Törmään kansainvälisillä taidemarkkinoilla lähes viikoittain uuteen taidediileriketjuun, joka aiheuttaa päänvaivaa. Näin siksi, että diileriketjussa juuri kukaan ei tunne taidetta, mutta hinnoittelun he "osaavat". Teoksia kaupataan kovilla hinnoilla.
Ison rahan markkinoilla liikkuu niin paljon väärennöksiä, että suurimman ongelman aiheuttavat myyjät, eivät itse teokset. Jos tiedotan ostavani ranskalaisten impressionistien maalauksia, on yhteydenottajista vähintään yhdeksän kymmenestä huijareita tai taiteesta tietämättömiä. Nämä henkilöt eivät tunne välittämiään teoksia eivätkä he tiedä, miten systeemi toimii ja mikä on taiteen oikea hinta. Ongelma pahenee, sillä privaattikauppa lisääntyy sekä taidemarkkinoilla että huutokaupoissa.
Kun aloitin pari vuotta sitten sivutyönäni kansainvälisen taiteen moderoimisen, hämmästelin joka kerta kun kuulin yhä uudelleen ja uudelleen olevani luottamuksen arvoinen, koska olen suomalainen. Aikaisemmin suomalaisuuteni tuntui pohjoiselta kokemattomuudelta, ja luottamus on meille suomalaisille lähes itsestäänselvyys.
Tänä päivänä tiedän, että suomalaisuus on suuri valtti maailmalla. Me olemme kansainvälisessä politiikassa neutraaleja, luonteeltamme vaatimattomia ja olemme rehellistä ja lukenutta väkeä. Tällä hetkellä suomalaiset ovat todella kovassa kurssissa maailmalla, ja siksi meidän pitäisi nyt hyödyntää tilanne viemällä osaamistamme muualle.
Kerran työstin yhtä diiliä useita kuukausia, ja lopulta siitä ei tullut yhtään mitään. Alitajuisesti arvasin asian etukäteen, sillä myyjän ja ostajan nimet tarkoittivat suomennettuina Ongelmia ja Rikoksia. Kumpikaan ei luottanut toisiinsa.
Nykyään epäilykseni heräävät heti, jos näen välittäjän ranteessa kultaisen rolexin tai kun sähköpostiin on lisätty jonkin sortin vaakuna, vaikka henkilöllä ei ole mitään tekemistä aristokratian kanssa.
Tuntuu, että luksusesineiden painoarvo rapisee kovaa vauhtia ainakin Aasiassa. Se tuntuu hyvältä. Jospa arvostaisimme enemmän luovuutta brändihypetyksen sijaan.
Viimeksi Pekingissä ollessani tapasin kaksi Kiinan vanhan rahan miljardöörisukujen edustajaa. Kumpikin pukeutui niin vaatimattomasti, ettei millään uskoisi heidän pystyvän ostamaan kerralla kaikki Euroopassa myynnissä olevat taideteokset. Singaporelainen miljardööri oli puolestaan pukeutunut tahitipaitaan. Kun nuorena opiskelijana menin töihin taidekauppaan, ensimmäiseksi minulle opetettiin, että älä koskaan arvioi ostajaehdokkaan taiteen ostokykyä pukeutumisen perusteella. No, joka maassa on omat pukeutumiskoodinsa.
Viime viikon saldo oli kaksi väärennettyä Picassoa ja yksi van Dyck kopio. Van Dyckin omistaja ei tosin itse usko, että hänen teoksensa on kopio. Jos hän edes ottaisi sisustuslampun pois sentin päästä maalauksen pinnasta, olisi uskottavuus parempi. Ei kai kukaan tuhoaisi kuumuudella miljoonien arvoista omaisuuttaan siis maalauksen pintaa!
Lisäksi minulle tarjottiin muutama viikko sitten useita teoksia sveitsiläisestä pankista. Kaikki teokset olivat lopulta joko väärennöksiä tai kopioita. Välillä turhauttaa tämä taistelu väärennösten myyntiä vastaan. Jos Suomessakin on väärennöksiä liikaa, on niitä kansainvälisillä markkinoilla taatusti vaivaksi asti.
Pauliina Laitinen-Laiho