järjestäytyneen rikollisuuden suosikkeja, joilla voi ansaista kevyesti ja nopeasti rahaa rikollisella tavalla.
Väärennösongelma kohdistuu kuitenkin eritoten yksityiskeräilijöihin, koska heillä on vähemmän tietoa käytössään kuin taiteen ammattilaisilla ja museoilla. Heidän on vaikeinta selvittää teosten aitous. Niin kävi nyt tässäkin Wäinö Aaltosen museon tapauksessa, koska teokset tulivat näytille yksityiskeräilijältä.
Lähes pääsääntöisesti kysymys on epätäydellisestä tiedosta ja siitä, että oikeaa varmistettua tietoa ei ole juuri oikealla hetkellä saatavilla. Kantokorpi suoritti silti mielestäni taiteen ammattilaisen velvollisuutensa ja myös kansalaisvelvollisuutensa esittäessään aitousepäilyksensä. Toisaalta, museolla on monta asiantuntijaa töissä ja siten isompi velvollisuus tarkistaa esille tulevien teosten aitous ennen näyttelyn alkua.
Taidekeskus Salmelassa on juhlan aikaKesäkuun alussa oli
Taidekeskus Salmelan 20.vuotisjuhlan avajaiset. Jälleen kerran avajaiskonsertti oli mitä mieltä ylentävintä. Korkeatasoisen konsertin jälkeen edessä oli katsaus laatutaidetta ja moneen taidemakuun sopivia teoksia, muun muassa
Lars-Gunnar Nordströmin,
Tero Laaksosen,
Johanna Ehrnroothin maalauksia ja sitten nuoremman polven
Annuli Viherjuuren,
Anne Hyvösen,
Pekka Parviaisen töitä. Veistostaiteesta jäi erityisesti mieleen
Antti Huovisen,
Eero Hiirosen ja
Ukri Merikannon teokset.
Anne Hyvönen
Anne Hyvönen
Annuli Viherjuuri
Antti Huovinen
Tero Laaksonen
Tero Laaksonen
Sophie SchubakoffKun lähdin pois Salmelasta, ostin toiminnanjohtaja ja diplomisaksofonisti
Tuomas Hoikkalan yhdessä urkutaiteilija
Kalevi Kiviniemen kanssa tekemän
Sax and organ –cd:n.
Levy on suorastaan mahtavan kiusaava. Tätä kirkollista musiikkia kuunnellessani tulee väkisinkin pala kurkkuun, instrumenttien käyttö on niin taidokasta ja kaunista. Erityisesti pidän Fredrik Paciuksen säveltämästä Suomen laulusta ja Jean Sibeliuksen säveltämän Soi kunniaksi Luojan -kappaleesta. Levyä saa ostaa Taidekeskus Salmelan infosta. Olisi kiva kuulla muidenkin mielipiteitä tästä levystä.
Ystäväni Niko Lindroos ja Tiina Tuorila tututustuvat Tero Laaksosen maalaukseen.
Maisemaa Salmelasta