Taidekauppa kansainvälisillä privaattimarkkinoilla on toden totta suurta nautintoa, mutta samalla kuin pokerinpeluuta. Pelurit bluffaavat pöydän molemmilla puolilla. Et välttämättä tiedä, onko myyjällä lupa myydä tai ostajalla lupa ostaa tai onko ylipäätään mitään ostettavaa tai myytävää.
Myyjien ja ostajien nimiä ei saa paljastaa missään vaiheessa. Kaikki pitävät matalaa profiilia, ja mistään et voi tarkistaa, kuka toimii korrektisti ja kuka on huijari, harrastelija tai puhdas sijoittaja, vaikka näyttelee taideasiantuntijaa. Pokka on pidettävä loppuun asti.
Neuvottelin Lontoossa jättiarvokkaan taidelastin mandaatista. Tapaaminen oli onnistunut, tutustuttiin puolin ja toisin ja sopimukset tehtiin. Mutta näillä ison rahan markkinoilla, kun taide on puhdas sijoitusinstrumentti, mikään ei ole varmaa ennen kuin kaikki asiat on hoidettu loppuun asti. Joskus tuntuu, että allekirjoitetut sopimukset ovat päteviä vain suomalaisten silmissä, muille ne ovat vain suuntaa-antavia.
Esimerkiksi yksittäisen teoksen myynti ostajalta myyjälle saattaa kestää useita kuukausia. Syynä ovat milloin aikaero, lakimiesten ja taideneuvonantajien kiireet tai jatkuvasti matkustavien keräilijöiden ja sijoittajien tiukat aikataulut. Oman haasteensa asettaa myös rahoituksen järjestäminen.
Olen esimerkiksi ollut jo kolmen kuukauden ajan erään miljoonien eurojen arvoisen maalauksen taideneuvojana, mutta neuvotteluille ei näy loppua vieläkään. Taidemarkkinoiden arvokkainta valttikorttia pitelee se peluri, jolla on käsissään suurimmat keräilijät ja ostajat. Samankaltainen valta arvottaa taidetta näkyy myös galleria-alalla.
Kreivittären mestariteos
Tapasin Lontoossa myös kreivittären joka halusi myydä mestariteoksensa. Hän oli ostanut teoksen aikoinaan tuntemattoman taiteilijan työnä, mutta kerran eräs asiantuntija oli sanonut, että tuohan on kuuluisan taiteilijan tekemä teos.
Siitä lähtien omistaja on kerännyt lausuntoja teoksen aitouden puolesta. Itse en uskonut aitouteen ennen teoksen näkemistä, koska provenienssit (omistajahistoria, teoksen kulkureitit, tiedot osallistumisesta näyttelyihin, maininnat kirjallisuudessa) puuttuivat, enkä usko edelleenkään, vaikka olen nähnyt lukuisia todisteita. Skeptisyyteni vuoksi en myöskään päässyt kreivittären suosioon.
Maalaus oli pahoin tummunut ja ilman kehyksiä. Silti oli jotenkin suloista katsoa tämän tyylikkään kreivittären palavaa intohimoa todistaa teos aidoksi tietäen, että hän kuuluu vanhaan aristokraattiseen sukuun, joka edelleen omistaa useita linnoja ympäri Eurooppaa. Voisi kuvitella, että niiden seinillä olisi ihan kivaa taidetta.
Ehkä meissä kaikissa asuu sisällämme se pieni etsivä? Oli hämmentävää, että kreivitär kulki maasta toiseen tämä pieni maalaus laukussaan. Yleensä arvoteokset matkustavat turvamiesten kera.
Kreikka sekoitti taidehuutokaupat
Tapasin myös ystäväni James Goodwinin National Galleryn kahvilassa. Goodwin on taidemarkkinoiden tutkija, ja hän opettaa Christies’in taidehuutokauppakoulussa. Juttelimme, miten edellisviikon isot impressionistisen taiteen huutokaupat New Yorkissa olivat menneet ihan sekaisin.
Huutokaupat järjestettiin 2. marraskuuta. Sijoittajat epäröivät taidehankintojaan ja odottelivat Kreikan pääministerin eroilmoitusta. Christies’in huutokauppa meni harvinaisen huonosti.
Sothebys sen sijaan menestyi hienosti alemmilla lähtöhinnoillaan. Esimerkiksi Gerhard Richterin abstraktiaiheinen maalaus vuodelta 1992 huudettiin 14 miljoonalla dollarilla. Lähtöhinta oli 5,5-7,5 miljoonaa dollaria. Olinkin juuri sopivasti menossa Tate Moderniin katsomaan Gerhard Richterin retrospektiivisen näyttelyn.
Gerhard Richter
Yritin sitä ennen katsastaa National Galleryssä juuri avautuneen Leonardo da Vincin näyttelyn, mutta en päässyt sisään, sillä liput olisi pitänyt varata etukäteen. Näyttely on onneksi avoinna 5. helmikuuta asti, ja viikonloppuisin jopa iltakymmeneen.
Tatessa Richterin näyttely oli erinomainen. Sain tallennettua vain muutaman kuvan laajan kuvauskiellon vuoksi. Richter on ollut esikuva monelle taiteilijalle länsimaissa, siksi näyttely on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Harvoin näkee myös niin lahjakkaan taiteilijan tuotantoa, joka vaihtaa aihetta, tekniikkaa ja toteutustapoja niin suvereenisti ja onnistuneesti eri vuosikymmenillä.
Gerhard Richter
Olen museokauppafriikki. Kaikki pienetkin ostokset näistä kaupoista saavat minut innostumaan, kuten nämä maalituubeilta näyttävät kuulakärkikynät.
Silja Rantanen Tampereella
Richterin kaltaisen mestarin, Silja Rantasen, tuotantoa on parhaillaan näytteillä Tampereella Sara Hildénin taidemuseossa. Rantasen 80-luvun tuotanto on mielestäni edelleen parasta antia näyttelyssä, vaikka sama taidokkuus on säilynyt kaikki nämä vuodet.
Silja Rantanen
Silja Rantanen
Silja Rantanen
Silja Rantanen
Silja Rantanen
Lattialla olevat eriväriset puupalikat olivat kiinnostavia myös psykologisessa mielessä. Nimittäin jostakin syystä värikkäät palikat herättivät halun koskettaa niitä. En ollut ainoa, ja opas joutui jatkuvasti muistuttamaan kävijöitä, ettei saa koskettaa. Taiteilija oli saanut idean teoksiinsa kosmetiikkaosaston huulipunien värikartoista. Väri on kieltämättä psykologinen houkutin koskettamiseen.
Silja Rantanen
Eroja taidemaussa
Tuttu sisustusarkkitehti pyysi minua hankkimaan Suomesta isoja maalauksia Östermalmilla Tukholmassa sijaitsevaan juuri remontoituun asuntoon. Lähetin hänelle valtavan määrän kuvia erilaisista suomalaisten nuorten taiteilijoiden tekemistä maalauksista.
Näytti kuitenkin siltä, ettei mikään kolahtanut. Kaikki olivat joko liian synkkiä, masentuneita, liikkumattomia, romanttisia tai muuta vastaavaa. Olin ihan hämmentynyt.
Kun vihdoin näin, mihin ruotsalaiseen maalaukseen sisustusarkkitehti ja asunnon omistaja ihastuivat, olin shokissa. Kamala työ. Olisiko kulttuurilla jotain tekemistä asian kanssa?
Pauliina Laitinen-Laiho