Kaikista maailman suurimmista taidekeskuksista New York tarjoaa suurimmat nautinnot. Ehkä osittain kaupungin boheemin sykkeen vuoksi, ehkä osittain siksi, että turismi ei jostain syystä ole niin näkyvää edes tunnetuimmissa taidemuseoissa kuin eurooppalaisissa megamuseoissa. Silti esimerkiksi
Museum of Modern Art jaksaa hämmästyttää sillä, että museon maine ei todellakaan ole yhtä rakennuksen kanssa. Rakennuksen arkkitehtuuri jopa vähentää maailman huipputeosten luomaa nautintojen sinfoniaa.
Kiinalaiset osaavat yllättää positiivisesti Guggenheimin museon Cai Guo-Qiangin I want to Believe –näyttely on mielettömän hieno. Teokset on tehty suurella rahalla, mutta jos taiteilija on noin lahjakas, eivät kustannuksetkaan ole menneet hukkaan. Taiteilija mestaroi ilotulitteilla installaatioita ja sen lisäksi räjäyttää mustuneita kuvioita kankaalle. Susilauman juoksu kohti kattoa sekä useiden autojen voltit keskellä spiraalinmuotoista rakennusarkkitehtuuria hämmästyttävät kyllä jokaisen kävijän, jopa kaiken nähneet taidekyynikot. Kiinalainen taide jyllää myös taidehuutokaupoissa. Esimerkiksi Sotheby’sin huutokaupassa myynnissä olleet kiinalaiset teokset antavat kummasti piristettä vuosikausia samojen taiteilijoiden teoksia esittäneille huutokaupoille.
Nykytaide on kuumaaJuuri New Yorkin
Christie’sillä huutokaupattiin Lucian Freudin maalaus 21,5 miljoonalla eurolla. Tämä ei ole mikään yllätys. Freud on kova nimi joka puolella taidepiireissä, myös markkinoiden puolella. Samanaikaisesti New Yorkissa on havaittavissa kova inflaatiokierre, mikä näkyy myös taiteen hinnoissa. Voi sanoa, että New Yorkin taidemarkkinoilla on meneillään 2000-luvun taidebuumi eli markkinahäiriötä nykytaiteen hinnoissa. Nykytaide on tosi hot ja hinnat ovat korkeat, mutta toisaalta ostajia riittää.
Sotheby’sin huutokaupan näytössä vieressäni kulki teoksia katsomassa muotisuunnittelija Valentino henkivartijoineen. Hän on yksi niistä tyypeistä, jotka ostavat kansainvälistä nykytaidetta ja pitävät osaltaan hintoja ylhäällä.
Calder, Dubuffet, Chagall, MooreInternational Fine Art Fair oli tylsä kuin mikäkin. Suurin osa teoksista oli vanhoja pastoraalimaalauksia, joita ei jaksaisi millään katsoa. Loput työt olivat lähinnä samoja nimiä, mutta kiinnostavia silti, kuten Alexander Calder, Jean Dubuffet, Marc Chagall ja Henry Moore. Tuli myös testattua sekin, että tinkaaminen onnistuu hyvin isoillakin messuilla. Kälyni hankki vanhan veistoksen ja tinkiminen toimi sulavan länsimaisesti.