Laitinen-Laiho

Syyskuussa Galleria Krista Mikkolalla oli Miina Äkkijyrkän näyttely, joka sai paljon huomiota medialtakin. Eikä suotta. Äkkijyrkän lehmät ovat ajattoman taiteellisia ja kun niihin lisää herkulliset värit, on kiinnostus taattu. Myös muutama julkisuuden henkilö, kuten ravintolamoguli Sedu Koskinen ja designerguru Ristomatti Ratia hankkivat äkkijyrkkäteoksia kokoelmiinsa.




Taidesijoittaminen on vaativa laji

Viime päivien talouden levottomuus on saanut monet sijoittajat kääntämään katseensa taiteen suuntaan. Kaikki ovat hyvin tervetulleita taidemarkkinoille. Se on silti sanottava, että taideteos ei käyttäydy kuin osake, vaikka usein siihen verrataankin. Huomaan usein pohtivani sitä, miten haastavaa taidesijoittaminen oikeasti on. Taidesijoittaminen on ehkä yksi kunnianhimoisimmista, intohimoisimmista ja kauneimmista sijoittamisen lajeista. Silti yleensä ajatellaan juuri päinvastoin.

Taiteen keräilyn voisi sanoa olevan helppoa, koska keräillä voi aivan oman mielensä mukaan tarvitsematta miettiä oston yhteydessä sitä kantaako hinta vielä korkeammalle myöhemmin. Taidesijoittamisessa on jo ostotilanteessa osattava aavistaa tulevaisuuden trendit ja oltava mahdollisuus hankkia parasta laatua sopivaan hintaan. Hinnoittelu onkin hyvin tärkeä asia, mutta samalla myös vaikeaa. Työkaluja ja määritteitä hinnan mittaamiseen on monta ja ne kaikki täytyisi tiedostaa, jotta työlle tulisi oikea hinta. Samasta teoksesta saattaa olla erilainen kysyntä eri puolilla Suomea ja hinnoissakin on pieniä eroja.

Talouden suhdannevaihtelut saavat onneksi taidemarkkinoille paljon hyvääkin aikaiseksi, muun muassa siten, että ne luovat aktiivisuutta markkinoihin, teosten hintoihin tulee muutoksia, tulee muotivaihtelua ja se luo uutta kiinnostusta. Suhdannevaihtelut usein myös lisäävät tai vähentävät taiteen keräilijöitä, mikä muuttaa taidemakua. Suhdannevaihteluiden myötä lisäksi ylihinnoittelu tasoittuu ja ennen kaikkea parhaimpia teoksia tulee kiertoon. Laskusuhdanne vaikuttaa taidemarkkinoilla eniten markkinointiportaaseen pienempinä ostajamäärinä, katteina ja maltillisimpina hintojen nousuina.

Tarkat valokopiot hämäävät

Keskustelin vaasalaisten Kuntsin ja Tikanojan taidemuseoiden johtajan Ann-Maija Salinin kanssa kuluneella viikolla siitä, miten Suomessakin on jonkin verran tauluja, joiden omistaja uskoo olevan aitoja maalauksia, mutta ne ovat tosiasiassa hyvin tarkkoja valokopiota maalauksista. Niihin törmää aina silloin tällöin ja siksi asiaa olisi hyvä tuoda välillä julkisuuteen. Tiedolla ei välttämättä ole muuta merkitystä kuin se, että ostaja ei maksa maalauksen hintaa vaan kehystetystä valokopiosta.

Olin sijoittamassa oheisessa kuvassa näkyvää Topi Ruotsalaisen teosta seinälle ja oli pakko ottaa kuva maalauksesta. Työ on niin vaikuttava. Maalaus on sijoitettuna Helsingissä Ässäkeskuksen henkilöstöravintolan edessä.


Huippumaalaus sykähdyttää

Aika harvoin, mutta silloin tällöin, viimeksi kuluneella viikolla minua suoranaisesti huippasi nähdessäni Suomessa erittäin kalliin ulkomaalaisen huippumaalauksen. Näitä löytyy tosiaan Suomestakin erinäisistä kokoelmista. Esimerkiksi yksi asunto oli Helsingissä hankittu vain arvoteoksen pitopaikaksi. Ulkomaalaisten mestariteosten hinnat ovat niin korkeita, että niitä ei edes halua arvioida. Jottei tarvitse pelätä varkaita, on ihan hyvä, että hinnat ovat epäselviä suurimmalle osalle.

Toinen huimaus tuli ihan lähipäivänä, kun olin arvioimassa taidekokoelmaa. Keskitasoa, tuumailin kokoelmasta, kunnes avasin yhden huolellisesti pahvin sisään pakatun teoksen. Esiin kaivautui merkittävä teos suomalaisessa taidehistorian kirjoituksessa. Tällaiset yllättävät kohtaamiset ovat harvinaisia, mutta aina silloin tällöin tapahtuvia ja kyllä siinä pulssi siinä nousee.

Hyvän teoksen matkassa

Olen huomannut myös taiteilijaksi haluavien kehitystasoa arvioitaessa sen, että jostakin syystä katseeni kiinnittyy maalauksissa aina valkoisen värin käyttöön, siihen, miten hyvin valkoisella on osattu elävöittää pintaa. Ikuinen pohdinnan aihe on myös se, mistä tietää, onko teos onnistunut? Oma vastaukseni on se, että silloin kun teos elää omaa elämäänsä tai vie katsojansa toiseen ulottuvuuteen ilman, että epäilisi hetkeäkään taiteilijan lahjoja.