Laitinen-Laiho

Helsingin ulosottovirasto piti pakkohuutokaupan Helsingissä 12. tammikuuta. Huutokauppa oli yllätyksiä täynnä.

Suurin yllätys oli se, että valtio myi epäselvien provenienssien (tiedot teoksen omistussuhteista ja kulkureiteistä) omaavia teoksia taidemarkkinoille. Yllättävää oli myös se, että ihmiset ostivat niitä kuin olisi ollut paraskin saaliinjako meneillään.

Huutokaupassa myytiin teoksia Salvador Dalin taideväärennösskandaalista tunnetun taidekauppiaan jäämistöstä. Taidemarkkinoilla tuo tarkoittaa, että kaikkien tämän tahon kautta tulleiden teosten provenienssit ja hintatiedot on tarkistettava erikseen.

Kyselin teosten taustatietoja puhelimitse ja minulle kerrottiin, että ennen huutokauppaa järjestettävässä näytössä saa kaikki tarvittavat tiedot. Menin näyttöön eikä siellä ollut mitään tietoja saatavilla. Sanottiin vain, ettei teoksia oltu todistettu aidoiksi eikä väärennöksiksi, eikä huutokauppa vastaa niiden oikeudesta. Kaikkiin teoksiin oli aikaa tutustua vain tunti.

Mitä tämä sitten tarkoitti? Jos Dalin nimissä myydyt teokset oli kerran tarkistettu, miksi sitä ei kerrottu tarkemmin? Oliko työt avattu kehyksistään? Kuka aitoustutkimuksen oli tehnyt? Oliko teokset katsottu Catalogue Raisonnésta (taiteilijan teosluettelo)? Olivatko E.A.–merkinnät (taiteilijan itse ottamat vedokset)  itse jälkeenpäin tehtyjä? Oliko joku vedos jälkikäteen väritetty? Olin itsekin yhtä kysymysmerkkiä, kun mitään vastauksia en saanut.

Osa Dalin nimissä myydyistä töistä näytti olevan aika hyviä grafiikkavedoksia, mutta osa taas näytti  hieman julisteita tasokkaammilta. Osa töistä myytiin 1 850 eurolla, osa 500 eurolla. Kaikista töistä kuitenkin kisailtiin paljon.

Omituisinta oli se, että huutokaupassa myydyistä muista grafiikan vedoksista esimerkiksi hieno Laila Pullisen grafiikkavedos myytiin noin kolmella eurolla osana isoa grafiikkakasaa. Kaikki siis oli tässä huutokaupassa vinksin vonksin, mutta tunnelma oli hyvä ja meklari hauska.

Dalin grafiikan arvo riippuu pitkälti siitä, onko se mainittu katalogissa, onko taiteilija itse vedoksen varmuudella signeerannut, kustantaja ja painaja ovat tiedossa ja vahvistettuja ja sarjan koko tarpeeksi pieni. Kaikilla näillä tekijöillä on merkitystä. Muussa tapauksessa itse ostaisin Dalin julisteen museokaupasta, noin 20 eurolla.

Silti koen, että Helsingin ulosottovirasto toimi edesvastuuttomasti huutokaupatessaan nämä vedokset ilman tarkempia taustatietoja, koska yleisessä tiedossa on ollut, että kyseinen provenienssi on täynnä epäselvyyksiä. Ei toimittu oikein!

Kysymyksiä Dalin töistä voi lähettää esimerkiksi osoitteeseen:
Authorizing and Cataloguing Commission
Gala-Salvador Dalí Foundation
Torre Galatea
Pujada del Castell, 28
17600 Figueres
comunicacio@dali-estate.org

Nelimarkka hilpeänä

Riitta Nelimarkan näyttely Elise Now on esillä 5. helmikuuta asti Galleria G 18:ssa (Yrjönkatu 18, Helsinki). Riitta Nelimarkan työt ovat kestosuosikkeja ja näyttelyn nähtyään tietää miksi.

Teokset ovat hyväntuulisia, mukavan värikkäitä, innostavan taiteellisia ja vaan hyviä. Nelimarkan villareliefit ovat klassikkoja, mutta nyt oli nähtävillä grafiikan lisäksi myös hiilitöitä. Grafiikan hinnat ovat noin 250-690 euroa. Isokokoiset villareliefit ovat hinnoiltaan 20 000 euron luokkaa.

Taidetta tavaratalossa

Stockmannin viidennen kerroksen Argos-hallissa oli taas taidetta esillä 24. tammikuuta asti reilu kaksi viikkoa. Esillä oli ainakin unkarilaista maalaustaidetta, romanttisia meri- ja metsämaisemia sekä kotimaista grafiikkaa.

Myyntipaikkana tila on mielestäni varsin kiinnostava, koska kävijöitä on tavaratalossa runsaasti ja hinnat ovat aikaisempien näyttelyiden tapaan sopivia myös impulssiostoksille.

Korkeimmat hinnat taisivat olla siinä 800 euron tuntumassa. Esimerkiksi Tapani Kokon grafiikkavedos Lintutyttö 85,5x83,5 cm maksoi 500 euroa, kehykset 300 euroa eli yhteensä 800 euroa.

Kiinnostavaa, että grafiikassa kehykset maksavat melkein yhtä paljon kuin itse työ!

Grafiikkaa oli esillä muun muassa Elina Luukaselta, Kristian Krokforsilta ja Outi Heiskaselta.

Itse toivoisin, että Stockmann pitäisi useamminkin taidenäyttelyjä Argos-hallissa ja muuntaisi tarjontaansa vielä monipuolisemmaksi.

Haluaisin kokea Stockmannilla viikon vilkkaimpana päivänä eli lauantaina samaa tavaratalofiilistä kuin metropolien suosituimmissa tavarataloissa. Lontoon Harrodsin egyptiläisillä portailla saattaa kuulla oopperalaulua tai Pariisissa Galerie Lafayetten alakerrassa DJ:n soittamaa discoa.